Valkeakoski-lisän kokeilu alkaa maaliskuussa – Jokaisesta kotona hoidettavasta alle 2-vuotiaasta 200 euroa hoitorahan päälle

Mannerheimin lastensuojeluliiton Valkeakosken yhdistyksen puheenjohtajan mukaan Valkeakoski-lisä laajentaa perheiden vaihtoehtoja, kun pohditaan vanhempainvapaalta takaisin työelämään siirtymistä.

Kuntalisän kahden vuoden kokeilu alkaa Valkeakoskella maaliskuussa.

30.12.2022 10:12

Valkeakoskella otetaan maaliskuussa käyttöön lasten kotihoidon tuen kuntalisä eli niin sanottu Valkeakoski-lisä.

Valkeakoski-lisän maksamista pilotoidaan kahden vuoden ajan, jotta nähdään lisän todelliset kustannukset ja vaikutukset sekä perheisiin että ryhmäkokoihin. Kuntalisä on 200 euroa lasta kohden, ja sitä maksetaan kahteen ikävuoteen saakka. Kotihoidon tuen kuntalisä maksetaan Kelan kautta hoitorahan yhteydessä 1.3.2023 alkaen.

Kaupungin talousarvioon kokeilua varten on varattu 50 000 euroa per vuosi. Kahden vuoden kokeilun aikana on tarkoitus testata, mitkä ovat lisän todelliset kustannukset ja vaikutukset perheisiin. Kuntalisän ajatuksena on, että lisäeurot voisivat auttaa perheitä hoitamaan pieniä lapsia nykyistä pidempään kotona.

Mannerheimin lastensuojeluliiton Valkeakosken yhdistyksen puheenjohtaja Petra Kotron mukaan Valkeakoski-lisä on yleisesti ottaen hyvä asia, koska se laajentaa perheiden vaihtoehtoja, kun perheessä mietitään pienen lapsen kanssa kotiin jäämistä tai työelämään perhevapailta siirtymistä.

”Valkeakoski-lisä voi helpottaa päätöksentekoa erilaisissa elämäntilanteissa. Valintoja voi tehdä vapaammin perheen tilanteen mukaan, eikä vain siksi että on pakko palata työelämään”, Kotro kuvailee.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut