Pirkanmaa

Opiskelijavaihtoja järjestävä Asia Exchange perustettiin tv-apinnoinnin hengessä

Kaikki alkoi Harri Suomisen ja Tuomas Kauppisen tavoitteesta rahoittaa omaa matkailuaan ja samalla auttaa opiskelijoita hankkimaan hienoja kokemuksia. Yhdeksän vuoden jälkeen Asia Exchange on alansa kärjessä.

Annastiina Salonen
Opiskelijavaihtoja järjestävä Asia Exchange perustettiin tv-apinnoinnin hengessä

Tuomas Kauppinen (vasemmalla) ja Harri Suominen kertovat, että työn parhaita puolia on saada kuulla opiskelijoilta, minkälaisia hienoja vaihtokokemuksia nämä ovat Asia Exchangen kautta saaneet ja kuinka kokemus on myöhemmin vaikuttanut elämään. Taustalla näkyvä karikatyyripiirros on tehty miehistä heidän ensimmäisellä Thaimaan-matkallaan.

Annastiina SalonenAamulehti

Kun Tuomas Kauppinen lähti tapaamaan ensimmäistä aasialaista kontaktiaan, hän oli asianmukaisesti pukeutunut. Yllä oli vasta teetetty puku ja mukana tuoreet käyntikortit, joihin oli painettu pikaisesti keksityn yrityksen nimi: Experience.

- Tapaamiseen minut haki korkeakoulun autonkuljettaja. En kuitenkaan noussut kyytiin oman hostellini pihasta vaan tien toisella puolella olleen, alueen arvostetuimman hotellin edestä, Tuomas kertoo.

Pikaisesti tehdyistä valmisteluista huolimatta nuorella miehellä ei ollut vilunki mielessään vaan halu selvittää, löytyykö paikallisista korkeakouluista kiinnostusta yhteistyölle opiskelijavaihdossa. Aasiassa vaan on tärkeää näyttää yhteistyökumppaneiden silmissä uskottavalta. Idea oli tullut Tuomaksen mieleen, koska hän oli itse parhaillaan vaihto-opiskelijana Kiinassa.

Tuosta käynnistä korkeakoulussa Guangzhoun kaupungissa Kiinassa alkoi kahden nokialaisen nuoren miehen perustaman Asia Exchange -yrityksen tarina. Yhdeksässä vuodessa yrityksestä on kasvanut maailman suurin, kansainvälisin ja edullisin Aasian maihin suuntautuvien korkeakouluvaihtojen järjestäjä, joka työllistää viitisentoista ihmistä kolmessa eri maassa.

Vielä monta vuotta ennen kuin Tuomas teki tunnusteluvierailunsa Guangzhoussa, hän ja Harri Suominen kävivät samaa luokkaa Nokian lukiossa.

Opiskelut veivät heidät myöhemmin opiskelemaan eri kaupunkeihin, mutta molemmat lähtivät opiskelijavaihtoon Kiinaan, Harri ensin ja Tuomas vähän myöhemmin perässä.

- Tuolloin huomasimme, että vaihtomahdollisuuksia Aasiaan oli vähän ja niistä oli vaikea saada tietoa. Vaihto piti järjestää pitkälti itse. Sain lähtiessäni sparrausta lähinnä Harrilta, Tuomas kertoo.

Opiskelijavaihdon jälkeen Harri valmistui tradenomiksi ja Tuomas ekonomiksi. Molemmat saivat töitä pitkälti Kiinan vaihtokokemustensa myötä isoista yhtiöistä Helsingistä. Ensimmäiset kuukaudet Helsinkiin muutettuaan Tuomas punkkasi Helsingissä Harrin sohvalla Matkamiehenkadulla, josta myöhemmin muotoutui Asia Exchangen ensimmäinen "toimisto".

Kaipuu Aasiaan ei nimittäin hellittänyt, ja miehet alkoivat miettiä, voisivatko he rahoittaa oman matkailunsa auttamalla muita pääsemään opiskelijavaihtoon Aasiaan ja hankkimaan samoja huippukokemuksia, joita olivat itse saaneet.

- Olimme innostuneet Madventures-ohjelmasta, jonka tekijät halusivat lähteä maailmanympärysmatkalle ja rahoittaakseen reissunsa päättivät tehdä matkastaan ohjelman. Me lähdimme tähän bisnekseen samassa hengessä, Harri mainitsee.

Yhteydenotot thaimaalaisiin korkeakouluihin osoittivat, että kansainvälistyminen kiinnostaa aasialaisia.

- Ensimmäisellä matkalla kävimme parissakymmenessä yliopistossa. Näistä kolme valikoitui ensimmäisiksi kohdeyliopistoiksemme, Harri toteaa.

Asia Exchangen toimintatapa on neuvotella opiskelijavaihdolle niin edullinen hinta, että lähteminen on mahdollista mahdollisimman monelle opiskelijalle. Lukukausimaksu on sovittu aasialaisen koulun kanssa niin matalalle, että koko vaihdon hinta on pienempi kuin mitä koulun lukukausimaksu muuten olisi ulkomaalaiselle opiskelijalle.

- Kansainvälisyys on Aasiassa nyt kova juttu. Ulkomaalaisten saaminen opiskelijoiksi on kouluille valttikortti opintoihin hakevien paikallisten opiskelijoiden ja heidän vanhempiensa silmissä, Tuomas kertoo.

- Alueen korkeakouluissa on menossa sama kansainvälistymisvaihe kuin meillä oli 1990-luvulla. Vauhti vaan on paljon kovempi.

Ensimmäisenä lukukautena vuonna 2008 Asia Exchange vei Aasiaan vaihtoon 11 opiskelijaa.

- Se oli huikea tunne, kun ensimmäisiä vaihtohakemuksia alkoi tippua, miehet muistelevat.

Suomessa Harri ja Tuomas markkinoivat opiskelijavaihtojaan korkeakoulujen kansainvälisiin toimistoihin sekä suoraan opiskelijoille opiskelijajärjestöjen kautta.

- Me emme kilpaile koulujen omien opiskelijavaihtojen kanssa vaan täydennämme niitä. Toimiva yhteistyö opiskelijoiden eduksi on elintärkeää. Suhteiden hoitaminen Aasian maihin ei ole yhtä helppoa kuin esimerkiksi Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Korkeakouluille itselleen se on työlästä. Siksi vaihtopaikat Aasiaan olivat ennen Asia Exchangea vähissä, vaikka kiinnostuneita on paljon. Aasialla on vetovoimaa.

Tänä vuonna yrityksen kautta lähtee vaihtoon noin 900 opiskelijaa.

Alkuajat Tuomas ja Harri rahoittivat yritystoimintansa päivätöillään.

- Ruotsiin lähdimme markkinoimaan toimintaamme ilmaiseksi saamillamme risteilylipuilla. Saksaan lensimme Ryanairilla, miehet kertovat.

Myöhemmin yritys on saanut muun muassa ely-keskukselta ja Tekesiltä tukea kansainvälistymishankkeisiin.

Muut työnsä Harri ja Tuomas lopettivat noin kahden vuoden kuluttua Asia Exchangen perustamisesta.

Mutkattomuus yritystoiminnassa on säilynyt, vaikka vuosien aikana on tapahtunut paljon.

Tällä hetkellä yritys järjestää vaihtoja yhdeksään yliopistoon. Vaihtoihin lähteviä opiskelijoita on ollut yhteensä noin 45:stä eri maasta, kaukaisimmat Australiasta ja Brasiliasta asti.

- Järjestämme aina kohdemaassa lukukauden aloitustapahtuman kauttamme vaihtoon lähteville opiskelijoille. Ainakin se tavoite on siis monella tapaa toteutunut, että olemme saaneet itsekin matkustella, miehet naurahtavat.

Asia Exchange tekee myös hyväntekeväisyyttä ja vie vaihto-opiskelijansakin tutustumaan toimintaan.

- Esimerkiksi vierailut lastenkoteihin ovat opiskelijoille silmiä avaavia ja kostuttavia kokemuksia. Ei kuitenkaan sen vuoksi, että lasten elämä olisi niin huonoa, vaan koska heidän arkensa ja pienistä asioista kumpuavan ilonsa näkeminen antaa mittasuhteita myös omaan elämään, Harri kuvailee.

Uutena miehet ovat hiljattain perustaneet kolmen muun osaajan kanssa Trip Advisorin tapaan toimivan Study Advisoryn. Tavoite on saada mukaan maailman kaikki korkeakoulut esittelemään itseään tutkinto- tai vaihto-opiskeluista kiinnostuneille nuorille.

Tuomas ja Harri ovat löytäneet maailmalta muutakin kuin kontakteja yritykselleen.

- Olemme molemmat tavanneet nykyiset puolisomme näillä reissuilla, Harri paljastaa.

Harrin vaimo käveli miestä vastaan thaimaalaisen pikkusaaren rantahietikolla. Susanne on kotoisin Tampereelta ja käynyt samaa koulua Harrin kanssa. He eivät kuitenkaan olleet aikaisemmin tavanneet. Nyt Harri ja Susanne asuvat lapsineen Pispalassa.

Tuomas taas kiinnitti Kuala Lumpurin lentokentällä huomionsa kauniiseen kiinalaisnaiseen, joka oli tulossa samalle lennolle.

Herrasmies tarjoutui kantamaan neidin raskasta matkalaukkua. Siitä jatkui yhteinen matkustaminen, vaikkei parilla ollut tuossa vaiheessa oikeastaan edes yhteistä kieltä.

Nykyisin Tuomas, Helen Chiu ja heidän Val -poikansa asuvat Hong Kongissa ja Tuomas puhuu sujuvasti mandariinikiinaa.

Usein sanotaan, että yhteisen bisneksen perustaminen on varmin tapa tuhota ystävyyssuhde.

- Meille on käynyt aivan päinvastoin – ystävyys on vain lujittunut.

Asia Exchange toimii Tampereella

Järjestää opiskelijavaihtoja aasialaisiin korkeakouluihin.

Tällä hetkellä kohdekouluja on yhdeksän, joista kolme on Thaimaassa, kaksi Kiinassa, kaksi Indonesiassa, yksi Malesiassa ja yksi Koreassa.

Vaihtoon lähtevät opiskelijat ovat monesta eri maasta.

Nokialta kotoisin olevat Harri Suominen ja Tuomas Kauppinen perustivat yrityksen vuonna 2007.

Tavoite on tarjota opiskeluvaihtoja huolella valituissa korkeakouluissa niin edullisesti, että mahdollisimman moni voisi lähteä.

Yrityksen päätoimipaikka on Tampereella. Sillä on toimipisteet myös Hong Kongissa ja Indonesiassa. Työntekijöitä on noin 15.

Study Advisory

Star up -yritys, jonka Harri Suominen ja Tuomas Kauppinen ovat perustaneet kolmen muun osaajan kanssa.

Tarjoaa korkeakouluille mahdollisuuden esitellä tutkinto- ja vaihto-opiskelutarjontansa nuorille.

Täysin uudenlainen opiskelijoiden arvioihin perustuva korkeakouluranking.

Tavoite on saada mukaan maailman kaikki korkeakoulut.

Nuoret voivat jakaa palvelussa omia kokemuksiaan vaihdoista eri korkeakouluissa.


Kommentit (2)

  • Ville

    Voin huoletta suositella Asia Exchangen vaihtoa (tämä ei ole maksettu mainos :D). Vietin vajaan puoli vuotisen Phuketissa muutama vuosi sitten ja olin vilpittömän iloinen ajasta, jonka vietin siellä. Vaihtoon lähtö tehtiin suunnattoman helpoksi, ainakin AE:n puolesta.

  • Nimetön

    Huikea tarina! Menestystä myös jatkossa innokkaille – vielä – nuorille miehille!

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet