Opettajia ja ohjaajia kaatuu nyt sairauslomalle Tampereen seudulla, rehtorit soittelevat kymmeniä puheluja etsiessään sijaisia: ”Ihan hirveä tilanne”

Esimerkiksi Tampereen Vuoreksen koulusta oli maanantaina poissa kahdeksan opettajaa ja kahdeksan ohjaajaa. Nokian kaupungin johtava rehtori puolestaan kuvaa sairauspoissaolojen määrän kasvua kouluissa katastrofaaliseksi.

Tampereen Vuoreksen koulun rehtori Leena Kostiainen sanoo, että etenkin koulunkäynninohjaajille on vaikeaa löytää sijaisia. ”Osalla oppilaista on tarvetta vieläpä hoidollisille toimenpiteille eikä niitä pysty tekemään kuka tahansa.” Aamulehti kuvasi Leena Kostiaisen elokuussa 2021.

28.11.2022 11:38 | Päivitetty 28.11.2022 12:33

Aamulehti

”On ihan hirveä tilanne. On niin paljon tarvetta sijaisille, että en ehdi nyt jutella.”

Tämä Tampereen Vuoreksen koulun rehtorin Leena Kostiaisen lausahdus Aamulehdelle puhelimessa maanantaiaamuna 28. marraskuuta kuvaa, miten ankara pula Tampereen perusopetuksessa nyt on sijaisista.

Vuoreksen koulun apulaisrehtori Jan Lydén tarkentaa sairauspoissaolojen määrää: koulun 65 opettajasta oli maanantaiaamuna poissa kuusi ja lisäksi kaksi lähti pois aamupäivän aikana. Koulunkäynninohjaajia oli sairastumisen vuoksi pois poikkeuksellisen paljon: 25 ohjaajasta 8.

Kostiainen sanoo maanantain sijaistarpeen olleen yksi syksyn pahimmista, mutta koko syksyn ja jo viime kevään olleen vaikea. ”Tänä syksynä ei ole ollut yhtään päivää, ettei olisi ollut sairauspoissaoloja. Kutsumme näitä aamusäädöiksi. Kyllä näihin vähintään aamun ensimmäinen tunti menee.”

Lue lisää: Lastenhoitaja Päivi Laiho kertoo, miten päiväkotien kriisi näkyy nyt Pirkanmaalla – Saimme työntekijöiltä valtavasti huolestuneita viestejä: ”Päivät ovat vain selviytymistä”

Opettajia ja koulunkäynninohjaajia kaataa tautivuoteelle nyt sekä flunssa että koronatauti. ”Loka-marraskuu on aina ylähengitystietulehdusten aikaa. Tilanne on tosi haastava. Rehtoreilla on valtava työ hankkia sijaisia. Yksittäisen koulun rehtori saattaa lähettää aamulla jopa 60 tekstiviestiä yrittäessään löytää sijaisia”, kuvaa Tampereen kaupungin perusopetusjohtaja Kristiina Järvelä.

Esimerkiksi maanantaita 28. marraskuuta koskevista sairauspoissaoloista Jan Lydén alkoi saada sairastuneilta ilmoituksia jo sunnuntai-iltana. Hän kertoo sijaisia voitavan kysellä ryhmätekstiviestillä, mutta lisäksi hänen on otettava sijaisiin yhteyttä suoraan. ”Normaali-iltana, kuten eilen, sijaisten etsiminen vaatii minulta parikymmentä puhelua ja tekstiviestiä.”

Kostiainen sanoo, että henkilökunta jää sairastuessaan aiempaa herkemmin pois töistä. ”Mikä onkin oikein. Nyt on totuttu siihen, että flunssaisena ei tulla töihin.”

Lähes 1 400 sairauspäivää lisää Nokialla

Nokian kaupungin johtava rehtori Kari Lähde esittää kaksi lukua, jotka kuvaavat opettajien ja koulunkäynninohjaajien sairauspoissaolojen määrän kasvua Nokian kouluissa: noin 400 hengen opetushenkilökunnalla oli viime kevätlukukauden aikana sairauspäiviä 1 380 enemmän kuin edellisvuonna. Sijaismäärärahat ylittyivät puolella miljoonalla eurolla. ”Sairauspoissaolojen määrän kasvu oli ihan katastrofaalinen”, Lähde sanoo ja kertoo sairauspoissaoloja kertyvän eri kouluissa epätasaisesti riippuen opetushenkilökunnan ikäjakaumasta.

”Kouluissa, joissa on paljon nuoria opettajia, myös heidän pienet lapsensa sairastavat ja tuovat poissaoloja.”

Tampereen kaupungin perusopetuksessa sairauspoissaoloja on ollut tämän vuoden tammi-lokakuussa 16,56 päivää henkilötyövuotta kohden, kun viime vuonna niitä oli 13,5 päivää. Sijaiskuluihin on mennyt noin 370 000 euroa enemmän kuin viime vuoden tammi-lokakuussa.

Lue lisää: Tampereen terveysasemilla kuukauden jono lääkärille – ulkoistetuilla asemilla tilanne huomattavasti parempi, tässä syy

Tampereen kaupungin perusopetusjohtajan Kristiina Järvelän mukaan 2 500:sta Tampereen kaupungin perusopetuksen työntekijästä viidenneksellä oli viime lukukauden aikana 2021–2022 ainakin yksi sairauspäivä.

Tampereen kaupungin perusopetusjohtajan Kristiina Järvelän mukaan kynnystä opettajan tai ohjaajan sijaiseksi ei ainakaan laske se, että julkisuudessa tuodaan esiin vain kielteisiä kokemuksia kouluista. Aamulehti kuvasi Järvelän maaliskuussa 2021.

Palkkaa jopa 40 euroa tunti

Kristiina Järvelän mukaan sijaisia on tarjolla vähemmän kuin silloin, kun opiskelijat olivat koronapandemian aikana etäopetuksessa. ”Voi olla, että opiskelijat eivät enää tee niin paljon sivutöitä kuin aiemmin.”

Hyvää palkkaa epäpätevälle opettajalle olisi tiedossa. Nokian kaupungin johtavan rehtorin Kari Lähteen mukaan alle neljän päivän sijaisuudessa tuntipalkka on opettajan tehtävästä riippuen 30–40 euroa. ”Fiksut opiskelijat pärjäävät kyllä alakoululaisten kanssa ja mikseivät yläkoululaistenkin.”

Sen, kelpaako epäpätevä opettajan sijaiseksi, arvioi koulun rehtori. Järvelän mukaan lyhyissä opettajan sijaisuuksissa peruskoulussa käytetään opiskelijoiden lisäksi myös vain ylioppilastutkinnon suorittaneita.

Täydennys 28.11.2022 kello 12.26: Lisätty tieto Tampereen kaupungin perusopetuksen sairauspäivien määrästä ja sijaiskustannusten kasvusta.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut