Aamulehti
Ylöjärvellä sijaitseva kauppakeskus Elo on paikoin surullinen näky. Molemmilla käytävillä sijaitsee useampi liiketila, jonka ikkunat on verhottu kauppakeskuksen mainoksin. Tyhjien liiketilojen tarkkaa määrää on vaikea laskea, sillä kauppakeskuksen mainoksilla on peitetty paikoin isojakin alueita ja tilat voivat olla muunneltavia. Ylös nostettavia metalliovia pilkistää peitetyn pinta-alan takaa kymmenkunta.
Osa kauppakeskuksen yrityksistä on ollut paikallaan useita vuosia, mutta osa liiketiloista on ollut pitkään tyhjillään. Uusia yrittäjiä on aloittanut tiloissa aika ajoin, mutta lähes samaa tahtia jokin toinen on sulkenut ovensa.
Tämä ei ole jäänyt kauppakeskuksessa asioivilta huomaamatta. Vuosittain kauppakeskuksen tyhjät liikehuoneistot ovat nousseet keskusteluun myös sosiaalisessa mediassa. Näin kävi myös tällä viikolla, kun tieto Linkosuon kahvilan lopettamisesta tavoitti kaupunkilaiset.
Mikä?
Kauppakeskus Elo
Valmistui vuonna 2009.
Sijaitsee Vaasantien varrella Ylöjärven Elovainion alueella.
Kauppakeskuksessa on noin 25 000 neliömetriä vuokrattavaa tilaa.
Lähde: Sponda
Linkosuon kahvilatoimintojen liiketoimintapäällikkö Aino Svärd kertoo, että kahvila sulkee ovensa sunnuntaina. Kahvila on toiminut kauppakeskuksessa 14 vuotta, sen avautumisesta lähtien. Svärd sanoo, että lopettamispäätös ei liity siihen, etteikö asiakkaita olisi ollut.
”Meidän on tarpeen uudistua jolloin verkostoa tulee tarkastella uudelleen”, Svärd taustoittaa.
Vaikka kahvila sulkee ovensa, Svärd sanoo, että kauppakeskuksessa on paljon potentiaalia uudelle kahvilayrittäjälle.
”Tutut kasvot ovat käyneet kahvilassa vuosittain. Paikka on otettu omaksi paikaksi kokoontua, eikä kilpailua ole myöskään ollut.”
Uusi kahvilatoimija, Villa vino kertoi perjantaina iltapäivällä avaavansa kahvilan Linkosuon nykyiselle paikalle huhtikuun alussa.
Sekä kaupunki ja kaupunkilaiset toivovat, että yrittäjät löytäisivät kauppakeskuksen. Ylöjärven yrityspalvelut kertovat ihmettelevänsä, miksi toimijoita ei tiloihin löydy.
Lähellä sisäänkäyntiä sijaitsevassa liiketilassa on toiminut aikaisemmin esimerkiksi Marimekko. Tällä hetkellä liiketila on tyhjillään.
Kaupunki yrittänyt auttaa
Kiinteistösijoitusyhtiö Spondan omistamana kauppakeskuksen tyhjät liikehuoneistot eivät ole jääneet myöskään kaupungilta huomaamatta.
Ylöjärven yrityspalveluiden toimitusjohtaja Timo Isolähteenmäki kertoo, että kaupungin yrityspalvelut on tehnyt Spondan kanssa vuosien ajan yhteistyötä vuokralaisten löytämiseksi. Vuosien varrella kiinteistönomistajalle on myös vinkattu lukuisista mahdollisista vuokralaisista.
Vaikka keskusteluja on yrityspalveluiden mukaan Spondan kanssa käyty, tämä ei ole kaupungin näkemyksen mukaan tuottanut tulosta.
Isolähteenmäki ei osaa nimetä tekijöitä tyhjien liiketilojen taustalla, mutta toteaa vastuun olevan loppujen lopuksi tilojen omistajalla. Hän kuitenkin kertoo hieman ihmettelevänsä tilannetta, sillä kauppakeskuksen ympärillä muu elinkeinoelämä on kehittynyt tasaisen varmasti.
Isolähteenmäki sanoo, että tilanne on ollut vuosia se, että kaikki ympärillä olevat kiinteistöt ja tontit menevät kaupaksi ja löytävät vuokralaisen kauppakeskuksen ammottaessa tyhjyyttään.
Isolähteenmäki sanoo, että vajaa käyttöaste on kaupungin tiedossa, eikä tilanne ole kaupungin näkökulmasta toivottava.
”Korkeampi täyttöaste ja erilaiset aktiviteetit, vireä ja eloisa kauppakeskus olisi myös kaupungin ja kaupunkilaisten etu”.
Yksi kauppakeskuksen liiketiloista toimii eduskuntavaalien ennakkoäänestyspaikkana. Torstaina aamupäivällä ennakkoäänestyspaikalla oli useampi henkilöitä äänestämässä.
Niukat vastaukset
Aamulehti tavoitti Spondan, joka lähetti tietoja kauppakeskuksen nykytilanteesta ja tulevaisuuden kehityssuunnitelmista sähköpostitse. Haastattelu ei onnistunut.
Spondan markkinointi- ja brändipäällikkö Anita Riikosen välittämässä sähköpostissa kerrotaan, että kaupungin yrityspalveluilta on tullut muutamia vinkkejä vuokralaisiin liittyen. Viestissä painotetaan, ettei yrityspalvelut ole osallistuneet vuokraustyöhön.
Aamulehti tiedusteli sähköpostitse myös sitä, kuinka monta liiketilaa on vapaana. Tähän vastattiin, että kauppakeskuksessa on yli 20 liikettä.
Riikosen välittämässä viestissä Sponda kertoo, että kauppakeskuksessa on viime vuosien aikana aloittanut useita toimijoita, joista uusin on avaamassa ovensa tämän kevään aikana.
Vastauksessa kerrotaan, että myös muuta kehitystyötä kauppakeskuksen eteen on tehty. Sponda kertoo, että näitä ovat esimerkiksi viime vuonna lanseeratut lapsiperheisen palvelut kuten lapsiparkki sekä aikaisemmin aloittaneet hyvinvointia tukevat palvelut kuten perhe- ja hyvinvointikioski.