Aamulehti
Ajokeli on jatkunut Etelä- ja Keski-Suomessa huonona tiistaina.
Liikennettä ovat haitanneet lumisade, pöllyävä lumi ja liukkaat tienpinnat, varoittaa tieliikennekeskus Fintraffic.
Kolmostiellä Ikaalisissa sattui liikenneonnettomuus kello 13 jälkeen. Tampereen tieliikennekeskuksen mukaan yksi kaista oli suljettu liikenteeltä. Aamulehden lukijan lähettämän kuvan mukaan rekka oli suistunut ulos tieltä.
Päivystävän palomestarin Aku Pietilän mukaan rekka oli lähtenyt heittelemään, minkä vuoksi henkilöauto oli väistänyt sitä ja ajanut ojaan. Tämän jälkeen myös rekka oli ajautunut ojaan Tampereelle saapuvan kaistan puolella. Henkilövahingoilta tilanteessa säästyttiin.
Liikenne paikalla oli maltillista ja suurta ruuhkasumppua ei ollut muodostunut.
Pelastus- ja raivaustöitä tehtiin onnettomuuspaikalla kuitenkin pitkään. Fintraffic Tieliikennekeskus Tampere tiedotti vasta tiistai-iltana kello 19.42, että tilanne onnettomuuspaikalla on ohi.
Myös tiellä 3 eli Tampereen Läntisellä kehätiellä Pirkkalassa sattui ulosajo tiistaina aamulla kello 8.14. Onnettomuuden tarkempi paikka oli Linnakorven liittymässä.
Onnettomuudessa yksi auto ajautui ulos tieltä. Liikenne ruuhkautui paikalla hetkellisesti idän suuntaan. Onnettomuudessa säästyttiin henkilövahingoilta.
Lue lisää: Lempäälässä sattui iso ketjukolari: osallisina 10–15 ajoneuvoa – myös kiertotie tukkeutui
Lunta 19 senttiä
Pirkanmaa ajautui maanantaina monin paikoin liikennekaaokseen sakean ja runsaan lumipyryn vuoksi. Tampereen Härmälän havaintoasemalla lunta tuli vuorokaudessa 19 senttiä.
Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Juha Seppälä kertoo, että kiireisen illan jälkeen tiistain vastainen yö oli aika rauhallinen. ”Muutama pieni liikenneonnettomuus on ollut.”
Seppälä sanoo, että maanantain onnettomuussuman aiheutti nopeasti ja rajusti muuttunut sää, jonka vuoksi ajo-olosuhteet olivat poikkeuksellisen haastavat.
Tiistaillekin luvattu lumisadetta, mutta sade heikkenee maanantaista. ”Edelleen voi tulla onnettomuuksia, mutta ei luultavasti yhtä paljon kuin maanantaina. Enää ei ole kyse siitä, että sää muuttuisi yhtäkkiä. Ihmiset ovat varautuneet paremmin”, Seppälä kertoi aiemmin tiistaiaamuna.