Joko Tampereen seudulla pian päästään hiihtämään? Lunta on varastossa kolmella kunnalla

Useimmissa Tampereen seudun kunnissa päästään hiihtämään keinolumella, vaikka maa olisi muuten musta. Lämpötilan pitää kuitenkin laskea pakkaselle.

Kangasalla ensimmäinen latu vedetään Sorolan monttuun. Kuva on viime vuodelta.

2.11. 18:58

Aamulehti

Marraskuun alettua innokkain hiihtokansa mielii jo laduille, mutta koska Tampereen seudulla pääsee suksille ja missä?

Toiveikkaimmissa tunnelmissa ollaan Lempäälässä. Liikuntapäällikkö Sari Juuti sanoo, että tavoite on saada latu kuntoon marraskuun loppuun mennessä. Hakkariin on varastoitu säilölunta, joka riittää noin 1,4 kilometrin latuun.

Lunta päästään levittämään heti, kun pakkaspäiviä on takana muutama niin, että maan pinta on ehtinyt jäätyä.

Lempäälän Hakkarissa tuttuun latureittiin on luvassa pieniä muutoksia, sillä Hakkarin hiekkakenttää ollaan muuttamassa tekonurmikentäksi. Kuva on talvelta 2020.

Tampereelle uusi yhdyslatu

Tampereella aukeaa ensimmäisenä Kaupin säilölumilatu. Alueelle varastoitu lumi riittää noin 2–2,5 kilometrin pituiseen latuun riippuen siitä, kuinka paksusti lunta levitetään.

Tyypillisesti latua on päästy tekemään joulukuun alkupuolella. Liikuntapäällikkö Mikko Heinonen sanoo, että tänä vuonna tulee ottaa huomioon lumen riittäminen tammikuun SM-hiihtoihin.

”Täytyy katsoa, ettei käy niin, että levitetään lumet ja sitten tulee lämpöaalto ja ne sulavat pois.”

Tavoite on tehdä lisää latua lumitykeillä.

”Aika näyttää. Jos sähkö loppuu, joudutaan jättämään tykittäminen väliin.”

Tampereen latuverkkoon tulee kaksi muutosta. Vuoreksen liikuntapuistolta Suolijärven lenkille aukeaa kauan odotettu yhdyslatu. Suolijärven lenkillä sijaitsevalle jyrkälle alamäelle tulee kiertoreitti.

Peltolammin kiertävällä reitillä on rakennettu yli puoli vuotta vesihuoltolinjaa. Heinosen käsityksen mukaan työ saataneen valmiiksi ja latupohja kuntoon siihen mennessä, kun luonnonlumen hiihtokausi alkaa.

Vuoreksen Isokuuseen rakennetaan ensi vuoden aikana 3,5 kilometriä latua, mutta sillä hiihdetään vasta seuraavana talvena.

Kangasalla jännitetään

Kangasalla päästäneen tänä talvena ensimmäistä kertaa historiassa sivakoimaan säilölumelle. Kaupunginpuutarhuri Jari Järvisen mukaan parhaillaan jännitetään, miten lumi on säilynyt kesän yli.

Säilölumesta suunnitellaan tehtäväksi 1–1,5 kilometriä latupohjaa Sorolan montun ja Kyötikkälän laduille. Uudella tykkilumella tehdään täydennystä.

”Aika näyttää, paljonko säilölunta on jäljellä tuolla. Emme ole vielä lähteneet kasoja avaamaan", Järvinen sanoo.

Kangasala alkaa tänä talvena tarjota latujen käyttäjille reaaliaikaista tietoa latujen kunnosta. Tietoa voi hakea eri älylaitteilla. Vastaava järjestelmä on jo ennestään käytössä osassa Tampereen seudun kuntia.

Ylöjärvelle 1,8 kilometriä

Ylöjärvellä päästään ensimmäiseksi hiihtämään Räikän keinolumiladulle. Lunta ei ole varastossa, mutta sitä tehdään tykeillä, kun sää sallii. Työmaapäällikkö Jyrki Tanhuanpää sanoo, että tykittäminen vaatii lämpötilan laskun nollan alapuolelle pidemmäksi aikaa. Räikän keinolumilenkki on pituudeltaan 1,8 kilometriä.

Tuleva talvi tuo Ylöjärven latujen kunnossapidolle uusia haasteita, sillä Lamminpään ulkoilumajan ympäristössä olevat ladut siirtyvät kunnan hoidettavaksi. Niitä varten saadaan uusi latukone.

Kaksi odottaa lumisadetta

Nokialla ei ole tällä hetkellä keinolumilatua, joten siellä joudutaan odottelemaan lumisateita ennen kuin saadaan ladut avatuksi. Reitit on saatu melko hyvin raivattua, ja tällä viikolla tehdään viimeistelyjä.

”Pyrimme samat ladut pitämään kunnossa kuin ennenkin. Toki lautakuntaan esitys menee vielä, mutta samanlaisena, kuin se on ollut tähänkin asti”, sanoo liikuntapaikkapäällikkö Mika Lehtinen.

Kaupungin latukalusto on täydentynyt kahdella uudella kelkalla ja kahdella uudella laturullalla, joten hiihtäjillä on lupa odottaa kelpo reittejä.

Myös Pirkkalan ladut ovat luonnonlumen varassa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut