Tampereen sähkölaitos laskee sähkön hintaa, vaikuttaa yhtiön ensi vuoden tulokseen – näin hinta alenee

Alennus on voimassa ensi vuoden tammikuun alusta maaliskuun loppuun. Konsernijaoston puheenjohtaja Lauri Lylyn mukaan päätös on asiakkaiden kannalta merkittävä.

Tampereen sähkölaitos alentaa toistaiseksi voimassa olevien sähkösopimusten hintaa.

30.11.2022 20:37 | Päivitetty 1.12.2022 6:08

Aamulehti

Tampereen sähkölaitos alentaa väliaikaisesti sähkösopimusten hintaa. Sähkön hinta laskee toistaiseksi voimassa olevissa sopimuksista nykyisestä 33 sentistä 26 senttiin kilowattitunnilta. Hinta laskee siis 21 prosenttia.

Alennettuun hintaan on laskettu mukaan sähkön arvonlisäveron alennus. Arvonlisävero alennetaan 24 prosentista 10 prosenttiin joulukuun ensimmäisestä päivästä ensi vuoden huhtikuun loppuun.

Lue lisää: Monen tamperelaisen sähkölasku pienenee: näin paljon maksat nyt ja tammikuussa

Alennus koskee sähkölaitoksen nykyisiä asiakkaita ja se on voimassa ensi vuoden tammikuun alusta maaliskuun loppuun saakka.

Sähkölaitoksen toimitusjohtaja Jussi Laitinen sanoo Aamulehdelle, että hintojen alennus tarkoittaa ensi vuoden tuloksesta tinkimistä. Nyt kuitenkin näyttäisi, että alennukseen on varaa.

”Kyllä tämä pitkän harkinnan tulos on.”

”Toivotaan, että täällä Pohjois-Euroopassa tuotanto ja siirtoyhteydet toimivat, niin sähkömarkkina olisi rauhallisempi.”

Laitisen mukaan alennuksella on tarkoitus helpottaa uskollisten asiakkaiden tuskaa. Tämä on myös omistajan tahtotilan mukainen päätös, Laitinen sanoo.

Lyly: Merkittävä päätös

Tampereen kaupunki on vaatinut omistamaltaan yhtiöltä sähkön hintojen alentamista. Konsernijaoston puheenjohtaja Lauri Lyly (sd.) totesi Aamulehdelle viime viikolla, että kaupunki on toivonut alennuksia sopimuksiin, jotka ovat kuluttajalle hinnaltaan korkeimpia.

Lylyn mukaan keskiviikkoillan päätös on merkittävä sähkölaitoksen asiakkaiden kannalta.

”Edelleenkin sähkönhinta on korkea, mutta tämä on talven kylmimpiin kuukausiin liittyvä alennus. Kyllä tässä sähkölaitos kantaa vastuuta yrittämällä vaikeimpia kuukausia helpottaa.”

Onko kaupungin toive nyt kuultu?

”He ovat sitäkin kuunnelleet, mutta he ovat tehneet omista lähtökohdista ratkaisun.”

Alennuksesta päätti keskiviikkoiltana sähkölaitoksen hallitus. Sähkölaitos kertoo lisätietoja alennuksen piiriin kuuluvista asiakkaista ensi viikon keskiviikkona 7. joulukuuta.

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut