Lanttulaatikko sai lähteä: Lempäälän koulujen jouluaterialla syödään tänä vuonna Koskenlaskijan pihviä – äänestä, mitä koulujen jouluruokailussa pitäisi tarjota

Lapset ovat perinteisillä joululounailla jääneet nälkäisiksi tai syöneet lähinnä perunalaatikkoa ja leipää.

Lempäälässä oppilailta kerätään palautetta kouluruoasta kyselyillä ja ruoan menekkiä tarkkailemalla. Oppilaita ruokailemassa Lempäälän Sääksjärven koulussa elokuussa 2020.

28.10. 15:47

Aamulehti

Lempäälän koulujen ja varhaiskasvatuksen oppilaat ovat karsastaneet perinteisiä jouluruokia niin kovin, että on vaikea nimetä, mitä ruokalajia jäisi lautasille eniten.

”Jouluruokailu on ollut aika haastavaa. Perunalaatikko on ollut ainoa, mikä on mennyt hyvin. Leipää on saattanut mennä riippuen siitä, mitä leipää on ollut tarjolla. Vuosien saatossa jouluaterian menekki on heikentynyt”, Lempäälän kunnan ruokapalvelupäällikkö Liisa Belaid sanoo.

Tähän saakka joululomaa edeltävällä viikolla tarjoillulle lounaalle on katettu kinkkua, laatikoita, kalaa, rosollia ja leipää. Usein on myös jotakin jälkiruokaa.

Lue lisää: Miksi saa ottaa vain viisi lihapullaa tai miksi inhokkiruokia aina vain tarjotaan? – Kysy kouluruuasta, me haemme vastaukset

”Jouluateriapäivästä on saatu palautetta, että lapset jäävät nälkäisiksi. Jouluateriaa ei ole pidetty lapsiystävällisenä, ja siksi siihen haluttiin sisällöllistä muutosta. Olemme kuulleet oppilaita ja heidän toiveitaan.”

Palautetta on kerätty tyytyväisyyskyselyillä mutta myös jokapäiväisessä työssä. Keittiöiden henkilökunnat saavat palautetta suoraan, ja hupenevat tai täysinä pysyvät ruokalaarit ovat selvä viesti.

Kinkku ei uppoa lihajalostesukupolvelle

Tänä vuonna Lempäälässä tarjoillaan ”jouluinen lounas”. Ruokalistalla on Koskenlaskijan pihvejä, perunasosetta, porkkanalaatikkoa, rosollia, joululimppua ja luumukanelirahkaa.

Koskenlaskijan pihvi on jauhelihatyyppinen pihvi. Belaidin mukaan kokoliha on huonosti menevää ruokaa kouluissa, sillä oppilaat ovat kotona tottuneet enemmän lihajalosteisiin. Siksi kinkku ei innosta joululounaan nauttijoita.

Belaid kertoo, että toisinaan kouluissa tarjotaan kokolihaa kasvatuksellisista ja ravitsemuksellisista syistä. Jouluaterian kasvatuksellisuus ei silti jää yksittäisestä ruokalajista kiinni.

”Mukailemme uudella jouluisella lounaalla perinteitä, mutta tietysti meidän täytyy huomioida saatu palaute, jotta lapset aidosti ruokailevat ja saavat jaksamista arkeen.”

”Tänä vuonna mennään tällä tavalla”

Entä huolettaako palaute siitä, etteivät lapset enää opi imellettyjen laatikoiden iloja?

”Totta kai tiedostamme, että palautetta saattaa tulla. Tänä vuonna mennään tällä tavalla ja katsotaan, millaisen vastaanoton lapsemme ja nuoremme antavat.”

Muihin kunnan yksiköihin, kuten vanhus- ja vammaispalvelun palveluasumisyksiköihin, toimitetaan tänäkin vuonna perinteinen jouluateria.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut