Aamulehti
Aamulehden lukija kiinnitti myöhään perjantai-iltana huomiota poliisin tehtävään Nokian keskustassa. Lukijan lähettämässä kuvassa näkyy useita poliisiautoja kerrostalon pihassa.
Sisä-Suomen poliisin komisarion Mikko Martikaisen mukaan tapahtunut osoittautui perillä väärinkäsitykseksi.
”Poliisille oli tullut ilmoitus, että rappukäytävässä on nähty mies aseen kanssa”, hän kertoo. Paikalle oli lähetetty useampi partio, koska oletuksena on, että perillä olevasta tehtävästä voi aiheutua vaaraa.
Saavuttaessa kuitenkin selvisi, että kyseessä oli ilmeisesti ollut ilmakivääri, jota asukas oli vienyt toiseen asuntoon. ”Ei ollut uhannut sillä millään tavalla ketään eikä mitään.”
Poliisilla on ollut kiireinen viikonloppu, sillä kaunis lämmin sää saa ihmiset liikkeelle. Martikaisen mukaan hälytystehtäviä tulee paljon kaikkialla Pirkanmaalla. Tehtäviä on laidasta laitaan, mutta aurinkoisella kelillä korostuvat erityisesti yleisellä paikalla tapahtuvat ja juhlimiseen liittyvät poliisitehtävät.