Miten hyvinvointialue saadaan pian toimimaan? Historiallisen muutoksen ei pitäisi näkyä heti asiakkaille mitenkään, kiireellinen hoito luvataan turvata

Hyvinvointialueen palkkalistoille siirtyy yli 19 000 ihmistä, joiden palkanmaksu joutuu testiin heti tammikuussa. Virheet ovat mahdollisia, joten niiden korjaamiseen varaudutaan nopealla aikataululla.

Sosiaali- ja terveysjohtaja Taru Kuosmanen sanoo, että esimerkiksi palvelupaikkoihin ei tule heti muutoksia. Konsernijohtaja Juhani Sand sanoo, että nyt tehdään töitä sen eteen, että palkanmaksu alkaa juosta jouhevasti. Hyvinvointialueen maksujärjestelmä on sama kuin Pirkanmaan sairaanhoitopiirin.

21.12.2022 5:00

Aamulehti

Pirkanmaan hyvinvointialue ottaa vastuun pirkanmaalaisten sosiaali- ja terveyspalveluista 1. tammikuuta 2023 alkaen. Vaikka muutos on historiallinen, asukkaille se ei vielä näy juuri mitenkään. Se on ainakin tavoitteena.

Sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen toiminta siis jatkuu niiden nykyisissä toimipisteissä myös tammikuussa. ”Pirkanmaalaisten palvelupaikat säilyvät ennallaan. Niihin ei tule vuodenvaihteessa muutoksia”, toteaa sosiaali- ja terveysjohtaja Taru Kuosmanen.

Lääkärin tai hoitajan vastaanotolle mennään tutulle terveysasemalle, neuvola ei muuta mihinkään ja hampaat paikataan samassa hammashoitolassa kuin ennekin. Tämä koskee myös ulkoistettuja ja ostopalveluita.

Myös hoito- ja asiakkuussuhteet jatkuvat ennallaan. Olemassa olevat ajanvaraukset, lähetteet sekä asiakas- ja potilastiedot säilyvät. Nykyiset potilas- ja asiakastietojärjestelmät ovat käytössä myös hyvinvointialueella, joten tiedot siirtyvät ja ovat automaattisesti käytettävissä myös ensi vuoden puolella. Joitakin sähköiseen asiointiin liittyviä kieltoja tai suostumuksia pitää tehdä ensi vuonna uudelleen, mutta se onnistuu seuraavan asioinnin yhteydessä.

Isompi muutos tapahtuu Kuhmoisissa ja Jämsässä. Kuhmoisten palvelut siirtyvät Pirkanmaan hyvinvointialueen tuottamiksi, Jämsä taas on jatkossa osa Keski-Suomen hyvinvointialuetta.

Pirkanmaa

Uudet palvelunumerot

Sote-luuri: Muutosvaiheessa käytössä on sote-palvelujen yleisneuvontanumero, joka palvelee arkisin kello 8–18 numerossa 03 384 5050. Sote-luurissa ei käsitellä asiakastietoja tai palvelun ja hoidon tarvetta.

Terveysneuvonta: Tampereen terveyspalvelujen neuvonta laajentuu 1.1.2023 alkaen Pirkanmaan terveysneuvonnaksi. Neuvonta vastaa joka päivä kello 7–22 numerosta 03 384 5000. Tästä numerosta voi kysyä arviota hoidon tarpeesta ja terveyspalveluihin hakeutumisesta.

Päivystykseen hakeutumista harkitseva voi kysyä ohjeita ja neuvoja vuorokauden ympäri numerosta 116 117.

Hätätilanteessa soitetaan 112, kuten ennekin.

Matkapuhelinnumerot ja Taysin numerot eivät muutu.

Kuntien sote-palveluiden lankanumerot muuttuvat, mutta muuttuvista numeroista on soitonsiirto uusiin numeroihin 30. huhtikuuta asti, jonka jälkeen numeroissa on tiedote.

Maksut yhtenäistetään

Kuntien tarjoamissa palveluissa on ollut eroja, mutta nyt palveluihin pääsyn kriteerit, palkkiot ja korvaukset sekä asiakasmaksut yhtenäistyvät koko Pirkanmaalla. Joihinkin etuuksiin ja asiakasmaksuihin tulee samalla pieniä muutoksia. Esimerkiksi Tampereella palvelusetelillä tuotetut siivouspalvelut vähätuloisille vanhuksille päättyvät, koska muualla Pirkanmaalla tällaista palvelua ei ole ollut.

Lue lisää: Yhdenvertaisuuden vuoksi Tampereella palvelusetelillä tuotetut siivouspalvelut vähätuloisille vanhuksille päättyvät – muualla Pirkanmaalla palvelua ei ole ollut

Myös korvausten ja palkkioiden maksupäivät saattavat muuttua. Esimerkiksi omaishoidon tuki on maksettu kunnissa eri aikoina. Jos kunnan aiemmin tekemään päätökseen tulee muutos, siitä toimitetaan uusi päätös asiakkaalle. Hyvinvointialueen laskut voi tilata sähköisesti verkkopankissa.

Palkanmaksu kriittinen

Hyvinvointialueen aloittaminen on iso mullistus myös kuntien, sairaanhoitopiirin ja pelastuslaitoksen henkilöstölle, joiden työnantaja on jatkossa hyvinvointialue. Siirtyvää henkilöstöä on yli 19 000.

”On äärimmäisen tärkeää, että saadaan palkanmaksu varmistettua kaikille työntekijöille. Sen eteen tehdään juuri tällä hetkellä kovasti töitä. Käytössä on tuttu ja turvallinen sairaanhoitopiirin palkanmaksujärjestelmä”, konsernijohtaja Juhani Sand kertoo.

Sand myöntää, että näin isossa siirtymässä on myös virheiden mahdollisuus, mutta ne pyritään ennakoimaan. ”Perusta rakennetaan sillä, että kaikkien siirtyvien työntekijöiden henkilötiedot ovat meillä oikein. Esimerkiksi vuorolisien kohdalla riskit kasvavat, koska palkkatiedot pitää yhdistää vuorolistojen suunnitteluun ja työvuorojen toteutumiseen.”

Vakituisen henkilöstön ensimmäinen palkanmaksupäivä on 13. tammikuuta ja määräaikaisten 31. tammikuuta. Sandin mukaan hyvinvointialue on valmiudessa korjata mahdollisia puutteita tai virheitä päivittäin, eikä korjausta tarvitse odottaa seuraavaan palkkapäivään.

Lue lisää: Palkanmaksu voi viivästyä Pirkanmaan hyvinvointialueella: ”Emme voi sanoa, ettei yhtään virhettä tule”

Päivystys turvataan

Viime viikkoina huolta ovat aiheuttaneet etenkin Taysin päivystyksen Acutan ruuhkautuminen ja jatkohoitopaikkojen tilanne. Taru Kuosmanen toteaa, että tilanne on syksyn aikana kriisiytynyt, mihin ovat vaikuttaneet henkilöstöpula, hoitajien työtaistelutoimet, koronatilanne ja väestön ikääntyminen. ”Sote-uudistuksen pitkittyminen on hidastanut ikäihmisten palveluiden kehittämistä, jota olisi pitänyt tehdä paljon nykyistä voimakkaammin.”

Kuosmasen mukaan tärkein viesti pirkanmaalaisille on nyt se, että kiireellinen hoito ja päivystyshoito turvataan kaikissa tilanteissa.

”Kiireetöntä hoitoa vähennetään Taysissa vuodenvaihteessa tilapäisesti, jotta kaikki kiireellinen ja päivystyshoito voidaan turvata. Näin myös henkilöstö pääsee pitämään lomansa, jotka he ovat ansainneet raskaan syksyn jälkeen.”

Kuosmasen mukaan kunnat ovat lisänneet ylimääräisiä hoitopaikkoja päivystyksen suman helpottamiseksi. Lisäksi 9. tammikuuta Taysiin avataan jatkohoito-osasto, jotta potilaat eivät joudu odottamaan jatkohoitoa Acutassa, vaan heidät saadaan päivystyksestä eteenpäin.

Lue lisää: Pirkanmaalle halutaan kansallinen vaikuttavuuskeskus – tehtävänä selvittää, mistä soten palveluista on oikeasti hyötyä

Acuta hallinnassa

Perusohje on, että jos vaiva pystytään hoitamaan terveysaseman kiirevastaanotolla, se on ensisijainen osoite. Kuosmasen mukaan tämä viesti on mennyt nyt kiitettävästi perille. Acutaan vuorokaudessa hakeutuneiden potilaiden määrä on laskenut noin 230:sta 190:een. Yli kuusi tuntia odottavien joukko on puolittunut. Heitä on silti edelleen runsas viidesosa Acutan potilaista. ”Tilanne Acutassa on tällä hetkellä kiireinen, mutta hallinnassa.”

Potilaspaikat ovat kuitenkin täynnä sekä Taysissa että sen tytäryhtiöissä Sydänsairaalassa ja Coxassa, myös henkilöstön jaksaminen on äärirajoilla. ”Ei tämä tilanne suinkaan ohi ole. Meidän on mietittävä pidempiaikaisia ratkaisuja. Uskon, että hyvinvointialueella suunnittelu ja yhteinen tekeminen helpottuvat.”

Kuosmanen korostaa, että päivystykseen pitää hakeutua, jos sairaus on vakava eikä oman terveysaseman avautumista voi odottaa. ”Kotiin ei silloin pidä jäädä. Ennen kuin lähtee päivystykseen, olisi hyvä soittaa päivystysapuun numeroon 116 117 ja pyytää tukea oman tilanteen arvioimiseen.”

Henkeä uhkaavassa tilanteessa tulee aina soittaa hätänumeroon 112.

Mikä?

Pirkanmaan hyvinvointialue

Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa kaikista pirkanmaalaisten julkisista sosiaali- ja terveyspalveluista 1.1.2023 alkaen.

Sen vastuulla ovat muiden muassa sosiaali- ja terveysasemien sekä hammashoitoloiden, neuvoloiden, kotihoidon, sosiaalityön, lastensuojelun, vammaisten ja ikäihmisten sekä sairaaloiden, ensihoidon ja pelastuslaitoksen palvelut.

Pirha.fi on hyvinvointialueen uusi verkkosivusto, josta löytyy tietoa palveluista ja toiminnasta. Keiturin sotella, Mäntänvuoren terveydellä ja Kolmostien terveydellä on edelleen myös omat verkkosivunsa.

Hyvinvointialueen palveluista ja niihin tulevista muutoksista kerrotaan myös tammikuun alussa koteihin jaettavassa asiakastiedotteessa sekä sosiaalisen median kanavissa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut