Kokenut terveyskeskuslääkäri kertoo isosta muutoksesta työssään Kangasalla – Näitä asioita työssä pitäisi kehittää

Kangasalan terveyskeskuksessa työskentelevä Heli Yli-Rämi sanoo, että lääkärillä on yhä vähemmän aikaa potilastyöhön. Hänestä hoidon tarpeen arviointia pitää kehittää. Samoin olisi löydettävä uusia keinoja auttaa moniongelmaisia potilaita.

Terveyskeskuslääkäri, yleislääketieteen erikoislääkäri Heli Yli-Rämi on työskennellyt terveyskeskuksessa toistakymmentä vuotta. Hänestä on hienoa tehdä monipuolista työtä eri-ikäisten ihmisten parissa.

| Päivitetty

Aamulehti

Terveyskeskuslääkäri, yleislääketieteen erikoislääkäri Heli Yli-Rämi sanoo, ettei hänen työssään Kangasalan terveyskeskuksessa näy suurta lääkäripulaa.

Iso muutos on kuitenkin ilmeinen: lääkärin työaikaa kuluu yhä enemmän muuhun kuin potilastyöhön. Samaan aikaan terveyskeskuksessa hoidetaan yhä vaativampia sairauksia.

Yksi esimerkki ovat keuhkoahtaumapotilaat, joiden diagnostiikka ja hoito ovat siirtyneet erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon hänen uransa aikana. Yli-Rämi kuvailee, että esimerkiksi Kelan lausuntoihin kuluu paljon aikaa. Osittain myös tietokoneohjelmien toimimattomuus vaikeuttaa työtä.

Työtä vuodesta 2009

Yli-Rämi on ollut Kangasalla vuodesta 2009. Hän viihtyy työssään erinomaisesti: siinä parasta ovat eri-ikäiset ihmiset ja monipuoliset työtehtävät. Työhön kuuluu kiirevastaanotto, kiireetöntä hoitoa, kuten terveystarkastuksia tai vuosikontrollit, työ lastenneuvolassa, kouluterveydenhuollossa ja ikäihmisten tehostetun palvelun yksikössä. Osa työtä on kehittäjälääkärin tehtävä, johon kuluu viidennes työajasta. Lisäksi Yli-Rämi toimii koulutusvastaavana lääkärinä.

Kokemus on tuonut varmuutta kiireen hallintaan.

”Olen nopea työssäni, mutta on päiviä, jolloin on kiireisempää. Kiireisinä päivinä mietin, mitä asioita voin siirtää huomiselle. Tähän auttaa se, että tunnen potilaani. Varmasti olisi vaikeampaa, jos olisi uusi väestö hoidettavana.”

Pitkät potilassuhteet tekevät työstä osin helpompaa. Toisaalta myös tuttujen ihmisten kohtalot voivat koskettaa aivan erityisesti. ”Olen yhdessä potilaan kanssa itkenyt sekä ilosta, että surusta vastaanotolla.”

Vaikein tilanne

Kokemus on tuonut rohkeuden myöntää, jos jotakin ei tiedä ja ymmärryksen siitä, että aina on mahdollisuus ottaa selvää ja oppia lisää.

Vaikeinta on, jos eteen tulee asioita, joissa auttamiseen ei ole välineitä. ”Mitä voi tehdä, jos potilas sanoo, että ei ole varaa ostaa lääkettä, eikä hän halua ottaa yhteyttä sosiaalipalveluihin.”

Yli-Rämi uskoo, että hyvinvointialueella on hyvä mahdollisuus kehittää palveluita ja vapauttaa lääkärin aikaa takaisin potilastyöhön.

Tätä pitäisi kehittää

Hän kehittäisi edelleen esimerkiksi hoidon tarpeen arviointia, ja sen määrittämistä, kuka olisi kulloinkin potilaan hoitamiseen paras asiantuntija.

Lisäksi kehitettävää on edelleen esimerkiksi paljon palveluja käyttävien asiakkaiden hoidossa: milloin lääkärin tapaamisesta on potilaalle terveyshyötyä ja miten ihmisen tilannetta voisi muuten auttaa. Asiakkaan tilanteen taustalla voi olla esimerkiksi yksinäisyyttä tai muita ongelmia, joita voitaisiin lievittää esimerkiksi kolmannen sektorin palveluilla.

Yli-Rämi ajattelee, että hyvinvointialueella on uusia mahdollisuuksia kehittää työtä eri paikoissa. Hän ajattelee, että kunhan järjestelmät ja käytännöt saadaan toimimaan, työkierto toisessa toimipisteessä on helppo järjestää. Sitä kautta voivat hyvät käytännöt levitä laajalle. ”Tällöin näkisi, mitä asioita muualla tehdään paremmin. Niitä voisi viedä omalle työpaikalle.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut