Pitko ja Sihto: Joulusatu, joka on totta - Pitko - Aamulehti

Pitko ja Sihto: Joulusatu, joka on totta

Rakkaus ei riipu iästä

24.12.2020 6:30

Kerronpa teille iloisen joulutarinan, joka voisi olla satu, ellei se olisi totta. Ja se tapahtui ystävälleni Pekkaselle (nimi muutettu).

Sinä aamuna Pekkanen oli alakuloinen, sillä maailman ilot olivat houkutelleet hänen rakkaansa muualle.

Lapset olivat maailmalla, Pekkanen oli yksin, ja hän oli ikämies.

Pekkanen on entinen reviisori, hieman pienikokoinen, hieman komea ja hyväkuntoisen porvarin näköinen herra.

Pekkanen elää säntillistä elämää. Hän käy joka toinen perjantai tasan kello 10.30 samassa parturissa. Hän käyttää säämiskähansikkaita, käsin tehtyjä mittatilauskenkiä ja hattuaan varten hänellä on kaareva harja.

Pekkanen henkii säädyllisyyttä ja arvokkuutta, kun hän tervehtii naisia kevyesti kumartaen ja hattua nostaen.

Pekkaselta puuttuu vain yksi ja sen mukana kaikkein tärkein: rakas ihminen, jonka vierestä voi herätä ja jolle voi kiukutella.

Pekkanen käveli synkkänä kaupungilla. Hän pysähtyi rotvallin reunaan odottamaan vihreää, sillä porvari ei kävele punaisia päin.

Oikealla hänen vieressään seisoi tuntematon nainen. Hän oli vaaleaverinen ja hänen piirteensä miellyttivät Pekkasta.

Pekkanen ylitti kadun ja astui jalkakäytävälle, ja nainenkin aikoi jatkaa matkaa. Sitten Pekkasen päässä kuohahti. Mitä tulee elämästä, jos ei ole rohkeutta edes yrittää? Niinpä Pekkanen kuuli itsensä kysyvän naiselta:

– Sopisiko teille kuppi teetä tuossa kahvilassa.

Nainen pysähtyi, arvioi tovin outoa miestä. Hiljaisuus tuntui ikuisuudelta, maailma tuntui pysähtyvän, mutta yllättäen nainen vastasi:

– No, mikäs siinä. Onkin kylmä... Ja minulla on aikaa.

Niin he lähtivät läheiseen kahvilaan. En tiedä, mitä he puhuivat, mutta jonkinlainen yhteinen sävel löytyi, sillä jo samana iltana Pekkanen soitti naiselle tunnin puhelun.

Pekkanen saattaa olla nytkin junassa matkalla jouluksi rakkaansa luo. Junalipun hän osti rahalla asemalta jo viikolla. Varmuuden vuoksi.

Pekkanen katselee junan ikkunasta maisemia. Elämäkin voi olla löytöretki, mikä voi alkaa vaikka liikennevaloissa. Ja mikä tärkeintä: Koskaan ei ole liian myöhäistä.

Sen pituinen se.

Kevennys paikallaan: Odottelen Hämeenkadulla liikennevalojen vaihtumista. Vieressäni oleva mies huitoo ilmaa käsillään. Kysyn varovasti, että voinko auttaa.

– Kiitos ei. Keräilen tässä vain ajatuksiani kokoon.

Mitä elämästä tulisi, ellei olisi rohkeutta yrittää? Kun Paavo Lipponen rakastui Päiviin, pääministeri lauloi yöllä serenadeja Päivin ikkunan alla. Supon turvamies Toivainen säesti haitarilla.

Pian Paavo liittyikin kirkkoon, meni autokouluun ja naimisiin Päivinsä kanssa.

Huumoria lopuksi: Jos Mooses olisi komitea, niin israelilaiset olisivat vieläkin Egyptissä.

Kissamme Kauno ei vietä kaupallista joulua, mutta voitti arpajaisissa kinkun.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut