Kirjastoa piinaa ikävä ongelma Nokialla – Nyt tilanteen pysäyttämiseksi otettiin käyttöön tiukka keino

Erityisesti jouluna kirjastosta katosi paljon aikakauslehtiä. Toiminta vaikuttaa järjestelmälliseltä. Kirjastonhoitajan mukaan etenkin tietynlaiset lehdet ovat alttiita katoamiselle.

Tällainen lappu ohjeistaa nykyisin kirjasto- ja kulttuuritalo Virran aikakauslehtiosastolla Nokialla. Pelkkä paperinen huomautus ei kuitenkaan ole riittänyt.

18.1. 11:56

Nokian kirjasto- ja kulttuuritalo Virtaa piinaa ikävä ongelma. Tiettyjen aikakauslehtien uusimmat numerot ovat loppusyksystä lähtien kadonneet hyllystä kerta toisensa jälkeen.

Ensin kirjasto laittoi huomiolappuja lehtiosastolle, jos joku olisi vahingossa luullut lainaavansa uusimmankin numeron. Tämän jälkeen osa uusista lehdistä vietiin asiakaspalveluun henkilökunnan valvontaan. Uutuusnumeroita alkoi kuitenkin hävitä yhä enemmän, joten tilanteeseen päätettiin puuttua voimakkaammin.

Nyt Virrassa on otettu käyttöön tilanteen pysäyttämiseksi uusi keino. Uusimmat aikakauslehdet ovat edelleen luettavissa kirjastossa sekä e-lehtinä että paperisina, mutta ilkivallan takia jälkimmäiset ovat siirtyneet määrittelemättömäksi ajaksi Virran kolmannen kerroksen asiakaspalveluun. Lehden saa luettavakseen henkilökunnalta pyytämällä.

”Olisi ihan ymmärrettävää, jos lehtiä olisi kadonnut vain pari kolme, mutta nyt puhutaan paljon enemmästä. Kerran laitoin hyllyyn erään terveyslehden uusimman numeron ja kun kävelin pari tuntia myöhemmin ohi, se oli jo viety”, sanoo Virran kirjastonhoitaja Anne Rissanen.

Merkkejä järjestelmällisyydestä

Toiminnan järjestelmällisyydestä kielii se, että vain tietyt lehdet saavat jalat allensa. Rissasen mukaan pääasiassa sisustus-, hyvinvointi- ja harrastelehdet ovat katoamisille alttiita. Tämä käy kirjastolle kalliiksi, sillä esimerkiksi sisustuslehdet voivat maksaa kappaleelta useamman kympin.

”Lehtitilaukset maksavat kirjastolle tuhansia euroja vuodessa. Tämän lisäksi uusimpien numeroiden katoaminen on tietenkin pois muilta asiakkailta ja teettää ylimääräistä työtä kirjaston henkilökunnalle. Tilanne on tosi kurja”, Rissanen sanoo.

Rissasen mukaan tilanne ryöpsähtäneen käsiin erityisesti joulun alla, jolloin kirjastosta katosi erityisen paljon sisustuslehtiä. Ongelmaa pyritään ratkaisemaan tässä vaiheessa viestinnän keinoin.

Erityisesti kirjastosta katoaa sisustus-, hyvinvointi- ja muita harrastelehtiä.

Rissanen painottaa, että ketään yksittäisiä henkilöitä ei epäillä lehtien varastamisesta, sillä tässä vaiheessa tiedetään vain se, että lehtiä katoaa. Minne tai miten, se on vielä kysymysmerkki. ”Emme missään tapauksessa syytä tästä ketään tai tarkkaile aikakauslehtien lukijoita kirjastolla.”

Käytännöt ovat muuttuneet

Yhtenä vaihtoehtona on, että Nokian pääkirjastossa uusimmat numerot löytyisivätkin tulevaisuudessa vain sähköisessä muodossa e-lehtinä. Kirjasto kuitenkin toivoo, että tilanne saataisiin rauhoittumaan ja paperiset lehdet pääsisivät takaisin omille paikoilleen.

PIKI-alueen aikakauslehtien uusimpia numeroita voi varata jatkossa vasta sitten, kun ne ovat siirtyneet lainattaviksi kappaleiksi. Tällä tavalla ajankohtaislehtien uusimpien numeroiden jonot lyhenevät sekä voidaan varmistua siitä, että asiakas saa varaamansa lehden ja juuri haluamansa numeron.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut