Vuosaaren palkkamurhan hovioikeuskäsittelyssä kuullaan Jari Aarniota - Rikos - Aamulehti

Aarnio kiisti hovioikeudessa, että antoi Vuosaaren palkkamurhan tapahtua saadakseen kunniaa sen selvittämisestä – "Pitäisin sitä aika kehnona motiivina"

Puolustus esitti uusina todisteina huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion ja tämän vaimon kalenterimerkintöjä vuodelta 2003.

Käräjäoikeus tuomitsi Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Maanantaina Aarniota kuullaan Vuosaaren palkkamurhan hovikäsittelyssä.

20.9. 6:53

Helsingin huumepoliisin entistä päällikköä Jari Aarniota kuultiin maanantaina Vuosaaren palkkamurhan hovioikeuskäsittelyssä.

Aarnio esitteli omia ja vaimonsa kalenterimerkintöjä vuodelta 2003, jotka hänen mukaansa osoittavat, ettei syyttäjän aikajana jutussa voi pitää paikkaansa.

Esimerkiksi murhaviikolla Aarnio esitutkinnan mukaan tapasi useana päivänä "Saaraa", jonka asunnossa murha sittemmin tapahtui.

Aarnio esitteli käsinkirjoitettuja merkintöjä, joiden mukaan hän oli yhtenä päivistä etätöissä kotona, toisena viemässä lastaan lääkäriin ja kolmantena lapsensa jalkapallokisoissa.

Aarnion puolustus toi kalenterit hovioikeuteen uusina todisteina. Aarnion asianajajan Riitta Leppiniemen mukaan ne olivat aiemmin olleet takavarikossa.

"Mitä ihmeen väliintuloa olisi vielä voinut olla?"

Käräjäoikeus tuomitsi Aarnion viime vuonna elinkautiseen liki 20 vuotta sitten tehdystä murhasta. Aarnio vaatii hovioikeudessa murhasyytteen hylkäämistä.

Aarnion ei syytetä osallistuneen uhrin, ruotsalais-turkkilaisen ammattirikollisen Volkan Ünsalin surmaamiseen.

Murhasta on aiemmin tuomittu elinkautisiin vankeusrangaistuksiin neljä miestä, joista kolme murhasi uhrin asunnossa Helsingin Vuosaaressa baari-illan jatkoilla lokakuussa 2003, ja neljäs, ruotsalaismies, oli murhan tilaaja.

Käräjäoikeus tuomitsi Aarnion, koska hän ei oikeuden mukaan pyrkinyt estämään murhahanketta, vaikka poliisina tiesi siitä etukäteen ja olisi vastuuasemansa perusteella ollut sen velvollinen estämään.

Aarnion puolustuksen mukaan Aarniolla ei ollut henkirikoksesta yksityiskohtaista etukäteistietoa, vaan pelkkä heikko huhu.

Aarnio: Vilhunen kertoi, että KRP halusi minut

Syyttäjien mukaan "tulosajattelustaan tunnettu" Aarnio olisi voinut estää murhan, mutta antoi sen sijaan henkirikoksen tapahtua ja otti kunniaa sen ratkaisemisesta. Aarnio kiisti väitteen.

– Pitäisin sitä kyllä aika kehnona motiivina. Olin lähdössä vuorotteluvapaalle, olin koko ajan poissa töistä, en osallistunut tutkintaan enkä mitään. Edes teoriassa ei olisi ollut mahdollista saada tällaista sulkaa hattuun, Aarnio sanoi.

Murhasta on syytteessä myös entinen jengipomo Keijo Vilhunen, jota syytetään osallistumisesta murhan järjestelyihin. Käräjäoikeudessa Vilhusen murhasyyte kaatui, hovissa syyttäjä vaatii tälle edelleen elinkautista vankeustuomiota.

Vilhunen on kiistänyt syytteen. Hän sanoo olleensa vuonna 2003 Helsingin huumepoliisin tietolähde ja välittäneensä tiedot murhahankkeesta Aarniolle ajatellen, että tämä puuttuisi asiaan.

Aarnio kiinnitti maanantaina huomiota Vilhusen muuttuneisiin kertomuksiin esitutkinnan aikana. Aarnion mukaan Vilhunen kertoi hänelle poliisikuulusteluista vuonna 2015, kun he istuivat murhan vuoksi tutkintavankeudessa samalla osastolla Vantaan vankilassa.

– Hän sanoi minulle, että yritti ensin kertoa, että oli antanut poliisille tietoja sitten, kun murha oli jo tapahtunut. Se ei sitten hänen kertomansa mukaan ollut oikein hyvä asia hänen kannaltaan ja että olisi parempi, että hän kertoisi antaneensa tietoja ennen (murhaa), Aarnio sanoi.

Aarnion mukaan Vilhunen myös kertoi, ettei itse ole tutkinnan tärkein kohde.

– Hän kertoi, että ei ne KRP:n kaverit ole hänestä kiinnostuneita, vaan minusta. Että ne haluavat minut, Aarnio sanoi.

Päivitetty 20.9.2021 kello 18.54: Juttua täydennetty kauttaaltaan tuoreilla tiedoilla.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos