Teboil Pirkanhovi sai vetäjäkseen uuden kauppiaspariskunnan – yksinkertainen syy saa uskomaan aseman tulevaisuuteen

Teboil Pirkanhovi on saanut uuden yrittäjäpariskunnan. Janika Tähtinen on tuttu kasvo asemalla, puoliso Lassi Johansson astuu uuteen maailmaan.

Janika Tähtisen käsissä on Lempäälän Teboil Pirkanhovin myydyin tuote: kahvi. Sitä myydään noin 300 000 kuppia vuodessa. Tähtinen aloitti syyskuussa puolisonsa kanssa liikenneaseman uutena yrittäjäpariskuntana. Aamulehti vieraili Pirkanhovissa 4. lokakuuta.

5.10. 5:30 | Päivitetty 5.10. 8:45

Aamulehti

Hyvänä päivänä myydään tuhat kuppia kahvia.

Janika Tähtinen tietää, mitä on työ liikenneasemalla. Hän tuli Lempäälän Teboil Pirkanhovi -huoltoasemalle töihin kymmenisen vuotta sitten. Hän aloitti myymälä­vastaavana ja päätyi palvelupäälliköksi. Tiistaista 27. syyskuuta lähtien Tähtinen ja hänen puolisonsa Lassi Johansson ovat olleet Pirkanhovin uusi yrittäjäpariskunta.

Pariskunta aloittaa työssään luottavaisin mielin, koska muuttuvista energiaratkaisuista riippumatta ihmiset liikkuvat ja matkalla tarvitaan ruokaa ja juomaa. Myydyin tuote on kahvi, jota menee noin 300 000 kuppia vuodessa.

Tähtinen tietää, mitä työ on, mutta Johansson aloittaa uudella alalla. Molemmat sanovat, että heitä jännittää hyvällä tavalla.

Teboil omistaa kiinteistön

Yrittäjäpariskunnan työkenttä on vuonna 2000 avatun liikenneaseman sisätiloissa. Teboil omistaa kiinteistön ja vastaa polttoainemyynnistä. Tähtinen ja Johansson ovat vuokranneet kiinteistön Teboililta.

Johansson sanoo harrastavansa kaikkea pärisevää, Tähtinen taas kertoo rentoutuvansa eläinten parissa. Hänellä on irlannincob-hevosia. Rodun tunnistaa tupsujaloista, sillä vuohiskarvat ovat erittäin tuuheat. ”Eläimet ovat henkireikä.”

Ketkä?

Uusi yrittäjäpariskunta

Lassi Johansson ja Janika Tähtinen ovat Teboil Pirkanhovin tuore kauppiaspariskunta.

Janika Tähtinen

Ikä: 36 vuotta.

Perhe: puoliso ja neljä lasta.

Harrastukset: eläimet, useita irlannicob-hevosia ja yksi aasi.

Lassi Johansson

Ikä: 38 vuotta.

Perhe: puoliso ja neljä lasta.

Harrastukset: kaikki pärisevä ja bensalle haiseva.

Ei minuuttiakaan kiinni

Nyt väistynyt yrittäjäpariskunta Tomi ja Tarja Salo pyöritti Pirkanhovia vuodet 2016–2022. ”Teboil Pirkanhovi ei ole ollut minuuttiakaan kiinni meidän aikanamme.”

Pariskunnan mukaan vakioasiakkaita on paljon. Osa heistä on rahtareita. Kiinteistön vieressä onkin laaja pysäköintialue isoille ajoneuvoille. Tiistaiaamunakin 4. lokakuuta parkissa oli täysperävaunullisia ja lyhyempiä kuorma-autoja.

”Lämmittää mieltä, kun näkee tuttuja kasvoja”, sanoo Janika Tähtinen.

Toisella tavalla tutuista kasvoista oli kyse myös eräänä helmikuisena pakkaspäivänä. Tomi Salo oli tuulikaapissa selvittämässä tilannetta, koska oviverhopuhallin ei toiminut. Sitten sisään asteli presidenttipari Sauli Niinistö ja Jenni Haukio. Salo kertoo hämmentyneensä niin, ettei puhettakaan oikein tullut.

”Ymmärsin sentään ottaa kädet taskusta.”

Ketkä?

Väistyvä yrittäjäpariskunta

Tarja ja Tomi Salo eivät jätä yrittämistä, vaikka Teboil Pirkanhovi jää taakse. He jatkavat Subway-yrittäjinä.

Tomi Salo

Ikä: 55 vuotta.

Perhe: puoliso, viisi lasta ja yksi lapsenlapsi.

Harrastukset: liikunta, muun muassa ikämiesjääkiekko.

Tarja Salo

Ikä: 52 vuotta.

Perhe: puoliso, viisi lasta ja yksi lapsenlapsi.

Harrastukset: kirjoittaminen ja opiskelu.

Korona hiljensi

Kuuden vuoden Pirkanhovi-taivaltaan muistellessaan Tarja ja Tomi Salo sanovat, että ensimmäiset kolme vuotta olivat kasvun vuosia. Sitten iski koronapandemia. Ravintoloiden ja Uudenmaan rajan sulku lähes pysäyttivät liiketoiminnan.

Kovimpien rajoitusten aikaan ravintoloista oli mahdollista myydä tuotteita vain ulos asiakkaiden mukaan. Sisätiloissa ei saanut syödä. ”Keittiötä oli turha pitää auki”, sanoo Tomi Salo. Salot sanovat, että lomautus­ilmoitusten jakaminen oli kova paikka.

Ravintola- ja matkustusrajoitusten aikana myynti putosi noin 1/20-osaan normaalista. Nyt ollaan noususuunnassa. Koronaa edeltävää tasoa ei silti ole vielä saavutettu, vaikka sitä kohti ollaan menossa jo hyvää vauhtia. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on vaikuttanut liiketoimintaan, mutta sen vaikutuksen suuruutta on vaikea arvioida.

Sähkön hinta tuntuu kyllä. Väistyneen yrittäjäpariskunnan mukaan Pirkanhovissa kuluu noin miljoona kilowattituntia sähköä vuodessa.

Lempäälässä jo vuosia sijainnut Teboil Pirkanhovi on tuttu monelle. Liikenneasema avattiin vuonna 2000. Syyskuussa 2022 Pirkanhovi sai vetäjäkseen uuden yrittäjäpariskunnan.

Kiitosta henkilökunnalle

Tarja Salo sanoo, että yrittäjällä on himo tehdä, vaikka vapaa-aikaakin pitäisi viettää. Hän kertoo harrastavansa monenlaista kirjoittamista. Hänen sanoittamansa ja Youtube-videopalvelussa julkaistu Ensimmäiset 30 vuotta -kappale on lahja Tomi-puolisolle.

Lisäksi Tarja Salo on opiskellut paljon. Hän on suorittanut esimies- ja yrittäjä­ammatti­tutkinnon, opiskellut kasvatustieteitä ja psykologiaa. Hän on myös lähihoitaja, kampaaja ja teatteri­maskeeraaja. Ratkaisukeskeinen valmentaja on tuorein tutkinto. Se on vuodelta 2021. Opiskelemaan Saloa ajaa tiedonhalu.

Salot kiittelevät henkilökuntaansa, jossa on paljon pitkäaikaisia työntekijöitä. ”Jos ei olisi ollut sitä porukkaa töissä, olisi ollut merkittävästi vaikeampaa aloittaa tässä.”

Salot tekivät vuonna 2016 kauppiassopimuksen Teboilin kanssa ilman liikenne­asema­kokemusta. Heillä oli pikaruokaravintolatausta Subway-yrittäjinä. Subway-ravintolat ovat pysyneet mukana koko ajan, ja siellä ovat myös heidän jatkosuunnitelmansa. Saloilla on Pirkanmaalla neljä Subway-ravintolaa.

Ensin on tarkoitus kuitenkin pitää lomaa – matkakohde on vielä auki.

Täsmennys 5.10. klo 8.44: Täsmennetty tietoa, että Teboil omistaa Teboil Pirkanhovin kiinteistön. Yrittäjät ovat vuokranneet sen yritykseltä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut