Taysin päivystys Acuta ruuhkautui maanantaina – Illalla päivystys­käynnin kesto keskimäärin 5 tuntia

Liukkaan kelin lisäksi hengitysinfektiot ovat työllistäneet päivystyksessä, sillä liikkeellä on monia erilaisia viruksia. Myös henkilökunta sairastaa, ja paikkaajia on ollut vaikea löytää.

Taysin päivystys Acutaan odotettiin maanantaina kovia ruuhkia.

2.1. 10:54 | Päivitetty 2.1. 20:11

Aamulehti

Taysin Acutan ylilääkäri Mikko Franssila arvioi päivytyksen ruuhkautuvan pahasti maanantaina iltapäivällä.

”On poikkeuksellista, että jo yhdeksän jälkeen aamusta on 50 ihmistä sisällä. Se ennustaa vaikeata päivää. Se tiedetään jo tässä vaiheessa.”

Ruuhkamittarin mukaan kello kymmenen aikaan Acutassa oli 52 asiakasta: 45 vuodepotilasta ja seitsemän aulapotilasta.

Myös potilaiden jatkohoitopaikkojen järjestämisessä on ollut vaikeuksia. Maanantaina aamulla jatkohoitopaikkaa odotti Acutassa yhä 25 potilasta. Heistä enemmistö oli tullut paikalle jo sunnuntaina.

Maanantaina illalla Taysin verkkosivujen ruuhkamittarin mukaan Acutassa oli kohtalaista ruuhkaa. Asiakkaita oli yhteensä 61, joista aulapotilaita 12 ja loput vuodepotilaita. Keskimääräiseksi käynnin kestoksi aulassa Taysin verkkosivut kertoivat noin 5 tuntia.

Lue lisää: Julkisuus Acutan valtaviksi kasvaneiden hoitojonojen ympärillä leikkasi pitkät hoitoajat nopeasti puoleen

Lue lisää: Taysin Acutaan iski tiistaina niin kova ruuhka, ettei mittarin asteikko riittänyt – pahimmillaan hoitoa jonotettiin yli viiden tunnin ajan

Kymmeniä liukastuneita

Liukastumisen takia hoidossa on ollut Franssilan mukaan uudenvuodenaaton ja sunnuntain aikana 30–40 potilasta. "Liukkaus on selvästi näkynyt, mutta siihen olemme olleet varautuneita.”

Liukastumiset eivät ole Franssilan mukaan pääsyy poikkeukselliseen potilasmäärään. "Pikemminkin kyse on siitä, että pyhät ovat ohi ja arki koittaa. Vastaanotot pyörivät ja ihmiset hakeutuvat hoitoon.”

Myös liikkeellä olevat monet hengitystieinfektiot työllistävät tällä hetkellä. Liikkeellä on todella paljon koronaa, influenssaa ja muita viruksia.

”Sairastuneita on myös henkilöstössä, sekä hoitajissa että lääkäreissä. Kaikkia poissaoloja ei tällä hetkellä saada paikattua, joten ruuhkan purkuun ei ole juurikaan löysiä.”

Jonotusajat Acutassa saattavat maanantaina venyä hyvin pitkiksi. Hengitystieoireisia Franssila kehottaa tarpeen vaatiessa olemaan yhteydessä omalle terveysasemalle.

Acutaan kannattaa hakeutua, jos kokee hyvin voimakasta hengenahdistusta tai tapahtuu joku muu merkittävä muutos yleistilassa.

Ennen Acutaan hakeutumista kannattaa soittaa Pirkanmaan päivystysapuun, jos pohtii päivystykseen lähtemistä ja oma terveysasema on kiinni. Päivystysavun maksuton puhelinnumero on 116117.

Täydennys 2.1. kello 20.10: lisätty illan ruuhkatilanne.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut