Uutta tietoa: Ilmajoen kunnanjohtajan koira kuoli hyökkäyksessä Ylöjärvellä – hyökännyt koira pääsi karkaamaan sähkölukon läpi talosta

Koiransa menettänyt eteläpohjalaisen kunnan johtaja tarkentaa sosiaalisen median päivityksessään, ettei pidä vieraan koiran hyökkäystä omistajien vikana.

15.10. 10:16 | Päivitetty 16.10. 19:33

Aamulehti

Koira hyökkäsi toisen koiran kimppuun perjantai-iltana noin kello 18.30 Ylöjärvellä Tukkasotkantiellä. Tutkinnanjohtaja Jani Ortamala Sisä-Suomen poliisista kertoi perjantaina Aamulehdelle, että koira pääsi omistajaltaan irti puremaan toista koiraa ja tappoi sen.

Lauantaina iltapäivällä Ilmajoen kunnanjohtaja Ari-Pekka Laitalainen päivitti Facebook-tililleen päivityksen, jossa kertoi koiransa kuolleen Ylöjärvellä vieraan koiran hyökättyä sen kimppuun. Hän oli puolisonsa kanssa lomamatkalla Ylöjärvellä. Päivityksestä uutisoi maakuntalehti Ilkka-Pohjalainen.

Ortamala kertoi aiemmin, että kun koirien omistajat yrittivät erottaa koiria toisistaan, hyökkäävä koira puri myös heitä. Kaksi ihmistä sai eläimen hyökkäyksessä vammoja.

Laitalainen kertoo Ilkka-Pohjalaiselle, että hän oli ollut puolisonsa, tyttärensä ja tämän 6- ja 9-vuotiaiden lasten kanssa kanssa ulkoiluttamassa mäyräkoiraa, kun vieras koira hyökkäsi sen kimppuun. Paikalla ei siis ollut isokokoisen koiran omistajaa, sillä Laitalaisen mukaan hyökännyt koira oli päässyt omin neuvoin karkuun kodistaan. Se oli osannut avata sähkölukon painamalla oven kahvaa. Koiran omistajat palasivat vasta myöhemmin kotiin. Laitalainen kirjoittaa, ettei pidä tapahtunutta omistajan vikana, vaan sanoo tilanteen olleen kauhea myös hyökänneen koiran omistajille. Laitalaisen mukaan koira on rodultaan amerikanstaffordshirenterrieri.

Koirien irrottamiseen oli tullut avuksi vastapäätä asuva naapuri, jonka Laitalainen nimeää haastattelussa todelliseksi sankariksi. Hänen mukaansa poliisi teki tapahtuneesta rikosilmoituksen kuunneltuaan molempia omistajia.

Sisä-Suomen poliisin tutkinnanjohtajan Jani Ortamalan mukaan tapauksen tutkinta jatkuu. Ortamalan tietojen mukaan tilanteessa mukana olleet henkilöt saivat haavoja käsiin. Laitalaisen mukaan hänen puolisonsa sai käteensä naarmuja ja aikuinen tytär joutui pureman vuoksi tikattavaksi.

Päivitetty ja täsmennetty 16.10.2022 kello 19.13: Toisin kuin jutussa aiemmin kerrottiin, molempien koirien omistajat eivät olleet tilanteessa paikalla. Hyökännyt koira oli päässyt ulos sähkölukon läpi, eivätkä sen omistajat olleet tilanteessa. Juttua on päivitetty kunnanjohtajan kertomilla tiedoilla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut