Työtapaturma Kangasalla – työntekijän jalka jäi puristuksiin kaatuneen puun alle

Työntekijä kuljetettiin jatkotutkimuksiin.

14.12.2022 16:19

Aamulehti

Kangasalla Keljontiellä sattui keskiviikkona työtapaturma, kun metsätöissä olleen henkilön jalka jäi kaatuneen puun alle. Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Juuso Niemelä kertoo, että työntekijän jalka oli jäänyt jumiin puun alle, eikä työntekijä pystynyt liikkumaan. Jalka ehdittiin kuitenkin saada pois puristuksista ennen palokunnan paikalle tuloa.

”Pelastuslaitos avusti ensihoitoa paikalla. Työntekijä ei pystynyt kävelemään ja hänet vietiin jatkotutkimuksiin. Hän oli tajuissaan koko ajan. Kyse on raajavammasta”, Niemelä sanoo.

Pelastuslaitos sai hälytyksen ihmisen pelastustehtävästä kello 15. Paikalle lähetettiin neljä pelastuslaitoksen yksikköä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut