Lempäälässä sattui iso ketjukolari: osallisina 10–15 ajoneuvoa – myös kiertotie tukkeutui

Vakavia henkilövahinkoja ei sattunut onnettomuudessa.

| Päivitetty

Aamulehti

Lempäälässä valtatie 3:lla sattui usean ajoneuvon ketjukolari maanantaina alkuillasta. Hälytys onnettomuudesta tuli kello 17.28.

Moottoritie saatiin avattua liikenteelle noin kello 19.45 ja liikenne alkoi vähitellen kulkea molempiin suuntiin, kertoi päivystävä palomestari Aku Pietilä Pirkanmaan pelastuslaitokselta.

Kolarissa oli osallisena 10–15 ajoneuvoa.

”Tämän hetkisten tietojen mukaan siinä on alunperin ollut kaksi ulosajoa, minkä seurauksena toistakymmentä ajoneuvoa on sitten törmäillyt toisiinsa enemmän tai vähemmän”, Pietilä kertoi aiemmin maanantai-iltana.

Ensihoito tarkasti parikymmentä henkilöä. ”Vakavia loukkaantumisia ei ollut tullut.”

Paikalla oli 14 pelastuslaitoksen yksikköä, joista valtaosa oli vapautettu paikalta kello 18.45.

Moottoritie Helsingistä Tampereen suuntaan oli suljettuna Ideaparkin kohdalta noin kahden tunnin ajan.

Onnettomuuspaikalla oli 14 pelastuslaitoksen yksikköä.

Moottoritie oli suljettu Ideaparkin kohdalta. Onnettomuus ruuhkautti liikenteen.

Ensihoito tarkasti onnettomuuspaikalla parikymmentä henkilöä.

Myös kiertotie oli tukossa

Onnettomuuspaikalla oli käytössä kiertotie, joka kulki seututien 130 kautta. Paikalla ollut Aamulehden kuvaaja Timo Marttila kertoi noin kello 19.25, että myös kiertotie 130 oli tukkeutunut.

Rekan nuppi oli juuttunut kiinni mäkeen Kuljun työväentalon kohdalla, samoin vastaantulevien kaistalla oli raskas ajoneuvo juuttunut hetkeksi paikoilleen, eikä liikenne kulkenut Tampereen suuntaan. Toinen kaista saatiin kuitenkin nopeasti auki, ja henkilöautoliikenne mahtui kulkemaan mäkeen juuttuneen ajoneuvon ohitse.

Rekan nuppi oli juuttunut kiinni mäkeen Kuljun työväentalon kohdalla Lempäälässä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut