Tampereen Kaupin puukotus tulossa käräjille - Rikos - Aamulehti

Tampereen Kaupin puukotus tulossa käräjille – tekoaikaan alaikäisille pojille syyte murhan yrityksestä

13.4. 17:31 | Päivitetty 13.4. 18:04

Tampereen syyskuisesta puukotuksesta on nostettu syyte kahta tapahtuma-aikaan 16- ja 17-vuotiasta poikaa vastaan. Molempia syytetään murhan yrityksestä.

Puukotus tapahtui päiväsaikaan 29. syyskuuta Kaupin ulkoilualueella. Poliisin mukaan uhri ja epäillyt eivät tunteneet toisiaan.

Poliisi on kertonut, että vaikka uhri valikoitui sattumanvaraisesti, teko oli ennalta suunniteltu ja epäillyt olivat rajanneet kohteekseen miehet. Poliisin mukaan toinen heistä oli myös kuvannut sosiaalisessa mediassa levinneen videon, jossa miesääni kertoo puukottaneensa jotakuta useita kertoja ja joutuvansa vankilaan.

Tapausta käsitellään Pirkanmaan käräjäoikeudessa 26. huhtikuuta. Epäillyille tehtiin jo ennen käräjäkäsittelyä mielentilatutkimus. Käräjäoikeuden kanta sen tuloksiin selviää vasta aikanaan annettavassa tuomiossa.

Aamulehti uutisoi aiheesta laajasti viime syyskuussa.

Lue myös:

19 kysymystä Tampereen Kaupin väkivallanteosta – Epäiltyä esitetään vangittavaksi murhan yrityksestä

Tämä tiedetään Kaupin tapon yrityksestä: Epäillyt ovat 16- ja 17-vuotiaita, uhri oli kaksikolle tuntematon – koululaiset kehotettiin suojaan pukuhuoneisiin

Toinen sanoi: ”Hei, rahaa tänne. Vi**u mä pistin jo yhtä äsken” – Dokumenttiohjaaja uskoo kohdanneensa vakavasta väkivallanteosta epäillyt silmästä silmään Kaupissa

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?