Pirkkalan ja Tampereen yhteinen uimahalli saa aimo sysäyksen ratikasta

Vaikka päätöstä ei ole tehty, yhteishallin rakentaminen on lähempänä kuin koskaan aiemmin.

Pirkkalan Partolan osayleiskaava oli nähtävillä 21. huhtikuuta 2023 saakka. Lainvoiman saatuaan osayleiskaava mahdollistaisi pormestari Marko Jarvan mukaan uimahallin sijoittamisen valokuvassa olevan Partola-keskuksen tuntumaan.

Aamulehti

Tampereen ja Pirkkalan yhteinen uimahalli pulpahtaa aiempaan tiiviimpiin neuvotteluihin kuntien valtuustojen tehtyä päätökset uuden ratikkalinjan suunnittelun jatkamisesta.

”Tästä eteenpäin käydään keskustelua aiempaa tiiviimmin heidän kanssaan, kuten on sovittukin tapahtuvan raitiotiepäätöksen jälkeen”, sanoo Tampereen kaupungin sivistyspalveluiden johtaja Lauri Savisaari. ”Varmasti palataan Pirkkalan kanssa pikimmiten tähän aiheeseen.”

Lue lisää: Pirkkala hyväksyi ratikan suunnittelun usean äänestyksen jälkeen – Ratikkapuheet venyttivät kolmen asian kokouksen lähes neljään tuntiin

Pirkkalan tavoite on saada tietää, mitä asiassa tapahtuu. ”Tämän valtuustokauden aikana päätetään siitä, lähdetäänkö tähän yhteishankkeeseen”, Pirkkalan pormestari Marko Jarva sanoo. ”Siitä ei ole sen kummemmin sovittu tai päätetty vielä mitään.”

”Ennen kesälomia varmaan tsekataan, mikä on tilanne”, sanoo Pirkkalan pormestari Marko Jarva.

”Kummallakaan ei ole takataskussaan mitään valmista suunnitelmaa”, sanoo Tampereen kaupungin sivistyspalveluiden johtaja Lauri Savisaari.

Valtuustokausi päättyy vuonna 2025. Maanantaina valtuustot tekivät päätökset, joiden jälkeen alkaa ratikan toteutussuunnittelu Tampereen Linnainmaan ja Pirkkalan Suupan välillä. Rakentamisesta ja Pirkkalan päätepysäkistä päätetään lokakuussa 2024.

”Ennen kesälomia varmaan tsekataan, mikä on tilanne”, Jarva sanoo uimahallista. ”Meidän täytyy löytää siihen paras mahdollinen toteutusratkaisu, ja yksi hyvä vaihtoehto on tehdä se yhdessä Tampereen kanssa. Jos se ei onnistu, meidän täytyy harkita asiaa jälleen kerran uudestaan.”

Hän pitää luonnollisena, että uimahalliaie alkaisi toteutua ratikkahankkeen ohessa. ”Palvelujen kuten uimahallin täytyy olla hyvien yhteyksien ääressä. Rataratkaisulla on aika iso vaikutus siihen, mihin tämäntyyppisiä palveluja tulee sijoittumaan.”

Uusi arviointi tehdään

Savisaari kertoo, että ratikkapäätöksen roolia on painotettu aiemmissakin keskusteluissa. ”Uimahallin käyttönäkökulmasta se tuo ihan uutta potentiaalia ja näkymää.”

Tampereen liikuntapaikkasuunnitelmassa ensimmäinen ensisijainen uuden uimahallin paikka olisi Linnainmaalla. ”Siellä on taidettu puhua 30 vuotta uimahallista”, Savisaari lisää. ”Asukasmäärän ja kaupungin kehityksen näkökulmasta, se olisi ollut se kiireellisempi paikka, mutta tietysti raitiotiepäätös Pirkkalankin suuntaan tekee keskustelusta nyt aivan erilaista.”

Pirkkalan kanssa aiotaankin pohtia, mitä, minne ja milloin voitaisiin rakentaa. ”Kummallakaan ei ole takataskussaan mitään valmista suunnitelmaa”, Savisaari painottaa.

Hän sanoo, että keskustelut on käyty ja käydään viranhaltijoiden kesken toistaiseksi, eikä poliittisia päätöksiä ole tehty.

Raitiotien toteutussuunnittelu vaikuttaa asumisen kaavoittamiseen myös Tampereen puolella rajaa niin, että alueella tulee asumista entistä enemmän. Tämä tarkoittaa myös palvelujen tarvetta.

”Kuntien välisenä yhteistyönä tehtävä uimahalli olisi investointikustannusten kannalta kiinnostava vaihtoehto”, Savisaari sanoo.

16 vuotta Tampereen kaupungilla työskennellyt Savisaari muistelee oman ensi kosketuksensa ajatukseen yhteisestä uimahallista olleen 2008–2009. ”Pirkkalan silloiseen kysymykseen Tampere vastasi kielteisesti, mutta ei jyrkän kielteisesti, vaan että se ei ollut ajankohtaista kaupungin silloisen kasvusuunnan vuoksi.”

Kaava tekeillä

Jarva arvio kuntarajan kaavoitustilanteen Pirkkalan puolelle otolliseksi uimahallia ajatellen. Partolan osayleiskaava oli nähtävillä viime perjantaihin saakka. Hän sanoo, että Pirkkala voisi ryhtyä uimahallin suunnittelemiseen Partola-keskuksen lähelle nopeastikin. ”Tuolle alueelle on mahdollista sijoitella esimerkiksi uimahallia, kunhan kaava saa lainvoiman.”

Mitä?

Uimahalli rajalle

Ajatus Tampereen ja Pirkkalan yhteisestä uimahallista kuntarajalla on elänyt parikymmentä vuotta.

Helmikuussa 2021 Aamulehti kertoi, että Pirkkala ja Tampere ovat käyneet keskusteluja yhteisestä uimahallista kuntien rajaseudulle, mutta linjauksia tai päätöksiä ei oltu tehty.

Ratikkapäätös Linnainmaa–Pirkkala tehtiin 24.4.2023, mikä nostaa yhteisen uimahallin jälleen kuntien väliseen keskusteluun.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut