Pirkanmaalla 20 kunnan asukkaille sähköä toimittava Elenia nostaa siirtohintoja – Näin korotus tuntuu eri asumismuodoissa

Tyypilliselle sähkölämmitteiselle omakotitalolle hinnankorotus tarkoittaa reilut kuusi euroa kuukaudessa lisää sähkölaskuun. Muista Pirkanmaalla toimivista siirtoyhtiöistä kolme todennäköisesti tai varmasti korottaa hintoja tänä vuonna ja kolme ei korota.

Elenia perustelee siirtohinnan nostamista osin sillä, että sähköverkon häviöistä aiheutuvat kulut ovat nousseet sille moninkertaisiksi sähköenergian hinnannousun myötä.

17.1. 15:30

Aamulehti

Sähköverkkoyhtiö Elenia nostaa hintoja toukokuun alusta 2023. Verolliset verkkopalveluhinnat nousevat keskimäärin 5,8 prosenttia. Yhtiön mukaan taustalla ovat pitkään jatkuneet voimakkaat kustannuspaineet. Muun muassa rakentaminen, materiaalit ja polttoaineet ovat kallistuneet. Viimeksi Elenia on korottanut hintoja vuonna 2019.

”Siirrämme korotuksen kesän kynnykselle, jotta hinnanmuutos ei vaikuta korkeiden sähkön hintojen aikaan”, sanoo Elenian toimitusjohtaja Tapani Liuhala.

Pirkanmaalla Elenia toimii 20 kunnassa. Ne ovat Akaa, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kuhmoinen, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Punkalaidun, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat ja Ylöjärvi. Joidenkin kuntien alueella toimii useampi verkkoyhtiö, jolloin Elenia toimii verkkopalveluyhtiönä vain osassa kunnan aluetta.

Tätä aikovat muut

Sähköverkkoyhtiö Caruna nosti siirtohintaa tämän vuoden alusta. Verolliset hinnat nousivat keskimäärin 3,9 prosenttia. Marraskuussa yhtiö kertoi, että se suunnittelee vuoden 2023 vuoden jälkimmäiselle puoliskolle suurin piirtein vastaavaa siirtohintojen nostoa. Caruna toimii sähkönsiirtoyhtiönä Pirkanmaalla muun muassa Sastamalan seudulla.

Tampereen Sähköverkko kertoi marraskuussa, että se suunnittelee hinnoitteluun uudistusta, jossa sähköteho vaikuttaa hintaan. Muutoksen yhteydessä voi tulla hinnankorotuksia. Muutos tehtäneen ennen kesää.

Valkeakosken Energia on päättänyt korottaa siirtohintoja huhtikuun alusta. Hinnat nousevat kahdeksan prosenttia.

Kolme yhtiötä ei suunnittele korotuksia siirtohintaan. Yksi niistä on Leppäkosken Sähkö, joka korotti hintoja edellisen kerran noin kaksi vuotta sitten. Pirkanmaalla ja Satakunnassa Leppäkosken sähkö toimittaa sähköä noin 30 000 asiakkaalle kuuden kunnan alueella.

Punkalaitumella asuvia palveleva Sallilan Sähkönsiirto ei aio korottaa tämän vuoden aikana siirtohintojaan. Perusteluna liiketoimintajohtaja Hannu Halminen sanoo, että yhtiö ei halua lisätä taakkaa asiakkaille, jotka kärsivät jo valmiiksi sähköenergian voimakkaasta hinnannoususta.

Virtain verkkoyhtiö Koillis-Satakunnan Sähkö aikoo sekin pidättäytyä hinnankorotuksista tänä vuonna. Yhtiö on kuntien omistama. Toimitusjohtaja Anu Rantala sanoo, että omistajat eivät pyri maksimoimaan yhtiön tuottoa. Yhtiöllä olisi mahdollisuus nosta hintoja, jos se haluaisi. Koillis-Satakunnan Sähkö on tehnyt viime vuosina noin 30 prosentin alituottoa verrattuna siihen, mikä on Energiaviraston määrittelemä kohtuullinen tuotto.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut