Aamulehti
Tampereelta Parkanoon siirretty ratikka on herättänyt ihastusta uudella paikallaan Kolmoskeskuksessa, jossa siihen avautuu vielä kevään aikana kahvila sekä Parkanon kaupungin matkailuinfo.
Ratikka siirrettiin Tampereelta Parkanon ripeällä aikataululla. Tulevan ratikkakahvilan yrittäjä, ravintoloitsija Joni Kuronen kertoo, että ratikka oli siirretty uudelle paikalleen Kolmostien varteen alle viikossa päätöksestä.
Maanantain aikana ratikka herätti parkanolaisissa laajaa kiinnostusta.
Kuronen kertoi maanantaina illalla Aamulehdelle, että ratikkaa on käynyt ihailemassa Kolmoskeskuksen pysäköintialueella noin 200 autokuntaa. Kuronen sanoo, että ensimmäisen päivän perusteella voikin sanoa parkanolaisten hullaantuneen uudesta tulokkaasta.
Suosio on ollut suurta myös sosiaalisessa mediassa. Kuronen sanoo, että päivitys Facebookissa on kerännyt lähes 500 tykkäystä lyhyessä ajassa.
Kahvila avautuu ratikassa toukokuun aikana, mutta tarkka päivä ei ole vielä tiedossa. Kuronen kertoo, että myynnissä tulee olemaan suolaista ja makeaa syötävää sekä muita kahvilatuotteita. Kahvilassa tullaan myymään myös tuoreita itsepaistettuja munkkeja.
Parkanon mukaan ratikka ei maksanut yrittäjälle eikä Parkanon kaupungille mitään. Tampereen kaupunki otti hoitaakseen myös 10 000 euron kuljetuskulut.
"Kysyttiin, onko pihassa paikkaa”
Ratikan saaminen Parkanoon vaati yhteistyötä yrittäjiltä ja kaupungilta. Yksi oleellinen asia oli sijoituspaikka. Eurohamsterin toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kyösti kertoo, että kun häneltä tiedusteltiin, olisiko antaa ratikalle paikka, vastaus oli valmiina.
”Sanoin, että kyllä ehdottomasti. Ainakin minun puolestani se on tullut siihen jäädäkseen”, Kyösti sanoo.
Kurosen tapaan Kyösti iloitsee ratikan saapumisesta Parkanoon.
”Jo kun asiaa esiteltiin, se kuulosti hauskalle ja aika harvoin Parkanossa raitiovaunuja on aikaisemmin nähty”, Kuronen sanoo nauraen.
Kuronen kertoo suunnitelleensa, että voisi myös itse hyödyntää raitiovaunua jollakin tapaa Eurohamsterin markkinoinnissa.
”Siitä kyllä saa väännettyä kaikkea hauskaa”, Kyösti sanoo.
Mikä?
Ratikkakahvila
Tampere sai vanhan ratikan Keskustorille vuonna 2019 juhlistamaan Tampereen raitiotien rakentamista.
Ratikka saatiin lahjoituksena Helsingin kaupungilta. Lahjakirjassa on maininta, että ratikka täytyy säilyttää arvokkaassa käytössä.
Ratikassa ehti olla kaksi kahvilayrittäjää, jotka luopuivat leikistä hiljaisen liikepaikan ja kovien ylläpitokulujen takia.
Ratikan on rakentanut Valmetin kalustotehdas Tampereen Härmälässä, missä näitä Nrl-mallin ratikoita rakennettiin Helsinkiin vuosina 1973–1975 kaikkiaan 40 kappaletta.
Tyyppitietojen mukaan vaunun paino on 28,1 tonnia.