Aamulehti
Tuli levisi savustuspöntöstä pihapiirin maastoon Ylöjärvellä Vasamankaaressa sunnuntaina iltapäivällä kolmen jälkeen. Palomestari Hanne Reiman kertoo, että savustusta oli tehty lähellä rakennuksia, joihin tuli oli vaarassa levitä. Paikalla olleet ihmiset olivat koettaneet rajata paloa, mutta pelastuslaitos tarvittiin palon loppuun sammuttamiseen.
Pihaa kulottui noin nelisensataa neliötä.
Pirkanmaalla on voimassa metsäpalovaroitus, jolloin avotulen teko on kielletty. Tässä tapauksessa käytetty pönttö ei ollut sähkökäyttöinen.
Luokitellaanko savustuspöntön käyttö avotuleksi? ”Siinä on arvioitava tulen ja kipinöinnin riskiä, jos on, niin silloin se luokitellaan avotuleksi. Tätä on vaikea arvioida, kun niitä on niin monenlaisia”, Reiman sanoo.
Toisin sanoen käyttäjän velvollisuus on arvioida riski tulen leviämisestä.