Valkeakosken taposta epäillylle vaaditaan 9 vuoden vankeusrangaistusta – syyttäjä: nainen surmasi miehen veitsellä huhtikuussa - Rikos - Aamulehti

Valkeakosken taposta epäillylle vaaditaan 9 vuoden vankeusrangaistusta – syyttäjä: nainen surmasi miehen veitsellä huhtikuussa

Nainen kiistää, että hänen tarkoituksenaan olisi ollut miehen tappaminen. Hänen mukaansa tilanteessa oli kyse hätävarjelusta tai sen liioittelusta.

24.6.2021 13:19

Aamulehti

Syyttäjä vaatii Valkeakosken taposta epäillylle naiselle yhdeksän vuoden vankeustuomiota.

Vuonna 1992 syntynyttä naista syytetään taposta.

Haastehakemuksen mukaan hän tappoi miehen lyömällä tätä kerran veitsellä selkään. Uhri kuoli ambulanssissa tapahtumapaikalla.

Surma tapahtui 21. huhtikuuta uhrin läheisen asunnossa Valkeakoskella.

Esitutkinnassa epäilty kertoi, että hän otti käteensä veitsen ja osui sillä uhriin.

Nainen kiistää tapon

Käräjäoikeudelle lähetyssä ennakkovastauksessa nainen kiistää, että hänen tarkoituksenaan olisi ollut tappaa asianomistaja. Naisen mukaan tilanteessa oli kyse hätävarjelusta tai sen liioittelusta.

Ennakkovastauksessa nainen kertoo olleensa paniikissa ja ottaneensa veitsen turvakseen, kun mies uhkaili häntä. Naisen mukaan mies otti hänestä kiinni, minkä jälkeen nainen osui mieheen veitsellä.

Vaihtoehtoisina syytteinä syyttäjä vaatii naiselle rangaistusta törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Epäilty on ollut vangittuna huhtikuun 21. päivästä alkaen.

Pirkanmaan käräjäoikeus antaa asiassa tuomion 1. heinäkuuta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut