Agilityn SM-kisat olisi haluttu Tampereelle, mutta kaupungilla ei ollut tarjota niille paikkaa

Agility-harrastajat pettyivät, kun Tampereelta ei löytynyt SM-kisoille järjestyspaikkaa. Kaupungin mukaan seuran haluamia tiloja ei ollut mahdollista varata kahta vuotta aikaisemmin.

Agilityn MM-kilpailut järjestettiin Turun Gatored centerissä vuonna 2019. Tampereen seudun koirakerho ry:n puheenjohtaja Einari Pekkala kertoo toivovansa, että Tampere voisi toivoa MM-kilpailuiden järjestämispaikkana vuonna 2026.

20.1. 18:00

Aamulehti

Valkeakoskella järjestetään agilityn SM-kilpailut kesällä 2024 ja 2025. Yksityisessä omistuksessa oleva Tehtaan jalkapallokenttä valikoitui kisojen järjestämisen paikaksi sen jälkeen, kun sopivia tiloja ei löytynyt Tampereen kaupungin kentiltä. Tampereen seudun koirakerho ry:n puheenjohtaja Einari Pekkala kertoo, että tiloja kysyttiin lisäksi Nokian ja Valkeakosken kaupungeilta.

Pekkala kertoo, että tilaa kisan järjestämiseksi kysyttiin Tampereelta ensimmäisen kerran jo 2020-kisojen järjestämiseksi vuonna 2019. Vuosien 2024 ja 2025 kisojen tiloja on kartoitettiin kesästä 2021 aina viime vuoden loppupuolelle saakka.

Ensisijaisesti tilaa kisojen järjestämiseksi toivottiin Tampereen Kaupista. Pekkala sanoo, että syynä oli erityisesti Kaupin tekonurmipohja ja sen kunto, joka olisi sopinut kisojen järjestämiseen parhaiten. Myös keskustan ja palveluiden läheisyys sekä laaja pysäköintialue olisivat tukeneet tapahtuman järjestämistä.

Pekkala kertoo, että tilanne, jossa tiloja ei ole Tampereelta löytynyt, on ihmetyttänyt harrastajien keskuudessa. Hän kertoo, että viimeinen viesti, jonka kaupunki antoi oli, ettei tiloja löydy koiraurheilukäyttöön.

”Tämä yllätti, sillä olemme saaneet kaupungilta aikaisemmin esimerkiksi yleisavustusta. Kaupunki on myös tukenut toimintaa muutenkin mukavasti esimerkiksi agilityhallin tontin osalta.”

Yllätys oli suuri myös siksi, että esimerkiksi vuonna 2021 Turussa järjestettyjä kisoja kaupunki tuki laajasti ja tuli vastaan myös tilavuokrissa.

Kilpailut Valkeakoskella

Vaikka Tampereen kaupungin suhtautuminen on ihmetyttänyt, Pekkala on iloinen siitä, että kisapaikka kuitenkin löytyi Tehtaan kentältä.

Hän sanoo, että vaikka etäisyyttä Tampereeseen on jonkin verran, olosuhteet kilpailun järjestämiseksi ovat hänen mukaansa optimaaliset.

”Tekonurmi on erittäin hyvä ja järjestämme kilpailut siellä erittäin mielellämme, vaikka joudummekin esteet kuljettamaan paikalle Tampereen Luhtaantiellä sijaitsevalta agilityhallilta.”

Pekkala kertoo, että kyseessä on isot kilpailut. Hän kertoo, että todennäköistä on, että kolmipäiväisissä kilpailuissa nähdään jopa yli 2 000 lähtöä.

”Lisenssiharrastajia on Suomessa noin 6 000, joten osallistujia voi olla enemmänkin”, Pekkala sanoo.

Kaupissa remontteja tiedossa

Tampereen kaupungin liikuntapäällikkö Mikko Heinonen sanoo, ettei kyse ole siitä, etteikö kaupunki haluaisi agility-kilpailuja järjestettäväksi. Heinonen sanoo, että asiassa on kyse siitä, ettei kenttiä varata kahta vuotta aikaisemmin yksittäisen tapahtuman käyttöön.

Heinonen sanoo, että kesän tapahtumia varten varauksia otetaan pääsäätöisesti vastaan noin puolta vuotta aikaisemmin, saman talven aikana. Kansainvälisten tapahtumien kohdalla varauksia voidaan katsoa pidemmällä tähtäimellä.

Agility-kisoja varten olisi haluttu varata tilat Kaupin alueelta, joita ei Heinosen mukaan voitu luvata käyttöön näin paljon ennen tapahtuman alkua. Heinonen tarkentaa, että kisojen osalta vastauksia olisi haluttu saada jo kesällä 2022, eli kaksi vuotta ennen tapahtumaa.

Heinonen sanoo, että Kaupin jalkapallokenttien varausten osalta katsotaan aina kokonaisuutta, mutta lähtökohtaisesti marssijärjestys on se, että kenttiä varataan ensisijaisesti sarja- ja turnaustoiminnalle.

”Esimerkiksi kahta vuotta aikaisemmin emme osaa edes sanoa, onko jokin kenttä mahdollisesti pois käytöstä remontin tai jonkin muun syyn takia.”

Heinonen kertoo, että vuonna 2024 Kauppiin rakennetaan uutta jalkapallostadionia. Lisäksi tiedossa on ainakin yhden kentän pinnoitteen vaihto.

Heinonen kiistää, että ainakaan hän olisi viestittänyt Tampereen seudun koirakerholle, ettei Tampereelta löytyisi tiloja koiraurheilun käyttöön.

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut