Vaakon Nakki täyttää 60 vuotta: Selvitimme, kuinka tielle asti ulottuvista jonoista selvitään, ja mitkä ovat legendaarisen grillin myydyimmät tuotteet – ”Niin härski yhdistelmä, että se on hyvä”

Petunia Elers on ollut Vaakon Nakin grillipäällikkö noin vuoden. Taksikuski Kari Jalonen on ollut kanta-asiakas noin 40 vuotta. Tässä jutussa he kertovat, mitä ajattelevat Tampereen tunnetuimmasta grillistä.

Grillipäällikkö Petunia Elers Vaakon Nakin edustalla Pispalan valtatiellä. Grillillä on tällä hetkellä kahdeksan työntekijää. Viime kesänä työntekijöitä oli vaikea saada, ja kesästä jouduttiin selviämään 4–5 työntekijän voimin, mutta Elers kertoo tilanteen parantuneen huomattavasti alkuvuodesta lähtien.

22.4. 6:58

Aamulehti

Sateenkaari päättyi nakkikioskille, lauloi Leevi and the Leavings vuonna 1986.

Pohjois-Karjala sementoi kansakunnan tajuntaan idean grillikojuista melankolisina puljuina, joiden edustoilla väistellään heijareita ja jonotetaan epäterveellisiä aterioita. Ateriat vievät nälän, mutta eivät poista alituista jomotusta, jonka maailma on toistuvilla päähän kohdistuvilla potkuilla aiheuttanut.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut