Aamulehti, STT
Hallitusneuvottelujen neuvottelijat on jaettu työryhmiin käsiteltävien asiakokonaisuuksien perusteella. Pääneuvottelupöytiä on 11.
Ensimmäiset kolme pääpöytää ovat puheenjohtajien pöytä, puoluesihteereiden pöytä ja ”Valtioneuvoston johtaminen” -nimellä kulkeva pöytä. Sen lisäksi on kahdeksan niin sanottua reformipöytää. Reformipöytiä ovat Kestävä julkinen talous, Toimiva ja kestävä hyvinvointiyhteiskunta, Hyvinvointi syntyy työstä, Osaava Suomi, Kasvun kaava, Puhtaan energian Suomi, Kansainvälinen ja aktiivinen Nato-Suomi sekä Turvallinen ja kriisinkestävä oikeusvaltio.
Pöydillä on yhteensä 18 alatyöryhmää eli jaostoa.
Hallitusneuvotteluihin osallistuvat puolueet päättävät, ketkä neuvottelijat osallistuvat mihinkin ryhmiin.
Pirkanmaalaisia kansanedustajia, poliitikkoja ja vaikuttajia on mukana useissa pöydissä. Esimerkiksi Toimiva ja kestävä hyvinvointiyhteiskunta -pöydässä ovat Anna-Kaisa Ikonen (kok.) ja Sirpa Pursiainen (kd.). Pöydässä käsitellään muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelujärjestelmän rakennetta ja rahoitusta.
Pöydän Sosiaali- ja terveyspalvelut -jaostossa on Riitta Kuismanen (kd.) ja Valtion aluehallinto, kunnat ja kaupungit -jastossa Ikonen ja Pursiainen sekä Maggie Keskinen (kok.).
Hyvinvointi syntyy työstä -pöydässä ovat Arto Satonen (kok.) ja Sari Tanus (kd.). Pöydän teemoihin kuuluvat muun muassa työmarkkinat, työllisyyspolitiikka ja -palvelut, työperäinen maahanmuutto sekä sosiaaliturva.
Pöydän Sosiaaliturva-jaostoon kuuluvat niin ikään Satonen ja Tanus. Satonen on mukana myös Työlainsäädäntö-jaostossa, samoin kuin Marjo Anttoora (kd.). Lisäksi Satonen on Kansainvälinen rekrytointi -jaostossa. Pirjo Raunio (kd) on mukana kansainvälinen rekrytointi -jaostossa.
Osaava Suomi -pöydässä ovat Sofia Vikman (kok.) ja Sakari Puisto (ps.). Pöydässä käsitellään koulutus- ja tiedepolitiikkaa, kulttuuripolitiikkaa sekä liikunta- ja nuorisopolitiikkaa.
Pöydän Kulttuuri, liikunta ja nuoriso -jaostossa on Pauli Kiuru (kok.).
Kasvu kaava -pöydässä on Kauko Turunen (kd.). Pöydässä käsitellään muun muassa yrittäjyys- ja omistajuusasioita, rahoitusmarkkinoita, markkinatalouden ja kilpailun edistämistä sekä sääntelyn ja byrokratian purkua.
Pöydän Viestintä- ja digitalisaatio -jaostossa on Joakim Vigelius (ps.).
Kansainvälinen ja aktiivinen Nato-Suomi -pöydän Puolustuspolitiikka-jaostossa on Veijo Niemi (ps.).
Turvallinen ja kriisinkestävä oikeusvaltio -pöydässä on Marjo Anttoora (kd.). Pöydän teemoja ovat muun muassa sisäinen turvallisuus ja oikeuspolitiikka sekä kotoutumiseen ja kokonaisturvallisuuteen liittyvät kysymykset. Anttoora on myös pöydän Oikeuspolitiikka ja tasa-arvo -jaostossa.
Lisäksi Viestintäryhmässä on Miko Bergbom (ps.).
Lisäys 2.65.2023 kello 15.29: Lisätty listaan Pirjo Raunio (kd.)