Seppo Kääriäinen oli aamun ensimmäinen äänestäjä Kalevassa: ”Nyt se on hoidettu pois” – Äänestys alkoi pienellä jonolla

Tampereen Kalevan Prismalla on eduskuntavaaleissa kaksi äänestyspaikkaa, joista toinen on kauppakeskuksen yläkerrassa. Vaaleihin odotetaan suhteessa paljon äänestäjiä.

Seppo Kääriäinen oli aamulla hyvissä ajoin odottamassa ennakkoäänestyksen alkamista Kalevan Prismalla. Hän pääsi äänestyskoppiin ensimmäisenä.

Aamulehti

Seppo Kääriäinen oli aivan ensimmäinen äänestäjä Kalevan Prismalla, kun eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi keskiviikkoaamuna kello kahdeksan.

Kääriäisellä on tapana hoitaa ennakkoäänestys heti pois alta. ”Olen menossa tästä kauppaan.”

Seppo Kääriäinen nousi tuolilta ja lähti kohti äänestyspistettä tasan kello kahdeksalta.

Sopivan ehdokkaan löytäminen oli hänelle helppoa. Valinnan hän teki puolueen ja henkilön mukaan. Viimeisten neljän vuoden poikkeuksellisilla tapahtumilla, kuten koronapandemialla, Ukrainan sodalla ja sen seurauksilla, ei hänen mukaansa ollut vaikutusta valintaan.

Lue lisää: Missä Pirkanmaalla pääsee äänestämään ennakkoon? Katso tästä koko lista ja aukioloajat

Lue lisää: Klikkaa tästä Aamulehden vaalikoneeseen ja löydä oma ehdokkaasi

Valinta sydämellä

Veijo ja Tuulikki Villgren olivat myös päivän ensimmäisten äänestäjien joukossa. ”Tähän aikaan paikalla ei ole vielä ruuhkaa. Puolenpäivän aikaan tilanne voi olla jo toinen”, Veijo Villgren sanoo.

Villgrenit odottavat äänestystuloksesta tiukkaa. ”Varsinkin kolmen kärjestä", Veijo Villgren sanoo. ”Olisi vaan kiva, jos joskus tulisi joku yllätyskin”, Tuulikki Villgren mainitsee.

Veijo ja Tuulikki Villgren toivovat, että etenkin nuoret lähtisivät äänestämään. He kaipaavat enemmän nuoria myös ehdokkaiksi. ”Nuorissa on tulevaisuus”, Veijo Villgren sanoo.

Tuulikki Villgren kertoo valitsevansa ehdokkaan tuntemuksen mukaan, ja sydämellä. ”Välillä vaikuttaa enemmän puolue ja välillä ehdokas.”

Veijo Villgren on äänestänyt jo pidemmän aikaa yhtä samaa puoluetta.

Villgrenit toivovat, että etenkin nuoret lähtisivät näissä vaaleissa äänestämään.

Meeri Heikkinen on ollut toimitsijana monissa vaaleissa. Hän kertoo, että eduskuntavaaleista odotetaan suhteessa vilkkaita.

Kaksi äänestyspistettä

Ennen kahdeksaa Prismalle oli tullut noin 20 henkilöä odottamaan äänestyspisteen avautumista. Paikalla oli pääasiassa eläkeikäisiä ihmisiä.

”Heti alussa oli porukkaa jonoksi asti. Se on aika yleistä ensimmäisenä aamuna”, vaalitoimitsija Meeri Heikkinen sanoo.

Heikkinen kertoo, että Kalevan Prisman äänestyspisteellä käy paljon äänestäjiä todennäköisesti koko ennakkoäänestyksen ajan, vaikka välillä on hiljaisempiakin hetkiä.

”Tänä vuonna meillä on toinen äänestyspiste kauppakeskuksen yläkerrassa, koska eduskuntavaaleihin odotetaan suhteessa paljon äänestäjiä.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut