Tässä ovat ehdokkaat Aamulehden Valo-palkinnon saajiksi – Yleisöäänestys on päättynyt

Aamulehti jakaa jälleen Valo-palkintoja pirkanmaalaisille ihmisille, yrityksille ja yhteisöille, jotka ovat lisänneet omalla työllään tai teoillaan alueemme hyvinvointia tai menestystä. Tässä jutussa pääsi äänestämään omaa ehdokasta. Äänestys päättyi sunnuntaina 27. marraskuuta.

Valo-palkinnoista kilpailevat tänä vuonna muun muassa Eetu Rahkolan Padel Tampere, Tampereen maauimala, tapahtumapäällikkö Saara Saarteinen, Sara Hildénin taidemuseo ja Ilveksen ja Tapparan luoma kiekkobuumi.

20.11. 5:30 | Päivitetty 28.11. 11:00

Aamulehti

Aamulehden Valo-palkinnoista kilpaillaan tänä vuonna neljässä kategoriassa. Kategoriat ovat Kasvua Pirkanmaalle, Kulttuurielämyksiä Pirkanmaalle, Urheiluelämyksiä Pirkanmaalle ja Hyvinvointia Pirkanmaalle.

Jokaisessa kategoriassa on kolme ehdokasta. Aamulehden toimitus on valinnut ehdokkaat lukijoiden ja toimituksen ehdotusten pohjalta. Voittajat ratkaistaan lukijoiden äänestyksellä. Kategorioiden eniten ääniä saaneiden lisäksi Aamulehden toimitus palkitsee Vuoden tekijän.

Äänestys on nyt käynnissä ja äänestysaikaa on 27. marraskuuta saakka. Voittajat julkistetaan Aamulehden 141. syntymäpäivänä 3. joulukuuta. Palkintoina jaetaan Aamulehden valokuvaajien upeista kuvista teetettyjä uniikkeja tauluja.

Äänestää voit tässä. Voit äänestää joko kaikissa kategorioissa tai halutessasi vain osassa kategorioista. Ehdokkaiden esittelyt löytyvät äänestyslomakkeen alapuolelta.

Kasvua Pirkanmaalle

Ehdokkaat: Padel Tampere, Dynaset, Sandvik Mining and Construction

Padel Tampere

Miksi ehdolla: Eetu Rahkola ja Hans Koivu perustivat vuonna 2018 Tampereen seudun ensimmäisen padel-yrityksen ja avasivat hallin Pirkkalaan. Sen jälkeen meno on ollut kovaa. Rahkola ja Koivu aloittivat buumin, joka on tuonut mukaan uusia yrittäjiä, suuren määrän harrastajia ja myös järjestäytyneen kilpailutoiminnan. Laji on kasvanut myös Tampereen seudulla 2020-luvun liikuntailmiöksi. Nykyään padel-kenttiä ja -halleja voi bongata lähes joka puolella kaupunkia ja ympäryskuntia.

Padel Tampereen perustaja Eetu Rahkola marraskuussa 2020 tuolloin uudella Linnainmaalle auenneella padel-kentällä.

Lue lisää: Tamperelainen Eetu Rahkola perusti hittilajifirman juuri oikeaan aikaan 24-vuotiaana – vain neljässä vuodessa hänestä tuli padel-miljonääri

Lue lisää: Padel Tampere avaa uusia klubeja vuosittain ympäri Pirkanmaata – Työntekijöistä moni on päätynyt yritykseen harrastuksensa kautta

Dynaset

Miksi ehdolla: Reijo Karppisen vuonna 1986 perustama yritys Ylöjärveltä on oman erityisalansa markkinajohtaja maailmassa. Dynaset valmistaa hydraulilaitteita, jotka muuntavat koneiden hydrauliikan sähköksi, paineilmaksi, korkeapainevedeksi, magneetiksi, tärinäksi tai alipaineeksi. Kannattavasti kasvava perheyritys on siirtymässä seuraavalle sukupolvelle. Yrityksen menestys säteilee myös laajemmalle. Kirsi ja Reijo Karppinen mahdollistavat suositun Veittijärven yleisen saunan toiminnan jatkumisen uudella paikalla. Yksi Pirkanmaan parhaista saunoista siirretään kulttuuritekona toiselle puolelle järveä.

Reijo Karppinen (keskellä) poikansa Atte Karppisen ja tyttärensä Anni Karppisen kanssa marraskuussa 2021. Yritys on siirtymässä uuden sukupolven johtoon.

Lue lisää: Ylöjärveläisen Dynasetin keksintö oli niin nerokas, että sen tuotteita halutaan kopioida maailmalla – toimitusjohtaja vieraili kilpailijan tehtaassa peitetarinan turvin

Lue lisää: Pirkanmaan kohutuin sauna nousee parhaillaan uudelle paikalleen – Tältä näyttää muuton myötä uudistuvalla Veittijärven saunalla, jota rakennetaan osin talkoovoimin

Sandvik Mining and Construction

Miksi ehdolla: Tampereen suurin yhteisöverojen maksaja 55 miljoonalla eurolla on myös yksi Tampereen suurimmista yksityisistä työantajista 1 500 työntekijällään. Yritys juhlisti syksyllä 50 vuotta Myllypurossa jatkunutta ainutlaatuista koekaivostoimintaa. Siellä yhtiö kehittää porauslaitteita kaivosteollisuudelle. Yhtiö on osa Tampellan teollisuushistorian jatkumoa. Jatkuvuutta ja kasvua on luvassa, kun yhtiö investoi tänä vuonna Tampereelle 50 miljoonaa euroa ja palkkaa sata uutta huippuosaajaa.

Sandvikin teknologiajohtaja Jani Vilenius ja täysin sähköinen lastausrobotti helmikuussa 2022.

Lue lisää: Tamperelaisella teollisuusalueella sijaitsee yli viisi kilometriä tunneleita – Aamulehti vieraili ainutlaatuisessa koekaivoksessa, jonka yhteydessä on 1200 ammattilaisen työpaikka

Lue lisää: Sandvik tarvitsee jätti­hankkeeseen Tampereelle 100 uutta työntekijää, joista yli puolet jo palkattu – Tästä 50 miljoonan euron investoinnissa on kyse

Kulttuurielämyksiä Pirkanmaalle

Ehdokkaat: Sara Hildénin taidemuseo, Laukon kartano, Saara Saarteinen ja Tampereen tapahtumapalvelut

Sara Hildénin taidemuseo

Miksi ehdolla: Thomas Houseagon, Nick Caven ja Brad Pittin We-näyttely ja taiteilijoiden vierailu avajaisissa löivät kuvataiteen ystävät, Hollywood-fanit ja tamperelaiset ällikällä. Poikkeuksellinen näyttely on tuonut arvostetulle taidelaitokselle sekä Tampereelle ja Suomelle poikkeuksellista kansainvälistä huomiota. Näyttelypäällikkö Sarianne Soikkosen kuratoima We on myös omiaan houkuttelemaan uusia yleisöjä kuvataiteen pariin.

Nick Cave, Thomas Houseago ja Brad Pitt Sara Hildénin taidemuseossa lokakuussa 2022.

Lue lisää: Jättiyllätys: Brad Pitt ja Nick Cave saapuivat Tampereelle – kuvanveistäjä Thomas Houseago halusi ystäviensä teokset näyttelyynsä: ”He ovat olleet epäröiviä”

Lue lisää: Katso kuvat ja lue selostus ainutlaatuisesta tilaisuudesta – Thomas Houseago, Brad Pitt ja Nick Cave esittelivät näyttelynsä ensimmäistä kertaa koko maailmalle, taustalla koskettava tarina

Lue lisää: Arvostettu brittilehti julkaisi näyttävän jutun Brad Pittin ja Nick Caven näyttelystä Tampereella

Laukon kartano

Miksi ehdolla: Historiallisessa miljöössä Vesilahdella sijaitsevasta kartanosta on kehittynyt Liisa Lagerstamin johdolla todellinen vetonaula Tampereen ulkopuolisen Pirkanmaan kulttuuri- ja matkailutarjontaan. Etenkin nimekkäiden artistien puistokonsertit, joita kuultiin viime kesänä 18 kappaletta, ovat jo ilmiö. Loppuunmyytyjä keikkoja Laukossa tänä kesänä heittivät muun muassa J. Karjalainen ja Maustetytöt. Laukossa vieraili kesällä 2022 kaikkiaan 36 000 näyttely- ja konserttivierasta.

Laukon kartano elokuussa 2022.

Filosofian tohtori Liisa Lagerstam on Laukan kartanon omistaja ja yrittäjä. Kartano on hänen lapsuudenkotinsa.

Lue lisää: Historiallisen kartanon pihapiiristä tuli suosittu keikkapaikka, joka vetää huippuartisteja Vesilahteen – suosikkituote myytiin loppuun nopeasti: ”Tässä on nyt breikkauksen makua”

Lue lisää: Liisa Lagerstam asuu kartanossa, jonka myrskyisässä historiassa seikkailevat viikingit, Väinämöinen ja pahamaineinen paroni: ”Vaikka meillä käy paljon vieraita, miellän tämän aina kodikseni”

Saara Saarteinen ja Tampereen tapahtumapalvelut

Miksi ehdolla: Tampere on elävä tapahtumakaupunki, mistä suuri siivu kunniaa kuuluu tapahtumapäällikkö Saara Saarteiselle. Paljasjalkainen tamperelainen on kaupungin tapahtumakulttuurin käytännön taustavoima, jonka kädenjälki näkyy monessa isossa ja pienessä tapahtumassa. Tampereen viimeisin suuri voimannäyte oli IIHF:n järjestämät jääkiekon MM-kisat, joissa myös turnauksen kotikaupunki näytti kiekkomaailmalle parasta osaamistaan – ja näyttää uudestaan ensi keväänä.

Saara Saarteinen Keskustorin kesäkeitaalla toukokuussa 2022.

Lue lisää: Tampereen kaupungin tapahtumapäällikkö Saara Saarteinen ylistää Tampereen MM-kisojen tunnelmaa, mutta myöntää että kaksi asiaa kaipaa kehittämistä

Lue lisää: Enää reilu viikko kisoihin – Näin Tampereesta tehdään pikavauhtia MM-jääkiekon kisakaupunki: Tämä kaikki keskustassa nyt muuttuu

Lue lisää: Saara Saarteinen saa parissa tunnissa kasaan Aikakoneen ja hänen pyynnöstään Waltteri Torikka ajaa suorinta reittiä Tampereelle – Kuka on tämä tamperelainen vaikuttaja ja mitä hän tietää Tampereen tulevaisuudesta?

Urheiluelämyksiä Pirkanmaalle

Ehdokkaat: Saga Vanninen, Ilveksen ja Tapparan luoma kiekkobuumi, VaLePa

Saga Vanninen

Miksi ehdolla: Yksi suomalaisen urheilun suurimmista lupauksista on matkalla tähtiin. Pyrinnön 19-vuotias seitsenottelija on jo aikuisten EM-kymppi, alle 20-vuotiaiden kaksinkertainen maailmanmestari ja yksinkertainen Euroopan mestari. Suomen ennätys ja aikuisten arvokisamitalit ovat tulevaisuudessa urheilulle kaikkensa antavan tasapainoisen tamperelaisen ulottuvilla.

Saga Vanninen yleisurheilun EM-kisoissa Münchenissa elokuussa 2022.

Lue lisää: Tampereen Pyrinnön Saga Vanninen voitti nuorten maailmanmestaruuden seitsenottelussa – uusi viime vuoden kultansa

Lue lisää: Saga Vanninen johdatti Pyrinnön harvinaiseen temppuun nuorten SM-kisoissa

Ilveksen ja Tapparan luoma kiekkobuumi

Miksi ehdolla: Jääkiekko on aina ollut Tampereella tärkeää, mutta harvoin edes kiakko on ollut vastaavassa nosteessa Tampereella kuin se on nyt. Paikallisottelut myydään liki 13 000 katsojaa vetävässä Nokia-areenassa loppuun kuukautta aiemmin ja ne keräävät koko kiekko-Suomen huomion. Kakku huutaa päälleen kirsikkaa: lähivuosina Nokia-areenassa pelattavaa tamperelaisten välistä pudotuspelisarjaa, mieluiten sellaista, jonka panoksena on Kanada-malja.

Tappara tuulettaa voittoa paikallisottelusta maaliskuussa 2022.

Aloitus Tapparan maalilla kauden 2022–2023 ensimmäisessä, Ilveksen voittamassa paikallisottelussa.

Lue lisää: Tampereen paikallispeleistä uhkaa tulla liigakiekkoon loistelias kummajainen – pysyvätkö muut enää mukana?

VaLePa

Miksi ehdolla: Lentopallodynastia, jollaista ei ole Suomessa nähty miehissä sitten 1990-luvun KuPS-Volleyn. Viisi peräkkäistä mestaruutta puhuu puolestaan, mutta niin puhuvat myös vuosittaiset ottelut Euroopan kovimmassa seurakilpailussa Mestarien liigassa. Paikka Mestarien liigan lohkovaiheessa vuonna 2017 oli historiallinen saavutus suomalaisessa lentopallossa. VaLePa on myös tuonut ennakkoluulottomasti otteluitaan Tampereelle haaliakseen uutta katsojakuntaa.

Finaalisarjan VaLePa-Savo-Volley kuudes ottelu Sastamalassa huhtikuussa 2022.

Lue lisää: Suomessa ei ole ollut koskaan näin vahvaa lentopallodynastiaa – VaLePa on rakentanut menestykselle tukevan pohjan

Lue lisää: Tällainen on mestarijoukkue: Sakari Mäkinen ja Jiri Hänninen pääsivät nauttimaan Mikko Eskon huipputarjoilusta

Hyvinvointia Pirkanmaalle

Ehdokkaat: Tekonivelsairaala Coxa, Tohlopin Valopolku, Tampereen maauimala

Tekonivelsairaala Coxa

Miksi ehdolla: Suomen ainoasta tekonivelleikkauksiin erikoistuneesta sairaalasta lähtee tyytyväisiä asiakkaita. Kansainvälisestikin arvioituna hupputasoisen Coxan asema Suomessa on äärimmäisen tärkeä: osa Suomen sairaaloista on vähentänyt tekonivelleikkauksia, ja Coxaan hakeutuu nyt entistä enemmän potilaita kaikkialta maasta. Koska tekonivelleikkausten jonot ovat Suomessa pitkät, julkisomisteinen Coxa lopetti hiljattain ulkomaisten potilaiden hoitamisen keskittyäkseen kotimaisiin potilaisiin.

Coxan rakennus Taysilla heinäkuussa 2019.

Lue lisää: Tekonivelsairaala Coxa kieltäytyy hoitamasta ulkomaalaisia potilaita, syynä kasvaneet leikkausjonot

Lue lisää: Pirkanmaa pärjäsi sote-alan valtakunnallisessa vertailussa – Tays ja Coxa maineeltaan parhaimmat

Lue lisää: ”Olen odottanut tätä päivää 10 vuotta” – Matti Kuusela kertoo elämänsä mullistaneesta operaatiosta, jonka jälkeen hän sai kokea täydellisen onnen hetken

Tohlopin Valopolku

Miksi ehdolla: Valotapahtuma ry:n vapaaehtoisvoimin rakentama maksuton valopolku tuo pimeään vuodenaikaan taianomaisuutta, iloa ja syyn lähteä ulkoilemaan. Vuonna 2018 ensimmäistä kertaa järjestetty Valopolku keräsi tänä vuonna reilussa viikossa yli 40 000 kävijää. Luovuutta ja pyyteettömyyttä järjestäjiltään vaativa hyvän mielen tempaus.

Tohlopin Valopolku lokakuussa 2022.

Nokialainen Suomen Jouluvalon yrittäjä Jari Antila sekä tamperelainen taiteilija Kari Manninen kuuluvat ryhmään, joka on vapaaehtoisvoimin toteuttanut Tohlopin Valopolun.

Lue lisää: Mystiseksi kuvailtu valopolku avautui Tampereen Tohlopissa – tältä siellä näyttää

Lue lisää: Tohlopin Valopolulla rikotaan kävijäennätys, yli 40 000 kävijää ylittymässä: Pysäköinti aiheuttanut ongelmia – aikaa nähdä mystinen polku sunnuntai-iltaan

Tampereen maauimala

Miksi ehdolla: Elokuussa 2018 auennutta maauimalaa odotettiin Tampereella kauan, ja suosio kertoo, ettei suotta: maauimala on rikkonut 100 000 kävijän rajan jo kolmena kesänä. Kalevassa sijaitseva maauimala on nopeasti vakiinnuttanut paikkansa Tampereen kesässä ja lasten, uimareiden ja auringonpalvojien sydämissä.

Tampereen maauimala heinäkuussa 2022.

Valo-palkinto 2021

He voittivat viimeksi

Aamulehti jakoi Valo-palkintoja 140-vuotisjuhlansa kunniaksi 3. joulukuuta 2021. Ääniä annettiin kaikkiaan 10 273.

Yleisöäänestyksen voittaja oli Taysin koronapotilaiden hoito.

Muut Valo-palkitut olivat Tampereen kansi ja areena, Tampereen Pyrinnön toiminnanjohtaja Elisa Hakanen, Ilves Futis-Liiga, Kalaherkut Nygren, Serlachius-museot ja soluteknologian professori Heli Skottman.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut