Aamulehti
Kangasalan Vehoniemen näkötorni on jälleen avattu yleisölle. Näkötorni avattiin samana päivänä, kun Vehoniemen automuseolla vietettiin museon 40-vuotispäivää, keskiviikkona 10. toukokuuta.
Näkötornin sulkemispäätöksen teki Metsähallitus, sillä tornin kantavissa rakenteissa oli lahovaurioita. Kymmenen päivän aikana tornissa uusittiin kymmenien metrien verran runkorakenteita ja vaihdettiin 120 metrin verran kansilankkuja. Lisäksi kunnostettiin kaiteita ja tukirakenteita.
Kunnostustöistä vastasi Maarakennus T. Haaviston toimitusjohtaja Jussi Haavisto.
Torni tarkastettu
Vehoniemen automuseo on ollut auki huhtikuun alusta alkaen. Museonjohtaja Leila Suutarinen on tyytyväinen, että myös näkötorni saatiin nyt auki ennen kesää.
”Ihmiset ovat päivittäin kyselleet näkötornin kohtaloa. Se on monille niin tärkeä paikka. Myös maisemat ovat upeat – ei niitä väsy katselemaan, vaikka katselee joka päivä.”
Metsähallitus on tehnyt tarkastuksen näkötorniin tiistaina ja keskiviikkona. Suutarisen mukaan myös Metsähallitus on lopputulokseen tyytyväinen.
Kunnostustyöt maksoivat noin 10 000 euroa. Suutarisen mukaan työt hoidettiin yksityisen rahoituksen avulla. Tarkoituksena on keksiä jonkinlainen ratkaisu, miten laskut saadaan maksuun. ”Maanrakennus Haavisto on tässä väliaikaisena pankkina”, Suutarinen sanoo.