Sosiaalinen media mahdollistaa uudenlaisen tien politiikkaan – tutkijatohtori kommentoi vaalituloksia Aamulehden suorassa lähetyksessä

Tampereen yliopiston tutkijatohtori Josefina Sipisen mukaan menestyvä kampanjointi sosiaalisessa mediassa houkuttelee etenkin nuoria äänestäjiä. Hallitusneuvotteluja puolestaan vaikeuttavat puolueiden tulkinnat tappioista.

Aamulehti

Eduskuntavaalien tämänhetkisten tulosten perusteella Pirkanmaalta on nousemassa kaksi nuorta perussuomalaista kansanedustajaa, Miko Bergbom ja Joakim Vigelius. Aamulehden haastattelemaa Tampereen yliopiston tutkijatohtoria Josefina Sipistä tulos ei yllätä. ”Siihen liittyy sosiaalisessa mediassa tehty aktiivinen työ.”

Sipisen mukaan äänestämään lähtevillä nuorilla ei useinkaan ole saman verran tietoa kaikista puolueista. Sosiaalisessa mediassa kampanjoimalla omaa menestystään etenkin nuorten parissa voi kohottaa merkittävästi.

Pirkanmaalta ensimmäistä kertaa läpimenevä Ville Merinen (sd.) on nostanut lasten ja nuorten mielenterveyskysymyksiä sosiaalisessa mediassa ja tullut tunnetuksi sen kautta. Sipisen mukaan tilanne ei olisi ollut välttämättä 4–8 vuotta sitten mahdollinen muuten melko tuntemattomalle henkilölle. ”Sosiaalinen media mahdollistaa uudenlaiset urapolut politiikkaan.”

Sipisen mukaan sosiaalisen median kampanjointi on uusi tapa hankkia tunnettavuutta perinteisen poliitikon uran ja esimerkiksi urheilusta tai bisneselämästä politiikkaan siirtymisen rinnalle.

Lue lisää: Pirkanmaan suurin vaalistudio käynnissä: Mitä tuloksesta tiedetään nyt? Mitä se tarkoittaa? – Seuraa tästä illan jännittävimmät käänteet

Hallitusneuvotteluihin vaikuttavat puolueiden tulkinnat tappioista

Sipisen mukaan huomenna alkaviin neuvotteluihin vaikuttaa tietenkin se, mikä puolue niitä lähtee viemään eteenpäin. Lisäksi neuvotteluihin vaikuttaa se, mitä tulkintoja muut puolueet tekevät vaalitappiostaan ja ovatko he valmiita lähtemään hallitukseen. ”Esimerkiksi vihreät voisivat sopia osaksi sinipunahallitusta riippuen siitä, mitä he vaalituloksesta päättelevät.”

Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo on kertonut tulosten olevan selvä tappio neljän vuoden takaisesta. Puolue on tullut alas jopa 4,3 prosenttiyksikköä. Sipisen mukaan sdp:n, vasemmiston ja vihreiden välillä on ollut viimeisen neljän vuoden ajan paljon liikettä. Etenkin vihreistä on suunnattu kohti sdp:tä. ”Kynnys vaihtaa puoluetta nykyisessä tilanteessa ei ole ollut kovinkaan korkea.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut