Näin yli 28 tonnia painavan ratikan öinen matka eteni – Tampereen kaupunki maksoi 10 000 euron kuljetuksen

Ratikkakahvilan uusi sijoituspaikka on Kolmostien varrella Kolmoskeskuksessa. Ratikka ei maksanut yrittäjälle eikä Parkanon kaupungille mitään.

Tampereella tarpeettomaksi jäänyt ratikka lähti maanantain vastaisena yönä Keskustorilta kohti uutta sijoituspaikkaansa Parkanoa.

| Päivitetty

Aamulehti

Tampereen Keskustorilla toimettomana seissyt ratikkakahvila kuljetettiin maanantain vastaisena yönä Parkanoon. Yli 28 tonnia painava ratikka siirrettiin vinssillä ramppia pitkin kuljetuslavetin kyytiin noin puoli kolmen aikaan yöllä.

”Kaikki sujui suunnitelmien mukaan. Perillä Parkanossa olimme aamuviiden aikaan”, kertoo suurikokoisiin ja raskaisiin kuljetuksiin erikoistuneen Kuljetus K. Rissasen yrittäjä Kirsti Rissanen.

Ratikkalavetin matkaa varmisti yksi saattoauto, joka ajoi kuljetuksen perässä. Sama yritys on tuonut myös kaikki Tampereen ratikat kaupunkiin, joten kokemusta näistä kuljetuksista löytyy.

Yli 28 tonnia painava ratikka siirrettiin Keskustorilla yön tunteina ensin vinssillä ramppia pitkin kuljetuslavetille.

Raskas raitiovaunu siirtyi hitaasti, mutta varmasti kuljetuskärryn kyytiin. Matka kohti Parkanoa alkoi yöllä noin puoli kolmen aikaan.

Kumpikin voitti

Ratikan uusi sijoituspaikka on Kolmostien varrella Kolmoskeskuksessa. Vielä maanantaiaamuna ratikka seisoi lavetilla Eurohamsterin pihassa, mutta se oli tarkoitus siirtää päivän kuluessa paikalleen. Ravintoloitsija Joni Kuronen aikoo sijoittaa ratikan nykyisen jäätelökioskinsa viereen Kolmostien suuntaisesti, jotta se näkyy myös valtatietä kulkeville. Kurosen suunnitelmissa on avata jäätelökioskin viereen toinen kioski, jossa myydään kahvilatuotteita ratikassa nautittavaksi. Ratikkakahvilassa on kolmisenkymmentä istumapaikkaa sekä pieni esiintymislava.

Parkanon kaupunki kertoo suunnitelmista julkisilla Facebook-sivuillaan. Parkanon mukaan ratikka ei maksanut yrittäjälle eikä Parkanon kaupungille mitään. Tampereen kaupunki otti hoitaakseen myös 10 000 euron kuljetuskulut.

Parkanon kaupungin mukaan Kuronen sai idean ratikan hankkimiseen veljeltään. Ratikkaa ei ensin haluttu luovuttaa yrittäjälle, vaan taustalle kaivattiin kaupungin tuki. Neuvottelut alkoivat edetä, kun Parkanon kaupunginjohtaja Aki Viitasaari lähti puhemieheksi. Viitasaaren mukaan neuvotteluissa oli win-win-tilanne, koska Tampereen oli pakko saada ratikkakahvila pois torilta ja Parkanossa yrittäjä halusi sen. Vaihtoehtona olisi ollut ratikan päätyminen sulattamoon.

Viitasaaren mukaan Parkano sitoutuu siihen, että jos ratikka joskus poistuu käytöstä, sen loppuhoidosta huolehditaan asianmukaisesti.

Mikä?

Ratikkakahvila

Tampere sai vanhan ratikan Keskustorille vuonna 2019 juhlistamaan Tampereen raitiotien rakentamista.

Ratikka saatiin lahjoituksena Helsingin kaupungilta. Lahjakirjassa on maininta, että ratikka täytyy säilyttää arvokkaassa käytössä.

Ratikassa ehti olla kaksi kahvilayrittäjää, jotka luopuivat leikistä hiljaisen liikepaikan ja kovien ylläpitokulujen takia.

Ratikan on rakentanut Valmetin kalustotehdas Tampereen Härmälässä, missä näitä Nrl-mallin ratikoita rakennettiin Helsinkiin vuosina 1973–1975 kaikkiaan 40 kappaletta.

Tyyppitietojen mukaan vaunun paino on 28,1 tonnia.

Oikaisu 8.5.2023 kello 13.59: Jutussa luki alun perin virheellisesti, että ratikan siirto olisi tapahtunut sunnuntain vastaisena yönä. Siirto tapahtui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut