Talvi tulee: Ensimmäinen latu aukeaa Pirkanmaalla jo keskiviikkona ja luistelemaankin päästään ihan pian

Hiihtoharrastajat ovat jo ahkerasti kyselleet, milloin ladut aukeavat. Lempäälässä latu aiotaan avata jo keskiviikkona. Tampereen Kaupissa sivakoimaan pääsee ensi viikolla. Myös tekojääratojen jäädytys on hyvässä vauhdissa Sorsapuistossa ja Koulukadulla.

Liikuntapaikkamestari Jonne Nikkanen jäädytti Koulukadun kenttää Tampereella keskiviikkona.

23.11. 12:48 | Päivitetty 23.11. 18:46

Aamulehti

Tampereen seudulla voi jo kaivaa sukset kesävarastosta, ainakin jos on valmis hieman autoilemaan päästäkseen ladulle.

Lue lisää: Milloin Pirkanmaalla pääsee rinteisiin? Tämä on tilanne nyt: ”Kaikkemme tehdään”

Lempäälän liikuntapäällikkö Sari Juuti sanoo, että Hakkarin 1,4 kilometrin mittainen säilölumilatu aukeaa keskiviikkona iltapäivällä tai illalla. Ladun tarkasta aukeamisajankohdasta tiedotetaan Lempäälän kunnan sivuilla.

Reitti muuttuu hieman aiemmasta, sillä hiekkakenttää muutetaan tekonurmikentäksi, ja töiden vuoksi latu ei toistaiseksi kulje kentän kautta.

Latu sopi Juutin mukaan kaikentasoisille hiihtäjille. Kysyntää ladulle on ollut paljon ja Juuti on saanut useita puheluita hiihtämään haluavilta kansalaisilta myös naapurikunnista. Latu on maksuton.

Loppuviikoksi on ennustettu lämpötilan kohoavan nollan vaiheille. ”Ei se haittaa, kun maa oli jäässä, kun lunta lähdettiin levittämään. Ladun pitäisi kestää pienet plussakelit”, Juuti sanoo.

Tampereen Koulukadun kentän ja Sorsapuiston tekojääradan jäädyttäminen päästiin tänä vuonna aloittamaan tavallista myöhemmin. Koulukadun kenttää jäädytettiin keskiviikkona 23. marraskuuta.

Valkeakosken Korkeakankaan noin kilometrin latu on aukeamssa viikon lopulla. Kuva ensilumenladulta on vuodelta 2020.

Valkeakoskella loppuviikosta

Viikon lopulla on aukeamassa myös Valkeakosken Korkeakankaan latu, missä lunta levitetään nyt kolmatta päivää. Liikuntapaikkamestari Timo Toivonen sanoo, että latu on nyt aiempaa hieman lyhyempi ja hiihdettävää on edestakaisin kilometrin verran. Tämä johtuu siitä, ettei lunta saatu olosuhteiden vuoksi tehtyä säilöön niin paljon kuin tavallisesti.

Tarkempaa ladun aukeamispäivää Toivonen ei vielä osaa sanoa. Hän kertoo, että ladun aukeamisesta tiedotetaan Valkeakosken kaupungin liikuntatoimen verkkosivuilla.

Toivonen sanoo, että Valkeakosken latu on ollut hyvin suosittu: vaikka tilastointia ei ole tehty, havaintojen mukaan hiihtäjiä riittää ladulla aamusta lähtien ja etenkin viikonloput ovat ruuhkaisia.

Tampereella ja Kangasalla joulukuun alussa

Tampereella aukeaa ensimmäisenä Kaupin säilölumilatu. Liikuntapäällikkö Mikko Heinonen kertoo tavoitteena olevan, että hiihtämään päästäisiin jo joulukuun alkaessa. ”Viikonloppuna otetaan peitteet pois lumikasan päältä, ja maanantaina ryhdytään levittämään lunta ladulle. Siihen menee muutama päivä, ennen kuin latu on valmis.”

Kaupin ladun avauspäivästä tiedotetaan Heinosen mukaan vielä erikseen. ”H-hetki ilmoitetaan sitten, kun se sataprosenttisen varmasti tiedetään. Siihen asti toivotaan, että ulkopuoliset pysyisivät alueelta pois ihmettelemästä.”

Kangasalla lumet ovat vielä kasalla ja eristeet purkamatta. Liikuntapaikkamestari Petri Elo kertoo, että tarkoitus on aloittaa lumen levitys ensi viikolla. Hänen arvionsa on, että Kangasalla hiihdetään joulukuun alkupäivinä, jos kaikki sujuu suunnitellusti. Elo ei vielä osaa arvioida, minkä mittaiseen lenkkiin säilölumi riittää.

Ylöjärvellä odotetaan sopivaa keliä

Ylöjärvellä ei ole lunta säilössä, ja tarkoitus on alkaa tykittää lunta, kunhan kelit sallivat.

Työmaapäällikkö Jyrki Tanhuanpää kertoo, että vaikka pakkasta on riittävästi, lumentekoon ei vielä ole päästy, sillä tuulinen sää ja vapaana lainehtiva järvi nostavat ilmankosteuden liian korkeaksi ja ilmankosteus on liian korkea, jolloin lumesta ei tule hyvää. ”Keinolumi on hyvin märkää silloin, ja kun sen levittää tasaiselle jäljellä on vesilammikoita.”

Ylöjärvellä odotetaan siis oikeita olosuhteita. ”Lunta tehdään heti, kun se on teknisesti mahdollista. Järven ei välttämättä tarvitse jäätyä jos pakkasta on riittävästi. Luonto sanelee ehdot”, Tanhuanpää muistuttaa.

Tampereen Koulukadun kentän jäädyttäminen etenee vauhdilla. Liikuntapaikkamestari Jonne Nikkanen oli työn touhussa keskiviikkona.

Tekojääradat avataan myös pian

Tampereen Koulukadun kentän ja Sorsapuiston tekojääradan jäädyttämiset päästiin tänä vuonna aloittamaan tavallista myöhemmin. Energiansäästösyistä jäädyttämiset voitiin aloittaa vasta, kun vuorokauden keskilämpötila painui alle kahden asteen.

”Sorsapuiston ja Koulukadun jäädyttäminen on käynnissä. Jos oikein hyvin käy, ne saadaan auki jo viikonlopuksi, mutta viimeistään alkuviikoksi”, liikuntapäällikkö Mikko Heinonen kertoo.

Hänen mukaansa sään suhteen oli hyvää tuuria, sillä lämpötila kääntyi kylmän puolelle kertaheitolla. ”Kylmät saatiin päälle noin viikko sitten ja aloitettiin jäädyttäminen. Avauksessa emme ole kuin pari viikkoa viimevuotista jäljessä.”

Kaukaloita ja luistinratoja eri puolilla kaupunkia ei Heinosen mukaan vielä ryhdytä jäädyttämään. ”Tämä pakkanen ei ihan vielä riitä luonnonjäiden jäädyttämiseen, sillä jäästä ei tule riittävän kovaa.”

Kaupungilla on Heinosen mukaan vain muutamia luonnonjäitä lähinnä tekonurmien päällä. Kenttiä jäädytetään myös vapaaehtoisvoimin.

Edit kello 16.45: Juttuun täydennetty lisätietoa Tampereen Kaupin ladun avauksesta sekä tekojääratojen jäädytyksestä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut