Pitkon pakina ja Sihdon pilapiirros: Wilma testattu – Murto ja Marin nousivat samana päivänä maailman etusivulle

Kaksi naista huipulla.

Pilapiirros 20.8.2022

20.8. 6:30

Seiväshyppääjä Wilma Murto ja pääministeri Sanna Marin nousivat samana päivänä maailmalla etusivuille.

Aloitetaan Wilmasta.

Wilma Murron olemusta katsellessa juolahti mieleen, että urheilussa ei aina kaivata psykiatreja eikä liitossa joutavia pomoja.

Wilma Murto oppi karjatilan kasvattina tulemaan toimeen kyntönaisen järjellä.

Kun Wilma Murto oli jo varma Euroopan mestari, hän halusi antaa suomalaisille kaiken osaamisensa.

Rimaa nostettiin, ja Wilma paransi kolmannen kerran samana päivänä Suomen ennätystä.

Se oli suomalaista urheiluhistoriaa.

Wilma oli kuin Koskelan Jussi Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanissa.

Jussin ruumiissa oli henki, joka sai miehestä kaikki voimanrippeet irti hetkellä, jolloin kaikki oli romahtaa.

Sitä kutsutaan suomalaiseksi sisuksi.

Münchenin olympiastadionin katsomossa perheensä keskellä istui hänen isoäitinsä Tarja, jolle Wilma antoi 80-vuotislahjaksi Euroopan mestaruuden.

Isoäiti ei ilmeisesti saa Euroopan mestaruudesta omakotitalon tonttia Salon kaupungilta.

Syntyperäinen salolainen Sauli Niinistö sen sijaan lähetti Wilmalle kirjeen, joka nosti kyyneleet mestarin silmiin.

Sauli harrasti nuorena keihäänheittoa ja kuulutti ennen heittoa, että ”Vuorossa on keihäänheiton maailmanmestari Sauli Niinistö.”

Niinistöstä ei tullut maailmanmestaria, tuli vain tasavallan presidentti.

Tähän väliin kevennystä: Jokinen ja Kovalainen juttelivat kahden kesken.

Jokinen sanoo haikeasti: ”Viiteen vuoteen ei sanottu pahaa sanaa toisillemme.”

”Mitä siten tapahtui?”

”Siten se tuli takaisin.”

Sanna Marinista on tullut Suomen prinsessa Diana, jonka jokaista liikettä seurataan maailmalla tarkasti.

Helsingin Sanomat uhrasi Marinin bilettämiselle etusivun ja neljä muuta sivua, mikä on monta kertaa enemmän kuin Linnan juhlien julkisuus.

Onko tässä mitään järkeä? Asia ei minulle kuulu, mutta vastaan silti. Ei ole.

Diana Marinin juhliminen omalla ajalla sopii meikäläiselle, sillä pääministerinä Marin hoiti Suomen ja jopa Ruotsin Natoon nikottelematta.

Kuka tietää, vaikka Sanna Marin olisi tiennyt, että video menee julkiseen jakeluun, sillä Marin rakentaa brändiään taitavasti.

Petteri Orpo ongella -kuvat ovat kuin harmaasta maailmasta

Perussuomalaisten pomo Riikka Purra vaatii huumetestiä.

Purran epäily lähentelee jo kunnianloukkausta.

Wilman ja Sannan juhlilla on eroa. Euroopan mestaria juhlittiin vasta yöllä kaikkien testien jälkeen.

Murto vietiin suihkulähteeseen. Juhlia jatkettiin pienemmällä porukalla läheisessä kyläbaarissa.

Yhtään videota ei vuodettu julkisuuteen.

Huumoria lopuksi: Mari oli Pyynikin rannassa äitinsä kanssa. Vieressä lojui tatutoitu mies.

”Äiti, jos sä haluat vaihtaa uuteen isään, ota tuollainen kuvitettu.”

Kissamme Kauno on testattu.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut