Useita Nyssen vuoroja jouduttiin perumaan keskiviikkona – Teiskossa syynä tiestön huono kunto

Ongelmia oli varsinkin Teiskossa linjalla 93, jonka useita vuoroja jäi ajamatta Kämmenniemen koulun ja Mäntylän välisellä reitillä.

Useita Nyssen vuoroja jäi keskiviikkona ajamatta huonon sään takia. Ongelmia oli etenkin Teiskon suunnalla.

Aamulehti

Keskiviikkona useita Tampereen seudun joukkoliikenteen Nyssen vuoroja jouduttiin perumaan. Nyssen Twitterissä jakaman poikkeusinfon mukaan ongelmia oli varsinkin Teiskossa liikennöivällä linjalla 93, jonka vuoroja jäi ajamatta Kämmenniemen koulun ja Mäntylän välisellä reitillä. Liikennettä kuitenkin ryhdyttiin palauttamaan jo iltapäivällä.

Joukkoliikennejohtaja Mika Periviidan mukaan Teiskon alueen peruutusten syynä olivat huonot keliolosuhteet. ”Tiestö on ollut niin huonossa kunnossa, että liikennöitsijä on tehnyt päätöksen olla liikennöimättä siellä. Olettaisin, että syynä on sää ja sen aiheuttama liukkaus.” Linjaa 93 liikennöi Pohjolan Liikenne.

Iltapäivällä peruutuksia oli myös Nyssen muilla linjoilla, muun muassa linjan 38 Lentävänniemi–Hervanta lähtö kello 14.55, linjan 35 Keskustori–Vuores lähtö kello 14.40 ja linjan 14 Lamminpää–Turtola lähtö kello 13.30 oli peruttu.

”Yksittäisiä vuoroja perutaan ihan jokainen päivä eri syistä. Sään lisäksi syynä voi olla esimerkiksi autorikko tai kuljettajalle on voinut sattua jotain”, Periviita toteaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut