Pirkanmaan kokoomus nimesi lisää ehdokkaita, jätti kaksi vielä nimeämättä – myös puolueen johdolta ehdotus

Kokoomus lähtee vaaleihin vaaliliitossa rkp:n kanssa. Kokoomus nimeää ehdolle 19 ehdokasta ja rkp yhden.

8.12.2022 22:01

Aamulehti

Pirkanmaan kokoomuksen piirikokous täydensi torstai-iltana eduskuntavaalien ehdokaslistaa kolmella ehdokkaalla. Kaksi ehdokasta nimetään myöhemmin.

Ehdokkaiksi nimettiin Sonja Hietaranta, 47, ylihoitaja Tampereelta, Pia Nordström, 60, ylilääkäri ja kirurgi Tampereelta ja Sebastian Lohja, 29, poliisi ja opiskelija Tampereelta.

Piirikokous päätti valtuuttaa piirihallituksen nimeämään kaksi viimeistä ehdokasta.

Kokoomuksen Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Aleksi Jäntti sanoo, että toinen nimetään jouluun mennessä ja toinen ensi vuoden puolella. Hän kertoo, että toiselta ehdokkaalta odotetaan vastausta ensi viikon loppuun mennessä, toiselta ei niin nopeasti.

Jäntti sanoo, että kyseessä on kaksi ”kovaa nimeä”. Hän kertoo, että toinen heistä on puolueen johdon ehdottama, ja toiseksi toivotaan Tampereen pormestaria Anna-Kaisa Ikosta.

Puolueen johdon ehdottaman henkilön nimeä tai muuta häneen liittyvää Jäntti ei kommentoi.

Lue lisää: Tampere voi saada kohta uuden pormestarin – Kalervo Kummolaa olisi vaikea sivuuttaa

Piirihallitus myös valtuutettiin nimeämään ehdokkaat listalta mahdollisesti vetäytyvien tilalle ennen listojen jättämistä. Lista on jätettävä vaalipiirilautakunnalle viimeistään 21. helmikuuta 2023.

Jäntti sanoo, että Ilkka Sasin ehdokkuus ei noussut kokouksessa esille millään tavalla.

Sasia koskeva huhumylly on noussut esteeksi hänen ehdokkuudelleen.

Lue lisää: Naiset kertovat Ilkka Sasista – Huhumylly estää eduskuntavaali­ehdokkuuden, tästä on kyse

Kokoomus lähtee vaaleihin vaaliliitossa rkp:n kanssa. Kokoomus nimeää ehdolle 19 ehdokasta ja rkp yhden.

Pirkanmaan kokoomus on aiemmin nimennyt 14 ehdokasta. He ovat Teemu Aaltonen, Pirjo Berg, Tommi Evilä, Jussi Haavisto, Antti Järvensivu, Jari Kinnunen, Pauli Kiuru, Ida Leino, Olli Salmi, Arto Satonen, Jocka Träskbäck, Saana Vahvelainen, Sofia Vikman ja Katri Virkkunen.

Vuoden 2023 eduskuntavaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntai huhtikuun 2. päivä.

Lue lisää: Eduskuntavaalit 2023: Aikataulut, asetelmat, Pirkanmaan ehdokkaat ja kaikki oleellinen vaaleista

Lue lisää: Katso tästä jutusta Pirkanmaan ehdokkaat eduskuntavaaleihin

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut