Työntekijät kertovat: Näin hyvinvointialueen ensimmäinen palkanmaksu näyttää onnistuvan Pirkanmaalla – Aamulehden kyselyssä neljäsosalla palkkalaskelmissa virheitä

Konsernipalvelujohtaja Juhani Sand uskoo, että suurin osa palkoista tulee tileille oikein. Työntekijöiden palkkalaskelmia on saapunut verkkopankkeihin tiistaista lähtien, minkä jälkeen havaittuja virheitä on jo saatu korjattua. Aamulehden kyselyssä neljäsosa vastaajista kertoo löytäneensä virheitä.

Konsernipalvelujohtaja Juhani Sandin mukaan palkanmaksun varmistamiseksi ja virheiden korjaamiseksi on tehty hyvinvointialueella kovasti töitä. ”Siitä huolimatta sinne todennäköisesti jää joitakin virheitä, joista olemme äärimmäisen pahoillamme.”

12.1. 21:08

Aamulehti

Pirkanmaan hyvinvointialueen palvelukseen vuodenvaihteessa siirtyneiden noin 16 000 vakituisen työntekijän ensimmäinen palkanmaksupäivä on perjantaina 13. tammikuuta. Pahaenteisestä päivämäärästä huolimatta konsernipalvelujohtaja Juhani Sand uskoo, että suurin osa palkoista tulee tileille oikein.

”Iso kuva perjantain palkanmaksusta on aika positiivinen. Todennäköisesti kaikki tulevat palkkaa saamaan, mutta ennakoimme, että jonkin verran niissä on edelleen virheitä. Sitä on mahdotonta lähteä vielä varmaksi ennustamaan”, Sand kertoi torstaina puolen päivän jälkeen.

Lopullinen tieto palkanmaksun toteutumisesta saadaan vasta varsinaisena palkkapäivänä perjantaina. Moni työntekijä on kuitenkin jo ehtinyt tarkistaa palkkalaskelmansa verkkopankista. ”Useimmilla työntekijöillä palkkatiedot tulivat pankkien järjestelmiin jo tiistaina. Sen jälkeen virheitä on raportoitu ja myös korjattu.”

Ongelmien laajuutta Sand ei vielä tässä vaiheessa lähde arvioimaan, mutta virheet oikaistaan mahdollisimman pian. ”Suurin osa keskiviikon aikana ilmoitetuista virheistä saadaan korjattua jo perjantain palkkapäivään mennessä. Täydennysajoja on varauduttu tekemään alkuun jopa päivittäin.”

Virheitä edelleen

Yleisimmät havaitut virheet koskevat Sandin mukaan erilaisia lisiä, kuten kokemuslisiä ja muita henkilökohtaisia palkanlisiä. ”Vuorolisät eivät tässä kohtaa olekaan maksussa, ne tulevat vasta myöhemmin kuun lopussa, kuten normaalistikin.”

Sandin mukaan palkanmaksun varmistamiseksi ja virheiden korjaamiseksi on tehty hyvinvointialueella kovasti töitä. ”Siitä huolimatta sinne todennäköisesti jää joitakin virheitä, joista olemme äärimmäisen pahoillamme. Ymmärrämme erittäin hyvin, ettei se virheen kohdannutta työntekijää paljon lohduta, vaikka kaikilla muilla palkanmaksu on mennyt hyvin.”

Palkassa havaituista virheistä kannattaa Sandin mukaan ilmoittaa ensisijaisesti omalle esihenkilölle. ”Joka alueella on myös HR-vastaava, joka osaa ohjata asiassa eteenpäin.”

Määräaikaisten työntekijöiden palkat maksetaan 31. tammikuuta. Heitä on noin 3 000. ”Työntekijöiden kokonaismäärä on huomattavasti pienempi, mutta liikkuvia osia on vielä enemmän. Siellä on omat riskinsä, joiden korjaamiseen keskitymme ensi viikosta eteenpäin.”

Työntekijät kertovat

Aamulehti teki hyvinvointialueen työntekijöille kyselyn, jonka tarkoituksena oli selvittää palkanmaksun onnistumista ja mahdollisia pulmia. Palkkakyselyyn tuli torstai-iltapäivään kello 16:een mennessä 156 vastausta. Kolme neljästä vastaajasta kertoo, että ainakin palkkalaskelman perusteella tilille on tulossa oikea summa.

”Palkanmaksatus Taysissa on huippuluokkaa ja työntekijät ovat siellä niin päteviä, että heidän työpanostaan pitäisi arvostaa”, kiittää yksi vastaajista.

”Hyvin on tiedotettu tästä asiasta, sekä sisäisessä intrassa että esihenkilöiden toimesta. Kerrankin. Pyrkimyksenä on korjata virheet nopeasti”, kehuu toinen.

Vastaajista 41 eli noin neljäsosa ilmoittaa, että palkkalaskelmassa on jotakin pielessä. Yleisimmät virheet koskevat palkanlisiä, myös kilometrikorvauksia on jäänyt uupumaan. Joillekin näyttäisi tulevan vain osa palkasta tai on maksettu väärän tehtävänimikkeen palkka. Yksi pelkää jäävänsä perjantaina kokonaan ilman palkkaa, kun taas toiselle on laitettu maksuun täysi kuukausipalkka kolmesta keikkavuorosta.

Vastaajien nimet ovat toimituksen tiedossa, mutta työntekijöiden kommentit julkaistaan nimettöminä, koska kyse on yksityisistä palkkatiedoista. Asian julkinen kommentointi voisi myös haitata heidän asemaansa työpaikalla.

Lisät puuttuvat

”Peruspalkka ok, mutta kilometrikorvaukset, vapaat rahana ja muut lisät puuttuvat.”

”Palvelusvuosilisät ja viime vuoden ylityötunnit puuttuivat kokonaan.”

”Ay-jäsenmaksu puuttui, ja kokemuslisä oli extrana.”

”Tuntipalkka oli laskenut noin 70 senttiä ilman perusteita. Lisät oli myös maksettu väärällä veroprosentilla, ja ne tulevat myöhemmin kuin kuuluisi.”

”Palkan sijaan tilille tuli 51 euroa. Siis palkkaa ei ole tulossa ollenkaan tällä tietoa.”

”Jäin eläkkeelle marraskuun alussa, mutta tulossa on kuitenkin normaali kuukausipalkka ikälisineen, vaikka teen nyt keikkatyötä. Oikeasti palkkaa pitäisi tulla vain kolmesta vuorosta ja vasta 31. tammikuuta.”

”Sain vain peruspalkan, määrävuosilisät puuttuivat. Lisät ovat olleet minulla jo vuosia, joten ei ole mikään uusi asia.”

”Ei ole tullut mitään tietoa palkasta verkkopankkiin, joten tuskin tulee rahaa tilillekään.”

”Palkasta puuttui puolet, ja kilometrikorvauksia ei maksettu ollenkaan. Teen tuntitöitä eli keikkaa.”

”Sain väärän tehtävänimikkeen palkan, joka on pienempi kuin olisi pitänyt tulla.”

”Maksuun tulossa vain puolet palkasta väärän työsopimuksen mukaan.”

”Vuorotyötä tekeville ja keikkalaisille eivät ole saaneet kaikkia lisiä tähän listaan. Osa ei tiedä koska ne tulevat maksuun.”

Ei yhteyttä

Kyselyn perusteella myös palkoissa havaittujen virheiden korjaamisessa olisi parantamisen varaa. Kaikilla ei kertomansa mukaan ole tietoa, koska palkka tullaan oikaisemaan.

”Ei tietoa, olen ollut yhteydessä työpaikan esihenkilöön. Yritin soittaa itsekin Monetran palkanlaskentaan, joka on ruuhkautunut.”

”Sain ylimääräisen lisätehtäväpalkan, joka peritään seuraavasta palkasta pois.”

”Esimies oli lähettänyt tarvittavat tiedot Monetraan, mutta silti palkka oli väärin. Esimies selvittää tilannetta, koska työntekijä ei enää saa kysyä Monetrasta suoraan.”

”Puhelimet ovat ruuhkautuneet, enkä ole saanut mihinkään yhteyttä.”

”Esimies ei ole vastannut.”

”Kuulemma kaikki aikanaan. Eli tuskin vähään aikaan.”

”Virhe on oikaistu, mutta puuttuvat rahat eivät tule tässä palkanmaksussa.”

”Lähiesihenkilö ei edes tiedä instanssia, kuka ne korjaa, että saas nähdä koska ne puuttuvat rahat saa.”

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut