Pirkanmaalla alle puolen tunnin sisään kaksi ulosajoa – molemmissa onnettomuuksissa useita osallisia

Sastamalassa ja Punkalaitumella sattui lauantai-iltana ulosajot. Palomestarin mukaan kummassakin onnettomuudessa on ollut useita osallisia.

8.10. 22:22

Aamulehti

Pirkanmaalla sattui lauantai-iltana alle puolen tunnin sisään kaksi ulosajoa. Ensin hälytys tuli kello 21.29 Nuottimäentielle Sastamalaan, sitten kello 21.41 Kanteenmäentielle Punkalaitumelle.

Sastamalassa tieltä ajoi ulos pakettiauto. Päivystävä palomestari Jari Hiltunen Pirkanmaan pelastuslaitoksen tilanne- ja johtokeskuksesta kertoo, että ensitietojen mukaan auto on pyörinyt ympäri useita kertoja.

”Osallisia on ollut useita”, Hiltunen kertoo. Hän ei kuitenkaan kerro tarkemmin, kuinka monesta ihmisestä on kyse tai ovatko he loukkaantuneet.

Hieman iltakymmenen jälkeen pelastustyöt olivat yhä käynnissä. Paikalla oli useita pelastuslaitoksen yksiköitä. Liikenne Nuottimäentiellä on Hiltusen mukaan lauantai-iltana vähäistä. ”Pelastuslaitoksen yksiköt kuitenkin kyllä täyttävät tien.”

Punkalaitumella tieltä ajautui ulos ilmeisesti henkilöauto. Pelastuslaitoksen yksikön lisäksi paikalla oli iltakymmenen jälkeen ensihoitoa ja lääkintähelikopteri. Myös Punkalaitumen onnettomuudessa osallisia on Hiltusen mukaan useita.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut