Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut Linnan juhlat

Englannista tuli M ja rahat takaisin, nyt Noora Toivonen opiskelee WordDivellä ruotsia

Tampereen klassillista lukiota käyvä Noora Toivonen valmistautui syksyn englannin yo-kokeeseen WordDiven abikurssilla. Lisäksi hän on juuri aloittanut vastaavan ruotsinkurssin. - Minulla oli kesällä hirveän huono omatunto, kun en ollut tehnyt mitään enkun eteen. Olin kuullut kavereilta hyvää palautetta kurssista ja ajattelin, että se olisi helppo tapa aloittaa kirjoituksiin valmistautuminen, hän kertoo. Toivosen mukaan kurssin käyminen ei tuntunut opiskelulta. - Se on pelinomainen ja sitä pystyi käymään pienissäkin väleissä esimerkiksi kännykällä bussipysäkillä. Kilpailuhenkisenä ihmisenä Toivosta motivoi se, että kurssilla pystyy kisailemaan muiden kurssilaisten kanssa ja vertaamaan pisteitä. Myös oman kehityksen näkeminen kannusti käymään kurssia. Toivonen uskoo kurssin vaikuttaneen arvosanaansa. Hän arvioi olleensa ennen kurssia C:n tasolla ja kurssin jälkeen E:n. Englannin arvosanaksi hän sai M:n. - Kun koulussa harjoiteltiin vanhoilla yo-kokeilla, olin E:n tasolla. Varsinainen yo-koe meni jännittämisen takia huonommin. WordDive lupaa palauttaa kurssimaksun, jos kurssin käynyt ei saa vähintään E:tä arvosanaksi. Toivonen haki ja sai rahansa takaisin. - Se oli todella yksinkertainen juttu; otin vain screenshotin (kuvakaappauksen) arvosanasta Wilmasta ja lähetin tilinumeron kanssa yritykselle. Ruotsin E oli aikamoinen yllätys Tampereen yhteiskoulun lukion abi Noora Peltonen kirjoitti syksyllä ruotsin, ja valmistautui kokeeseen WordDiven abikurssilla. - En ollut kauhean vakuuttunut kyvyistäni ruotsissa. Se oli minulla pakollisena kirjoitettavana aineena ja halusin siitä hyvän arvosanan, Peltonen kertoo. Juteltuaan parin kaverinsa kanssa, jotka kävivät jo kurssia, Peltonen päätti aloittaa sen itsekin. Tulokset yllättivät. - Olin saanut ruotsin kursseista seiskaa ja kasia, ja ajattelin, että kirjoitan ehkä C:n. Sain kuitenkin E:n, mikä oli aika yllätys. Peltonen kertoo, että erityisesti kuullun ymmärtäminen oli hänelle hankalaa, joten oli hyvä, että kurssilla pystyi kuuntelemaan sanojen ääntämistä ja toistoa tuli paljon – melkein liikaakin. - Välillä kun tosi monta kertaa kerrattiin sama asia, tuli jo sellainen olo, että kyllä minä nyt tämän jo osaan. Oli kuitenkin tosi hyvä, että sanastoa tuli paljon ja sitä käytiin läpi niin, että sanat jäivät mieleen. Noora Peltosen mukaan kurssi on hyödyllinen varsinkin sellaiselle, jolla ei ole kovin vahvaa pohjaa ruotsissa. - Kurssi kertaa paljon ihan perussanastoa ja peruskielioppia. Se on sillä tavalla tosi hyödyllinen ja uskon, että ainakin omalla kohdallani se vaikutti arvosanaan.