Aamulehti
Parkanossa Kaviokujalla paloi kahdeksan asunnon rivitalo torstaina iltapäivällä. Palokunnan saapuessa rivitalo oli täyden palamisen vaiheessa. Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa.
Hälytys tulipalosta tuli kello 13.43. Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Janne Latsa kertoo, että saavuttuaan kohteeseen pelastuslaitos keskittyi aluksi estämään palon leviämisen läheisiin rakennuksiin.
Latsa kertoo, että palo oli lähellä levitä esimerkiksi viereiseen rivitaloon, jossa kahden asunnon ikkunoita oli jo mennyt halki lämpösäteilyn voimasta.
Sammutuksen alkuvaiheessa paikalla oli noin kaksikymmentä pelastuslaitoksen yksikköä sekä ensihoidon ja sosiaalitoimen yksiköitä. Kello 16 aikaan palo ja sen leviäminen oli saatu rajattua, ja pelastuslaitos keskittyy raivaukseen ja jälkisammutukseen. Pelastuslaitos lopetti sammutustyöt kohteessa hieman ennen iltaseitsemää.
Pirkanmaan pelastuslaitoksen mukaan palo sai alkunsa rivitalon päätyasunnosta.
Palo levisi rivitalon päätyasunnosta nopeasti muihin asuntoihin, sillä palokatkoja ei todennäköisesti ollut.
Syytä selvitetään
Pelastuslaitoksen arvion mukaan on mahdollista, että palo sai alkunsa rivitalon toisesta päätyasunnosta. Latsa sanoo, että tässä vaiheessa ei ole tiedossa syttyikö palo rakennuksen ulko- vai sisäpuolelta.
Myöskään syttymissyystä ei ole tietoa. Poliisi ja pelastusviranomainen tutkivat yhdessä palon syttymissyytä.
Palo eteni nopeasti. Latsa kertoo, että tulipalossa tuhoutunut rakennus oli rakennettu 1980-luvulla, ja yläpohja oli osastoimaton.
Asukkaat tavoitettu
Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa. Latsa kertoo, että isännöitsijä on tavoittanut kaikki rivitalossa kirjoilla olleet henkilöt.
Asukkaille on myös tarjottu kriisiapua sekä toimitettu esimerkiksi vaatteita ja järjestetty majoitus.
Rivitalo oli palokunnan saapuessa täyden palamisen vaiheessa eikä rakennusta voitu enää pelastaa.
Näky palopaikalla oli lohdutun torstaina iltapäivällä.
Sammutuksen alkuvaiheessa palopaikalla oli kymmeniä pelastuslaitoksen, ensihoidon ja sosiaalitoimen yksiköitä.
Poliisi ja pelastusviranomainen tutkivat yhdessä palon syttymissyytä.