Kuljettaja yritti kääntää bussia Nokian Siurossa, mutta jäi hankalaan jumiin keskelle tietä

Paikalliset alkoivat ohjata liikennettä, koska bussin ohi ei päässyt autolla. Myöhemmin liikennettä tuli ohjaamaan poliisi. Noin kello 18:n aikaan hinausauto auttoi bussin pinteestä.

Bussi jäi jumiin kolmen jälkeen iltapäivällä perjantaina Siurontiellä Nokialla.

20.1. 17:34 | Päivitetty 20.1. 18:27

Aamulehti

Linja-auto jäi hankalasti jumiin Siurossa Nokialla perjantaina iltapäivällä. Bussi juuttui poikittain Siurontie 61:n kohdalle sen jälkeen, kun kuljettaja on yrittänyt kääntyä hankalassa paikassa. Tilanne kesti kolmisen tuntia ennen kuin bussi saatiin lopulta hinausautolla pois pinteestä.

Siurolaisen Noora Kosken mukaan tilanne sai alkunsa kolmen jälkeen iltapäivällä perjantaina. Jumiin jäänyttä bussia yritettiin kääntää ja muun muassa irrotettiin liikennemerkki pois tieltä, mutta paikka oli hankala. Bussin takana oli Kosken mukaan rinne ja edessä oja.

Bussi oli matkalla Linnavuoreen. Siinä oli matkustajia kyydissä, mutta Koski kertoo, että he lähtivät pois bussista. ”Kuulin ihmiseltä, joka oli bussin kyydissä, että kuljettaja ajoi väärälle reitille ja yritti kääntyä”, Koski kertoi hieman ennen viittä iltapäivällä. ”Vähän matkan päässä olisi ollut iso parkkipaikka, jossa olisi voinut kääntää, mutta kuski ei varmaan tiennyt sitä”, Koski sanoo.

Paikka, jossa bussi oli jumissa, on lähellä Siuron kirkkoa. Tie on kapeahko kylätie.

Kyseessä oli Pirkanmaan Tilausliikenteen auto. Liikennejohtaja Harri Tuomaala kertoo hieman ennen kuutta illalla, että paikalle tilattiin hinausauto. Tuomaala vahvistaa tiedon kääntöyrityksestä.

”Kuljettaja tuli Pirkkalasta ja kun piti kääntyä oikealle Linnavuoreen, ajoi epähuomiossa suoraan. Sitten hän on mielestään katsonut erittäin hyvän paikan, jossa voi kääntää auton ympäri, mutta auto on jäänyt perästään kiinni ylämäkeen”, Tuomaala kertoo. Hänen mukaansa sääntönä on, ettei linjalla tehdä u-käännöksiä.

Tuomaalan mukaan kylän miehet yrittivät saada traktoreillakin bussia pois pinteestä, mutta se ei onnistunut. ”Hinausautolla saadaan se pois kyllä, kun saadaan se vain irti siitä. Autoon ei tullut mitään, mutta se sutii tyhjää.”

Hinausautolla bussi saatiin autettua takaisin tielle noin iltakuuden aikaan perjantaina.

Jumiin jäänyttä bussia tuotiin linjalle paikkaamaan toinen bussi.

Koski kertoo, että paikalliset alkoivat ohjata liikennettä, koska bussin ohi ei päässyt autolla. Ennen liikenteenohjausta paikalle ajoi Kosken mukaan autoja, mutta ne pystyivät kääntymään pihoissa takaisin tulosuuntaansa.

Puoli kuuden aikaan Aamulehden toimittaja Tiia Lesonen kertoo, että paikalle tuli poliisi ohjaamaan liikennettä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut