Naantalilaisen hevostallin seksuaalirikostutkinta siirrettiin Sisä-Suomen poliisille - Rikos - Aamulehti

Naantalilaisen hevostallin seksuaalirikostutkinta siirtyy Tampereelle – Lounais-Suomen poliisin toimintaa selvitetään

Tapauksen tutkinta on siirretty Sisä-Suomen poliisille, syynä esitutkinnan "riippumattomuus ja työrauha". Turun Sanomat kertoi torstaina Lounais-Suomen poliisin ja siviilien väitetystä laittomasta yhteistyöstä eläinsuojelun virkatehtävissä.

11.6. 13:19

Naantalissa hevostallia pitänyttä pariskuntaa epäillään edelleen törkeistä lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista, kertoo jutun uusi tutkinnanjohtaja Joni Länsipuro Sisä-Suomen poliisista.

Käräjäoikeus tiedotti aiemmin, että pariskunnan mies oli vapautettu tutkintavankeudesta ja määrätty teknisin välinein valvottuun tehostettuun matkustuskieltoon. Hänen on pysyttävä kilometrin säteellä asuintilaltaan Naantalissa eikä hän saa ottaa yhteyttä epäiltyjen rikosten uhreihin.

Nainen vapautettiin aiemman tutkinnanjohtajan päätöksellä jo keskiviikkona, eikä häneen kohdistu enää pakkokeinoja.

Vuonna 1979 syntynyt nainen ja 1975 syntynyt mies vangittiin 28. toukokuuta todennäköisin syin epäiltyinä törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2013–2016 Naantalissa.

Turun Sanomien tietojen mukaan kymmeniä tyttöjä ja nuoria naisia olisi joutunut eriasteisten seksuaalitekojen kohteiksi tallilla kymmenen vuoden aikana.

Sotkemisvaaraa ei enää ollut

Tutkinnanjohtaja Länsipuro kertoo, että poliisin näkemyksen mukaan naista ei enää ollut tarpeen pitää vangittuna, koska niin sanottua sotkemisvaaraa ei enää ollut. Sotkemis- tai vaikeuttamisvaaralla tarkoitetaan sitä, että epäilty vaikeuttaa asian selvittämistä esimerkiksi hävittämällä todistusaineistoa.

Miehen vapauttamista poliisi sen sijaan vastusti.

– Katsottiin, että siinä olisi ollut vielä sotkemisvaara tutkinnan tässä vaiheessa, Länsipuro kertoo

Länsipuro ei halunnut tarkemmin kommentoida pariskuntaan tässä vaiheessa kohdistuvien rikosepäilyjen sisältöä, koska hänet nimettiin jutun tutkinnanjohtajaksi vasta aiemmin tänään.

– Roolit, mitä kukin on tehnyt ja missä jutussa ja kuinka monta ilmoituksia on, en haluaisi ottaa niihin tässä vaiheessa kantaa ennen kuin olen tutustunut asiaan oikeasti, hän perustelee.

Tutkinta siirtyi Sisä-Suomen poliisille

Lounais-Suomen poliisin mukaan tutkinta siirrettiin Sisä-Suomen poliisille, jotta varmistetaan esitutkinnan riippumattomuus ja työrauha.

Poliisi viittasi Turun Sanomien torstaiseen uutiseen, jonka mukaan Lounais-Suomen poliisi on vuosia käyttänyt siviilejä apunaan eläinsuojelun virkatehtävissä. Lehden mukaan laiton viranomaistoiminta olisi toiminut suojakilpenä naantalilaistallilla tapahtuneille epäillyille rikoksille.

Poliisin mukaan valtakunnansyyttäjän toimisto selvittää, onko Lounais-Suomen poliisi tehnyt lainvastaista yhteistyötä siviilihenkilöiden kanssa.

Lisäksi Lounais-Suomen poliisilaitoksen hallinto ja oikeusyksikkö varmistavat lisäksi sisäisin toimin, että eläinsuojeluun liittyvät toimintatavat ja yhteistyöjärjestelyt poliisilaitoksella ovat Poliisihallituksen ohjauksen ja lain mukaisia, tiedotteessa sanotaan.

– Tarkastelemme eläinsuojelun virkatehtäviä koskevia käytäntöjä ja sitä, vastaako toimintamallimme asiassa poliisin toimivaltaa koskevaa lainsäädäntöä. Mikäli toiminnassamme ilmenee puutteita tai lainvastaisia menettelyjä, asia saatetaan tarvittavaan prosessiin ja menettelytavat muutetaan vaatimusten mukaisiksi, Lounais-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikkö Risto Lammi sanoi tiedotteessa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: