Orivedellä sattui jo kolmas vuoto samassa vesiputkessa – korjaustyöt kestivät tunteja

Orivedellä korjattiin koko keskiviikon ajan vesiputken vuotoa. Viime lauantaina Orivedellä rikkoutui sama linja kahdesta kohtaa.

14.12.2022 8:08 | Päivitetty 15.12.2022 7:27

Aamulehti

Oriveden Asematiellä keskiviikkoaamuna havaittu uusi vesivuoto on saatu korjattua, Oriveden kaupunki kertoo torstaiaamuna. Korjaustyöt saatiin päätökseen keskiviikkoiltana noin kello 22.30.

Vesi kulkee taas normaalisti kaikille asukkaille. Vuodon vuoksi Asematieltä haarautuvan Saarentien noin kymmenkunta kiinteistöä oli ilman vettä keskiviikkoaamusta alkaen. Orivesi kertoi keskiviikkona iltapäivästä, että myös Nopontiellä muutama rivitalo kärsi vesikatkoista.

Nyt korjatuksi saatu vesivuoto oli samassa vesijohtolinjassa, jossa sattui kaksi erillistä vuotoa viime viikonloppuna.

”Kaivamme kolmatta kertaa samaa kuoppaa auki”, kunnallistekniikan päällikkö Mika Kuivanen Oriveden kaupungilta kertoi keskiviikkoaamuna. Tällöin korjaustyöt olivat vielä käynnissä, eikä vuotoa oltu vielä paikannettu.

Vuoto sattui vanhassa himaniittilinjassa. Jo viikonloppuna Kuivanen kuvaili Aamulehdelle, että putkessa on jonkinlaista ”jännitystä”. Tuoreimman vuodon syyn hän sanoo olevan sama. ”Kyse on todella huonokuntoisesta putkesta.”

Asematien alla kulkevassa vesijohtolinjassa sattui kaksi erillistä vuotoa lauantaina. Ensimmäinen vika tuli ilmi aamulla, toinen vuoto iltapäivällä. Vuotojen vuoksi osa asukkaista oli lauantaina useamman tunnin ilman vettä. Lisäksi vesi saattoi olla tavallista sameampaa.

Rikkoutuneesta putkesta vuotava vesi on Kuivasen mukaan puhdasta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut