Rise epäilee: Vankiloiden henkilökunta salakuljettaa kiellettyä tavaraa United Brotherhoodin jäsenille – tällainen on rikollisjärjestön väkivaltainen hierarkia

United Brotherhoodia johdetaan pelolla ja väkivallalla. Vankiloissa se on saanut jo huolestuttavan vankan aseman. UB:n valta perustuu valmiuteen käyttää raakaa väkivaltaa. Järjestö pakottaa ulkopuolisia vankeja ja heidän läheisiään salakuljettamaan vankilaan esimerkiksi huumeita. Rise epäilee jopa omaa henkilöstöään salakuljetuksesta jengin hyväksi.

United Brotherhoodin ja sen alaosasto Bad Unionin toimintatavoista paljastuu uutta tietoa muun muassa Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen jätetyn kanteen liiteaineistoista.

| Päivitetty

Aamulehti

Valtakunnallisesti toimivan rikollisryhmä United Brotherhoodin jäsenistöä johdetaan kovalla kurilla ja miltei sotilaallisella järjestyksellä. Jengille paha maine on vielä tärkeämpää kuin todellinen väkivalta.

Järjestö käyttää kuitenkin molempia tavoitteidensa ajamisessa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut