Kahden henkilöauton nokkakolari sulki tien lähes tunniksi 325 Kangasalla

17.12.2022 20:14 | Päivitetty 18.12.2022 12:47

Aamulehti

Kangasalla sattui lauantai-iltana liikenneonnettomuus tiellä 325 Kangasalan ja Kuhmoisten välillä. Tampereen tieliikennekeskuksen mukaan onnettomuuden tarkempi paikka oli neljä kilometriä Sarsasta Pelisalmen sillan suuntaan.

Onnettomuus sattui kello 20 aikaan lauantai-iltana. Tie oli suljettu liikenteeltä vajaan tunnin ajan pelastus- ja raivaustöiden takia.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin mukaan kyseessä oli kahden henkilöauton nokkakolari, jossa ei loukkaantunut ketään vakavasti. Myöhemmin tarkentui kuitenkin, että viidestä kolarissa osallisena olleesta yksi loukkaantunut oli toimitettu Tampereen yliopistolliseen sairaalaan.

Päivitetty 17. joulukuuta 2022 kello 21.05: Päivitetty, että tie on avattu liikenteelle.

Päivitetty 17. joulukuuta 2022 kello 20.29: Juttuun lisätty pelastuslaitoksen kommentit.

Oikaisu 18.12.2022 kello 12.45: Artikkelissa kerrottiin virheellisesti, ettei kukaan loukkaantunut kolarissa. Ensihoito tarkisti kolarin viisi osallista paikalla, ja yksi heistä toimitettiin jatkohoitoon Taysiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut