Noin 200 neliömetrin suuruinen varasto- ja lämpökeskusrakennus tuhoutui tulipalossa Sastamalassa tiistaina iltapäivällä. Pelastuslaitos sai hälytyksen Tannintielle Stormiin kello 14:n jälkeen.
Päivystävä palomestari Juha Toivonen kertoo, että rakennus tuhoutui palossa täysin.
”Uhkana oli, että palo leviää ympärillä oleviin rakennuksiin, mutta se saatiin estettyä. Lähellä oli asuintalo ja maatilan talousrakennuksia”, Toivonen sanoo.
Vaarana oli Toivosen mukaan se, että tuli pääsee leviämään kuivassa maastossa. ”Maastoa paloi vajaat tuhat neliömetriä.”
Jälkisammutustyöt kestävät useita tunteja. Paikalla oli kahdeksan pelastuslaitoksen yksikköä. Palon syttymissyystä ei ole toistaiseksi tietoa.