Ruovedelle miljoonien eurojen investointi teollisuuteen – yrittäjä uskoo palkkaavansa kahdessa vuodessa parikymmentä uutta tekijää

Ruoveden Eeliksentielle on tehty uutta tilaa noin 2 500 neliömetriä. Noin puolet miljoonien investoinnista on käytetty konekannan uudistamiseen.

Monessa yrityksessä mukana oleva Jouni Neste toivoo, että rahamarkkinat pysyisivät rauhallisina. Kuva on otettu Ruovedellä vuonna 2019.

1.10. 7:00

Aamulehti

Ruoveden Visuvedellä on investoitu teollisuustuotantoon.

Suomenselän Jauhemaalauksen, metallialalla toimivan Suomen Levyn ja erikoiskalusteita valmistavan Visu-kalusteen uusiin tiloihin ja koneisiin on panostettu hieman yli neljä miljoonaa euroa. Summasta noin puolet on käytetty rakentamiseen ja puolet konekannan uusimiseen.

Uutta tilaa Eeliksentielle on tehty noin 2 500 neliömetriä. Rakentamisessa on hyödynnetty vanhaa rakennuskantaa. Yrittäjä Jouni Neste kertoo esimerkkinä, että aiemmin avokatoksena ollut tila on muutettu lämpimäksi halliksi. Vanhan hyödyntäminen on periaatteellinenkin kysymys, mutta sillä on myös taloudellista merkitystä. ”Säästöä syntyi noin 30 prosenttia.” Nesteen mukaan pystyssä olleista tiloista hyödynnettiin pääasiassa rungot.

Visu-kaluste on käyttänyt osin myös laboratorioiden uudistamisessa hyödyksi tiloissa jo olleita kalusteita.

Tiloista suurimman osan omistaa Suomen Jauhemaalaus. Suomen Levy omistaa omat tilansa.

Neste on Suomen Jauhemaalaus oy:n ja Suomen Levy oy:n toimitusjohtaja sekä Visu-kaluste oy:n hallituksen puheenjohtaja.

Tausta

Yritykset

Visu-kaluste oy

Liikevaihto 8,4 miljoonaa euroa.

Liiketoiminnan voitto 1,3 miljoonaa.

Suomen Levy oy

Liikevaihto 1,5 miljoonaa euroa.

Liiketoiminnan voitto 86 000 euroa.

Suomenselän Jauhemaalaus oy

Liikevaihtoa 6/2021 ei saatavilla.

Liiketoiminnan voitto 200 000.

Lähde: Suomen asiakastieto, luvut vuodelta 2021

Lisää automaatiota

Konekannan uudistamisessa on kiinnitetty huomiota etenkin työn automatisoimiseen. Neste sanoo, että maalle on hankala saada työntekijöitä. Työntekijöitä kolmessa yrityksessä on yhteensä noin 65–70. ”Työssäkäyntialue on laaja.”

Kahtena viime vuonna on palkattu kumpanakin noin 10 uutta työntekijää. Kahden seuraavan vuoden aikana palkattaneen automatisoinnista huolimatta parikymmentä tekijää.

”Hyväksi havaittu keino on ollut palkata pariskuntien molemmat jäsenet”, sanoo Neste. Viimeksi on palkattu kolme pariskuntaa. Neste sanoo, että jos molemmille ei löydy töitä Suomenselän Jauhemaalauksesta, Suomen Levystä tai Visu-Kalusteesta, sitä pyritään etsimään muualta lähialueelta.

Lue lisää: Ruovesi aloitti taistelun eikä se halua menettää enää yhtään asukasta – kunta heitti vanhat tavat roskiin: ”Täällä on positiivisuusvaroitus päällä”

”Emme elä normaalitilanteessa”

”Varmasti on!” Näin vastaa Jouni Neste kysymykseen, onko korona ja Ukrainan sota vaikuttanut yritysten toimintaan. ”Emme elä normaalitilanteessa.”

Monessa yrityksessä, Ruoveden kunnanvaltuustossa ja Pirkanmaan aluevaltuuston strategia- ja tulevaisuusvaliokunnassa mukana oleva Neste (kesk.) toivoo sekä Eurooppaan että maailmaan rauhallisempia aikoja, vaikka yli 30 vuotta yrittäjänä on opettanut hänelle, että elämä on aaltoliikettä. Ensin tuli korona ja sen aiheuttamat ongelmat varsinkin materiaalihankinnoissa. Nyt kun ne ovat helpottaneet, isona pulmana ovat energia-asiat.

1990-luvun alun lamavuodetkin kokenut yrittäjä toivoo, että rahamarkkinat pysyisivät rauhallisina.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut