Tays: RS-virusepidemia alkoi poikkeuksellisen aikaisin – lasten päivystyksessä pahimmillaan tuntien ruuhkat

RS-viruslöydökset ovat olleet Taysilla noususuunnassa jo kolmen viikon ajan. Tänä vuonna virusta on todettu tavanomaista vanhemmilla potilailla.

Taysin lastenpäivystyksessä (L-rakennus) paiskitaan nyt pitkiä työpäiviä. Arkistokuva vuodelta 2020.

25.11. 16:03

Aamulehti

RS-virusepidemia on alkanut tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin, Taysilta kerrotaan.

Infektiolääkäri Juha Rannikon mukaan virushavainnot ovat olleet noususuunnassa jo kolmen viikon ajan.

Esimerkiksi viime viikolla virusnäyte otettiin noin sadalta sairaalaan saapuneelta potilaalta. Heistä noin 15 prosenttia sai testistä RS-viruksen osalta positiivisen tuloksen.

”Nämä havainnot on tietenkin tehty vain sairaalaan saapuneista potilaista, joille on todettu RS-virus kliinisten testien avulla. Sairaalahoitoon päätyvät ovat siis vain jäävuoren huippu koko väestön sairastavuudesta”, Rannikko kertoo.

Suurin osa tähän asti kirjatuista RS-virusinfektioista on tänäkin vuonna todettu lapsilla ja vauvoilla.

”Harvemmin aikuiset joutuvat RSV:n takia päivystykseen.”

Mikä?

RS-virus

RSV (respiratory syncytial virus) on hengitystieinfektioita aiheuttava virus.

Lähes kaikki sairastavat RS-viruksen aiheuttaman infektion jossain kohtaa elämänsä aikana. Virukseen voi sairastua useasti. Ensimmäinen tartunta aiheuttaa voimakkaimman taudinkuvan.

RSV:ta esiintyy yleensä talvisin ja leviää pisaratartuntana esimerkiksi aivastusten kautta ja epäsuorasti käsien tai nenäliinojen välityksellä.

Isommilla lapsilla ja aikuisilla tartunta ilmenee yleensä tavallisena flunssana, mutta vauvoilla RSV voi johtaa keuhkojen pienten ilmatiehyiden tulehdukseen eli bronkioliittiin.

Bronkioliitin oireita ovat yskä, limaisuus ja hengitysvaikeus, ja syöminen usein hankaloituu. Vauvoilla RSV:n aiheuttama bronkioliitti johtaa usein sairaalahoitoon. Alle kolmen kuukauden ikäinen vauva kannattaa viedä aina lääkäriin, jos epäilee RS-virusinfektiota.

Infektioon ei ole olemassa lääkettä, eli hoito on oireenmukaista. Hyvällä käsihygienialla voidaan yrittää estää infektion tarttumista. Nuhaisten ja kurkkukipuisten henkilöiden vierailuja tulisi välttää perheissä, joissa on pieniä vauvoja.

Lähde: Tays, THL

Lasten päivystyksessä ruuhkaa

Epidemia näkyy myös Taysin lasten päivystyksessä ruuhkina, kertoo Taysin lasten infektioyksikön apulaisylilääkäri Merja Helminen.

”Tilanne on kiireinen. Hengitystieinfektioita on nyt kaiken kaikkiaan paljon, mutta RS-virus on niistä numero ykkönen”, Helminen kertoo.

Jonot päivystyksessä vaihtelevat päivittäin ja tapauskohtaisesti.

”Aika moni lapsi tulee tänne hengitysvaikeuksien takia. Jos niiden takia tulee, kestää pelkässä perushoidossa kolmen tunnin ajan. Priorisoimme ensimmäisiksi hengitysvaikeuksista kärsivät potilaat. Ellei potilaalla ole niitä, voi hän joutua odottamaan tuntien ajan.”

Onko teillä tarpeeksi työntekijöitä tällaista epidemiatilannetta varten?

”Meillä on se resurssi, mitä talo meille tarjoaa. Sillä on tultava toimeen, muuta en osaa sanoa. Osastonhoitajamme tekee paljon töitä sen eteen, että saa tarpeeksi henkilökuntaa töihin.”

Globaali ilmiö

Sen lisäksi, että epidemia on tänä vuonna alkanut poikkeuksellisen aikaisin, on sitä havaittu myös poikkeuksellisen paljon vauvaikää vanhemmilla lapsilla, kertoo apulaisylilääkäri Helminen.

”Yleensä ensimmäinen RS-virusinfektio sairastetaan alle yksivuotiaana. Nyt kuitenkin moni tätä vanhempi lapsi tulee päivystykseen RSV:n aiheuttamien vaikeiden oireiden takia, mikä on täysin poikkeuksellista. Pieniä vauvoja odotetaan hoitoon vielä.”

Helmisen mukaan ilmiö on maailmanlaajuinen ja todennäköisesti koronapandemian aiheuttama.

”Lapset ovat olleet kotona suojissa koronarajoitusten takia, eivätkä ole siksi päässeet altistumaan RS-virukselle aikaisemmin. Kaiken kaikkiaan lapset ovat nyt paljon sairaampia kuin ennen koronaa”, Helminen pohtii.

Huippu vasta horisontissa?

Asiantuntijat uskovat, ettei RS-virusepidemia ole välttämättä vielä edes huipussaan.

”Jos jotain pitää ennakoida, niin uskon, että kasvu jatkuu toistaiseksi. Huippu voi olla vaikka jouluna, sitä on vaikea ennustaa”, Helminen sanoo.

Infektiolääkäri Rannikko on kollegansa kanssa samoilla linjoilla:

”Sitä on mahdotonta ennustaa vedenpitävästi etukäteen. Influenssakausi ei ole muutenkaan vielä alkanut.”

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut