Kotipihasta karannut suomenhevonen löytyi vesistöstä Ylöjärvellä – Poikkeuksellinen ja vaikea operaatio kesti useita tunteja, päättyi lopulta onnellisesti

Jäiden läpi lampeen pudonneen suomenhevosen pelastusoperaatio kesti tunteja Ylöjärvellä. Uskomaton pelastusoperaatio päättyi onnellisesti useiden tuntien jälkeen.

Suomenhevonen putosi jäiden läpi Ylöjärvellä.

22.12.2022 20:09

Aamulehti

Pirkanmaan pelastuslaitoksella oli torstaina poikkeuksellinen operaatio Ylöjärven Karhella, kun jäiden läpi Karhelammi-nimiseen vesistöön pudonnutta suomenhevosta pelastettiin useiden tuntien ajan.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen tilannekeskuksen päivystävä palomestari Tiia Turunen kertoo, että pelastuslaitos sai ilmoituksen kotilaitumelta karanneesta hevosesta torstaina aamulla. Puoli kahden aikaan iltapäivällä pelastuslaitos sai ilmoituksen, että karannut hevonen on pudonnut jäiden läpi veteen.

Tämän ilmoituksen jälkeen pelastuslaitoksella alkoi useita tunteja kestänyt pelastusoperaatio vaikeissa olosuhteissa.

Turunen kertoo, että vesistö, johon hevonen putosi, sijaitsee suoaluetta muistuttavan alueen reunalla. Pelastuslaitoksen piti kulkea alueen läpi ennen kuin se pääsi rantaan, jonka vastapuolella hevonen oli pudonnut jäiden läpi.

Turunen kertoo, että hevonen oli todella hankalassa paikassa.

Useita yksiköitä paikalla

Pelastustehtävään osallistui neljä pelastuslaitoksen yksikköä. Mukana oli esimerkiksi pintapelastusyksikkö sekä mönkijä. Turunen ei osaa tarkkaan sanoa, kuinka nopeasti hevonen saatiin ylös vedestä.

Tarkkaa tietoa ei ole myöskään siitä, kuinka hevonen lopulta saatiin ylös, mutta Turunen pitää todennäköisenä, että apuna käytettiin liinoja.

Kun hevonen oli saatu ylös, eläimen kehonlämpöä nostettiin tuntien ajan. Turunen kertoo, että mahdollisesti pitkään vedessä olleen hevosen lämmittäminen kesti noin kolme tuntia.

Pelastajat sekä paikalla ollut eläinlääkäri ja hevosen omistaja lämmittivät hevosta vilteillä sekä lämpöpeitoilla. Vaativa pelastusoperaatio päättyi lopulta onnellisesti noin kuuden aikaan illalla.

”Suomenhevonen selvisi hienosti ja pääsi lopulta jalkeille ja kotitalliin”.

Oikaisu 22.12.2022 kello 22.02: Jutussa oli aikaisemmin kartta, jolle Karhelammi on merkattu väärin. Ylöjärvellä sijaitsee kaksi Karhelammi-nimistä vesistöä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut